Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

11.9.2020 9.18 (päivitetty 9.52) Helsingin hovioikeudelta ensimmäinen ratkaisu törkeästä lapsenraiskauksesta - rangaistusta korotettiin

Helsingin hovioikeudelta ensimmäinen ratkaisu törkeästä lapsenraiskauksesta - rangaistusta korotettiin

Asiassa oli kysymys 22-vuotiaan vastaajan 15 vuoden ja 10 kuukauden ikäiseen asianomistajaan kohdistamasta raiskaus- ja hyväksikäyttörikoksesta ja siitä tuomittavasta rangaistuksesta. Ratkaisu on ensimmäinen Helsingin hovioikeuden antama ratkaisu törkeästä lapsenraiskauksesta. Tiettävästi myöskään muissa hovioikeuksissa ei ole annettu tästä rikosnimikkeestä kuin kaksi tuomiota. Kyseisissä tuomioissa muutoksenhakuasetelma ei kuitenkaan ole rangaistuksen mittaamisen osalta ollut avoin myös ankarampaan suuntaan. (Vailla lainvoimaa 11.9.2020)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vastaajan törkeästä lapsenraiskauksesta 4 vuoden ja 2 kuukauden vankeusrangaistukseen. Syyttäjä valitti hovioikeuteen rangaistuksesta .Vastaaja valitti syyksilukemisesta sekä rangaistuksesta.

Asiassa oli riidatonta, että vastaaja oli tekopäivänä ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. Asiassa oli hovioikeudessa vastaajan vastavalituksen johdosta ensin kysymys siitä, oliko vastaaja syyllistynyt törkeään lapsenraiskaukseen. Syytteen teonkuvauksen perusteella keskeistä oli arvioida, oliko vastaaja väkivaltaa käyttämällä pakottanut tekoaikaan 15-vuotiaan asianomistajan sukupuoliyhteyteen kanssaan ja oliko hän siten menetellyt raiskauksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöt täyttävällä tavalla. Mikäli näin katsotaan olevan, asiassa oli lisäksi arvioitava, oliko raiskausta ja lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä pidettävä törkeinä. Vielä asiassa oli syyttäjän valituksen ja vastaajan vastavalituksen johdosta arvioitava, oliko käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta aihetta muuttaa.

Hovioikeus katsoi, että vastaaja oli menettelyllään syyllistynyt sekä törkeään raiskaukseen että törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Vastaajan menettely täytti näin ollen 15.4.2019 voimaan tulleen törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön.

Hovioikeus katsoi, että huomioon ottaen tekoon liittyneet useat teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta sekä vastaajan syyllisyyttä lisäävät seikat samoin kuin lainsäätäjän tarkoitus rangaistustason ankaroittamiseksi rangaistusta oli korotettava 5 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeutta.

HO:n tuomiosta rangaistuksen osalta

"Rangaistusseuraamus

Rangaistuksen arvioinnin lähtökohdat ilmenevät käräjäoikeuden tuomion sivuilta 28–29. Sen lisäksi, ettei korkein oikeus ole antanut vielä rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä törkeästä lapsenraiskauksesta, tiettävästi myöskään hovioikeuksissa ei ole annettu tästä rikosnimikkeestä kuin kaksi tuomiota. Hovioikeuksien antamat tuomiot koskevat tapauksia, joissa muutoksenhakuasetelma ei ole ollut avoin kaikkiin suuntiin rangaistuksen mittaamisen osalta. Rangaistuksen mittaamista ohjaavaa oikeuskäytäntöä ei siten ole vielä muodostunut.

