Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

9.10.2020 9.06 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu sosiaalihuoltoon tai sosiaaliturvaan läheisesti liittyvien palvelujen arvonlisäverosta

Alv-direktiivin 2006/112/EY 132 artiklan 1 kohdan g alakohtaa on tulkittava siten, että
– riippumattoman asiantuntijan hoitokassan lääketieteellisen yksikön lukuun suorittamaa hoidon tarpeen arviointia koskevien sellaisten lausuntojen laatimista, joita kyseinen hoitokassa tarvitsee arvioidakseen sitä, missä laajuudessa siinä vakuutetuilla henkilöillä on oikeus sosiaalihuoltoon tai sosiaaliturvaan liittyviin palvelujen suorituksiin, on pidettävä sosiaalihuoltoon tai sosiaaliturvaan läheisesti liittyvänä palvelujen suorituksena, kunhan se on välttämätöntä kyseiseen alaan liittyvien liiketoimien suorittamiseksi, ja että
– kyseinen säännös ei ole esteenä sille, ettei mainittua asiantuntijaa suostuta tunnustamaan sosiaalisia hyvinvointipalveluja tuottavaksi laitokseksi, tilanteessa, jossa hän yhtäältä suorittaa hoidon tarpeen arviointiin liittyvien lausuntojen laatimiseen perustuvia palvelujen suorituksiaan alihankkijana mainitun lääketieteellisen yksikön – joka on tunnustettu edellä tarkoitetuksi laitokseksi – toimeksiannosta, jossa toisaalta asianomainen hoitokassa ottaa välillisesti ja kiinteämääräisesti vastatakseen kyseisten lausuntojen laatimisesta aiheutuvista kustannuksista ja jossa kolmanneksi mainitulla asiantuntijalla on kansallisen oikeuden nojalla mahdollisuus tehdä suoraan kyseisen kassan kanssa mainittujen lausuntojen laatimista koskeva sopimus voidakseen tulla tunnustetuksi edellä tarkoitetuksi laitokseksi, mutta ei ole käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.