Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

2.10.2020 10.00 (päivitetty 4.2.2021 6.58) Yhtiöllä oli ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen päättymiseen kantajan sijaistaman työntekijän poissaolon kestosta riippumatta

Yhtiöllä oli ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen päättymiseen kantajan sijaistaman työntekijän poissaolon kestosta riippumatta

Kantaja oli katsonut, ettei yhtiöllä ollut ollut perusteltua syytä solmia määräaikaista työsuhdetta päättymään 31.12.2016 ottaen huomioon kantajan sijaistaman työntekijän poissaolon keston 31.5.2017 saakka ja muutenkin yhtiön tarjolla olleen työn arvioitavissa oleva kesto. Yhtiön mukaan työsopimuksen kesto ei ollut ollut sidoksissa yksinomaan toisen työntekijän poissaoloon vaan yhtiöllä oli ollut jatkuvasti oikeus arvioida työvoiman tarve muillakin perusteilla. KO oli katsonut, että yhtiöllä oli ollut perusteltu syy määräaikaisen työsopimuksen päättymiseen 31.12.2016. Yhtiö ei ollut antanut kantajalle työsuhteen aikana selvitystä niistä määräaikaisuuden perusteista, jotka yhtiö oli tässä oikeudenkäynnissä osoittanut sillä olleen. Yhtiön laiminlyönti ei kuitenkaan vaikuttanut siihen, että yhtiöllä oli ollut perusteltu syy kantajan määräaikaiselle työsopimukselle. Kanne hylättiin. HO ei myöntänyt valittajille jatkokäsittelylupaa. (Vailla lainvoimaa 2.10.2020, Valituslupa myönnetty)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.