Hovioikeus toteaa edelleen, että rikoslain rangaistussäännökset heijastavat yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä arvoista ja niiden tärkeysjärjestyksestä. Rikoslain kokonaisuudistuksessa tarkoituksena oli arvioida yhtenäisesti suojeltavia arvoja ja rangaistavia käyttäytymismuotoja (KM 1976:72 s. 43–44). Seksuaalinen itsemääräämisoikeus on saanut 2000-luvulla yhä merkittävämmän arvon. Samalla tietoisuus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten vahingollisuudesta on lisääntynyt (ks. esim. KKO 2018:60 kohta 14). Näitä muutoksia ilmentää se, että seksuaalirikoksia koskeviin säännöksiin on tehty useita rangaistusten ankaroittamiseen johtaneita muutoksia 1.1.1999 voimaan tulleen rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen jälkeen. Arvojen ja käsitysten muuttumista osoittaa konkreettisesti esimerkiksi, että 1.1.1999 voimaan tulleiden rangaistussäännösten perusteella sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tuli lähtökohtaisesti arvioitavaksi lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä (rikoslain 20 luku 6 §, L 563/1998), josta voitiin tuomita rangaistukseksi vankeutta vähintään 14 päivää ja enintään neljä vuotta. Mikäli teko sisälsi väkivaltaa tai sillä uhkaamista, teko täytti myös raiskauksen tunnusmerkistön (rikoslain 20 luvun 1 §, L 563/1998). Sen rangaistusasteikko oli vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta. Törkeissä tekomuodoissa, joiden soveltaminen edellytti nykyisin voimassa oleviin säännöksiin nähden merkittävästi suppeampien kvalifiointiperusteiden täyttymistä, voitiin tuomita vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta (rikoslain 20 luvun 2 ja 7 §, L 563/1998). Nykyisin sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa arvioidaan lähtökohtaisesti törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä, jonka rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Sellainen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan lapsen kanssa, jossa on käytetty väkivaltaa tai sen uhkaa, tulee 15.4.2019 voimaan tulleiden säännösten perusteella lähtökohtaisesti arvioitavaksi törkeänä lapsenraiskauksena, jonka rangaistusasteikko on neljästä kahteentoista vuotta vankeutta. Tunnusmerkistön soveltaminen edellyttää sitä, että sekä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä että raiskausta on myös kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeinä. Viimeksi mainitun lainmuutoksen yhteydessä myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 6 §, L 486/2019) enimmäisrangaistusta nostettiin kuuteen vuoteen vankeutta. Sen piiriin kuuluvat muun ohella koskettelemalla tai muulla tavoin tehdyt alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistuneet vahingolliset seksuaaliset teot.

Törkeää lapsenraiskausta koskevan säännöksen säätämiseen johtaneen lain esitöissä (HE 212/2018 vp s. 22, ks. myös LaVM 24/2018 vp s. 13) todetuin tavoin rikosoikeudellinen suhteellisuusperiaate edellyttää, että rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa teon vahingollisuuteen ja moitittavuuteen. Periaate edellyttää niin ikään sitä, että eri rikoksia koskevien rangaistusasteikkojen on oltava oikeudenmukaisessa ja loogisessa suhteessa toisiinsa. Hallituksen esityksessä (s. 25–26) on edelleen todettu, että rangaistusasteikkojen muutoksilla lainsäätäjä voi ohjata rangaistuskäytäntöä tiettyyn suuntaan, jos käsitys teon rangaistusarvosta ja siihen liittyen paheksuttavuudesta on muuttunut. Hallituksen esityksestä (s. 28) ilmenee lisäksi, että törkeää lapsenraiskausta koskevan kriminalisoinnin säätämisen tavoitteena oli rangaistusten kiristäminen ja rangaistuskäytännön ankaroituminen vakavimmissa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Rikosnimikkeellä ja rangaistusasteikolla on tarkoitettu kuvata teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista kyseisiin seksuaalirikoksiin. Hallituksen esityksessä törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikon on todettu vastaavan terroristisessa tarkoituksessa tehtyä surmaa ja enimmäisrangaistuksen vastaavan taposta säädettyä enimmäisrangaistusta.

Rangaistuksen määräämisen osalta hallituksen esityksessä (s. 42) on todettu, että johtoa voitaisiin hakea nykyisestä törkeää raiskausta ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta oikeuskäytännöstä. Rangaistuksen mittaaminen olisi kuitenkin sovitettava uuden rangaistusasteikon mukaiseksi siten, että ankarampi vähimmäisrangaistus tulisi otetuksi huomioon. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että jatkossa mitattaisiin kaavamaisesti kaksi vuotta nykyistä pidempiä rangaistuksia. Muutoksen on arvioitu pidentävän keskirangaistuksia noin puoli vuotta. Tässä yhteydessä hallituksen esityksessä on nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus vuodelta 2009 ja todettu, että sen mukaan mikäli törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos, rikoksista tuomittiin keskimäärin 5 vuoden 11 kuukauden mittainen ehdoton vankeusrangaistus. Hallituksen esityksessä on edelleen mainittu, että kyseinen tutkimustieto on peräisin ajalta ennen aikaisempia, ankarampaan oikeuskäytäntöön johtaneita lainsäädäntömuutoksia. Hallituksen esityksessä on vielä katsottu, että lähimmäksi asteikon yläpäätä voitaisiin ajatella kuuluvan esimerkiksi sellaisia rikoksia, jotka ovat olleet tekoajaltaan pitkäkestoisia, joissa on ollut useita asianomistajia tai useita yksittäisiä samaan asianomistajaan kohdistuvia eri tekoja ja tekijänä on ollut asianomistajalle erityisen läheinen henkilö. Osasta esimerkkeinä mainituista tapauksista rangaistus määrätään yhteistä rangaistusta koskevalta asteikolta (4–15 vuotta vankeutta).

