Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

12.10.2020 12.20 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa - vakituisen yliopisto-opettajan aseman säilyttäminen lakisääteisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa - vakituisen yliopisto-opettajan aseman säilyttäminen lakisääteisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen

Romanialainen pääasia koskee sitä, että yliopiston hallituksen vahvistaman menettelyohjeen mukaan mahdollisuus säilyttää vakituisen opettajan asema lakisääteisen eläkeiän saavuttamisen jälkeen on varattu pelkästään opetushenkilöstön jäsenille, joilla on väitöskirjaohjaajan nimike. Kyseinen tuomioistuin on pohtinut erityisesti, merkitseekö tällaisen rajoittavan kriteerin vahvistaminen välillistä syrjintää, kun otetaan huomioon se, että kyseisen kriteerin soveltaminen johtaa myös sellaisten peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten tekemiseen, joiden yhteydessä maksetaan pienempää palkkaa. Jos näin on, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on halunnut tietää, voiko se sivuuttaa sellaisen kansallisen tuomioistuimen ratkaisun vaikutukset, josta on tullut lainvoimainen ja jolla on todettu, että pääasiassa kyseessä oleva tilanne ei merkitse direktiivin 2000/78 vastaista syrjintää.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.