Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

23.9.2020 10.19 Sytytti sohvan palamaan asunnon olohuoneessa valelemalla sen bensiinillä - alentuneesti syyntakeisena tuhotyön tehneelle tuomittava rangaistus voitiin määrätä ehdollisena

Sytytti sohvan palamaan asunnon olohuoneessa valelemalla sen bensiinillä - alentuneesti syyntakeisena tuhotyön tehneelle tuomittava rangaistus voitiin määrätä ehdollisena

HO totesi, että siltä osin kuin rangaistuksen tehtävänä on syyllisyyden asteeseen sidotun paheksunnan osoittaminen, alentuneesti syyntakeiselle tuomittavan rangaistuksen tulee olla lievempi (HE 44/2002 vp s. 61). THL:n lausunnosta ilmenevin perustein vastaajan kyky ymmärtää tekonsa merkitys ja seuraukset sekä säädellä käyttäytymistään tekohetkellä olivat merkittävästi alentuneet. Sillä, että vastaaja oli valituksessa esitetyin tavoin käynyt terveysasemalla päivää ennen tekoa, ei ollut itsenäistä merkitystä rangaistusta mitattaessa. Kaikki asiassa lausutut seikat huomioon ottaen KO:n tuomitsemaa rangaistusta ei ollut syytä alentaa. Vankeusrangaistus voitiin kuitenkin tuomita ehdollisena. Ehdollinen vankeusrangaistus ei ollut kuitenkaan yksinään riittävä seuraamus vastaajan syyksi luetun rikoksen vakavuus huomioon ottaen, millä perusteella vastaaja oli tuomittava ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa yhdyskuntapalveluun 90 tunniksi. Vastaajan laaditun seuraamusselvityksen mukaan hänellä oli edellytykset suoriutua yhdyskuntapalvelusta ja hän oli antanut siihen suostumuksensa. (Vailla lainvoimaa 23.9.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.