Lakivaliokunta on puolestaan lausunnossaan (LaVM 24/2018 vp s. 14) painottanut, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ja erityisesti seksuaalirikosten törkeimmät tekomuodot ovat hyvin vahingollisia ja vaarallisia rikoksia. Niistä voi aiheutua vakavia pitkäaikaisia haittoja lapsen terveydelle ja hänen kehitykselleen ja niillä on vahingollisia vaikutuksia myös lapsen perheelle ja yhteiskunnalle yleisemmin. Lapset ovat aikuiseen nähden haavoittuvassa asemassa. Myös lakivaliokunta on todennut, että suhtautuminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin on yleisesti ottaen entisestään tiukentunut. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten joukosta lakivaliokunta on pitänyt erityisen vakavina sukupuoliyhteyden sisältäviä ja pieniin lapsiin kohdistuvia tekoja.

Osa lakivaliokunnassa kuulluista asiantuntijoista oli kiinnittänyt huomiota siihen, että törkeän lapsenraiskauksen vähimmäisrangaistuksen säätäminen neljäksi vuodeksi vankeutta saattaa johtaa hyppäykseen rangaistusten määräämisessä ja vaikeuksiin lapsenraiskausrikosten ja muiden rikosten moitittavuuden oikeasuhtaisessa arvioinnissa. Lakivaliokunta kuitenkin katsoi, että uusi rikosnimike ja rangaistusasteikko kuvaavat hyvin teon erityistä vahingollisuutta ja erityisen ankaraa suhtautumista lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. Valiokunnan mielestä ankara rangaistusuhka oli perusteltu ottaen huomioon, että kyse on vakavimmista lapseen kohdistuvista seksuaalirikoksista. Lakivaliokunnan mukaan arvioitaessa ehdotettua rangaistusasteikkoa suhteessa esimerkiksi väkivaltarikosten rangaistusasteikkoihin on myös otettava huomioon, että pitkään jatkuneet vakavat lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset luetaan usein syyksi yksittäisinä rikoksina, kun taas pitkään jatkunut väkivalta saatetaan yksiköidä useiksi rikoksiksi, jolloin teoista voidaan mitata yhteinen rangaistus, joka on yksittäisistä rikoksista tuomittavia rangaistuksia ankarampi (LaVM 24/2018 vp s. 17).

Lain säätämisen yhteydessä eduskunnan täysistunto hyväksyi yksimielisesti myös kaksi ponsilausumaa, joissa eduskunta muun ohella edellytti hallitusta ripeästi muutoinkin uudistamaan rikoslain 20 luvun säännökset koskien lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttö- ja raiskausrikoksia ja kiristämään lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä käynnistämään rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen (EV 305/2018 vp s. 1).

Hovioikeus toteaa, että törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikko on säädetty tietoisesti selvästi ankarammaksi kuin muissa seksuaali- tai sellaisissa väkivaltarikoksissa, jotka eivät johda toisen kuolemaan. Esimerkiksi törkeän raiskauksen rangaistusasteikko (rikoslain 20 luvun 2 §) on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön (rikoslain 20 luvun 7 §) sekä törkeän pahoinpitelyn (rikoslain 21 luvun 6 §) rangaistusasteikko on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Tuomittavaa rangaistusta ei voida siten suoraan verrata muita väkivaltarikoksia koskevaan rangaistuskäytäntöön rangaistusasteikkojen poikkeavuuden vuoksi. Hallituksen esityksessä on edellä todetuin tavoin verrattu törkeän lapsenraiskauksen rangaistusasteikkoa tahallisten henkirikosten rangaistusasteikkoihin, mikä osaltaan kuvaa yhteiskunnassa vallitsevia käsityksiä törkeän lapsenraiskauksen vakavuudesta. Edellä mainituista lainvalmisteluasiakirjoista ja laissa säädetystä muuhun rikoslainsäädäntöön nähden poikkeuksellisen ankarasta rangaistusasteikosta ilmenee selkeästi eduskunnan tahto ankaroittaa selvästi rangaistuskäytäntöä lapsiin kohdistuvissa raiskausrikoksissa.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallista on, että seksuaalirikosten osalta rikoslainsäädännön uudistaminen on tällä hetkellä kesken eikä siten tiedossa ole, muuttuvatko esimerkiksi törkeän raiskauksen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikot ankarampaan suuntaan, mihin edellä mainittu eduskunnan vastaus kuitenkin antaa viitteitä. Tämä vaikeuttaa törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen suhteuttamista muihin seksuaalirikoksiin ja myös niitä koskeneeseen aikaisempaan rangaistuskäytäntöön. Törkeästä lapsenraiskauksesta tuomittavan rangaistuksen tulee kuitenkin olla johdonmukaisessa suhteessa samassa yhteydessä muutettuun lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan rangaistusasteikkoon ja siihen, miten tätä asteikkoa on tarkoitettu sovellettavaksi. Lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 24/2018 vp s. 16) ilmenee kyseisen rikosnimikkeen osalta, että sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen lisäksi rangaistusasteikon ankarimpaan päähän voi sijoittua esimerkiksi yhteen asianomistajaan kohdistuneita, pitkään kestäneitä, toistuvia ja tekotavaltaan varsin olennaisia tekoja, joissa eivät kuitenkaan täyty törkeän tekomuodon edellytykset, kuten pitkäaikainen koskettelu.

