Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

6.10.2020 11.00 KHO poisti käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoiton verovapautta koskevan Verohallinnon ennakkoratkaisun

KHO poisti käyttöomaisuusosakkeiden luovutusvoiton verovapautta koskevan Verohallinnon ennakkoratkaisun

Asiassa oli kysymys HAO:n päätöksen ja edelleen Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun lainmukaisuuden arvioimisesta. KHO totesi, että ennakkoratkaisun antaminen perustui niihin tosiseikkoihin, jotka verovelvollinen oli hakemuksensa tueksi esittänyt, eikä seikkojen oikeellisuutta ollut lähtökohtaisesti tarpeen selvittää. Yhtiön ennakkoratkaisun antamisen jälkeen esittämien uusien selvitysten perusteella oli todettava, ettei yhtiön Verohallinnolle tekemä ennakkoratkaisuhakemus ollut sisältänyt VML 85 §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla asian ratkaisemiseksi tarvittavaa selvitystä yhtiön toiminnan luonteesta. Kysymys ei ollut ollut vain alkuperäisen ennakkoratkaisuhakemuksen täydentämisestä epäolennaisina pidettävien yksityiskohtien osalta vaan esitetyn selvityksen muuttumisesta tavalla, jolla saattoi olla merkitystä ennakkoratkaisukysymyksen ratkaisemisen kannalta. (Julkaisematon 6.10.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.