Rangaistuksen määräämisen kannalta jossain määrin ongelmallisena voidaan pitää edelleen sitä, että hallituksen esityksessä on aikaisemmin todetuin tavoin arvioitu rangaistustason nousevan uuden rikosnimikkeen myötä aikaisempaan nähden noin puoli vuotta. Aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä on erityisesti nostettu esiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimus. Tähän viitaten keskimääräisen rangaistuksen on mainittu olleen viisi vuotta yksitoista kuukautta, jos törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyi myös raiskausrikos. Kyseisestä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta (Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, Tutkimustiedonantoja nro 92, 2009 s. 45) kuitenkin ilmenee, että näitä tapauksia oli tutkimusaineistossa kuusi kappaletta. Tätä määrää voidaan pitää varsin suppeana otantana. Tapausten mediaanirangaistus oli viisi vuotta kolme kuukautta vankeutta. Edelleen tutkimuksen aineisto koostui pääasiallisesti vuonna 2006 annetuista käräjä- ja hovioikeustuomioista sekä korkeimmassa oikeudessa vuosina 2000–2007 vireillä olleista valituslupa-asioista. Korkeimman oikeuden osalta tutkimuksessa todetuin tavoin aineistoa rasittaa valikoitumisharha eli aineisto ei kuvaa tuomioistuimissa käsiteltäviä hyväksikäyttörikoksia yleisesti, vaan niiden törkeintä osaa. Tämän vuoksi rangaistuskäytäntö näytti aineiston valossa ankarammalta kuin rikoslajin todellinen rangaistuskäytäntö kokonaisuutena (emt. s. 3–4). Tästä syystä hovioikeus katsoo, että suhteutettaessa nyt tuomittavaa rangaistusta aikaisempaan rangaistuskäytäntöön, on sitä tarkasteltava laajemman tilastollisen aineiston perusteella. Tässä tarkastelussa on huomattava rangaistuksiin vaikuttaneiden lainsäädäntömuutosten ohella, ettei tilastotiedoissa käytettävissä ole päärikosnimikkeen ja tuomitun rangaistuksen lisäksi muita, kuten tekotapoihin tai uhriin liittyviä tietoja. Törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja arvioitaessa on myös otettava huomioon, että tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä sukupuoliyhteyttä. Raiskausrikoksia arvioitaessa on puolestaan otettava huomioon, että sukupuoliyhteyden käsite on laaja: Sukupuoliyhteyden täyttää esimerkiksi sormella tunkeutuminen toisen sukupuolielimiin. Tällaisten tapausten teko-olosuhteet voivat käytännössä olla keskimääräistä vähemmän vakavia kuin sukupuolielintä käyttäen tapahtuneet tunkeutumiset, joskin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen vakavuutta on aina arvioitava kokonaisuutena (ks. KKO 2017:69 kohta 26).

Tilastokeskuksen ylläpitämistä tilastoista käräjäoikeuksien tuomitsemista rangaistuksista törkeistä raiskauksista vuosina 2009–2018 ilmenee, että keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus on vaihdellut noin kolmen vuoden viiden kuukauden ja viiden vuoden kahdeksan kuukauden välillä. Rangaistuksen mediaani kyseisenä ajanjaksona on vaihdellut kolmen vuoden ja viiden vuoden välillä. Rangaistusten alakvartiili on vaihdellut noin kahden vuoden kahdeksan kuukauden ja neljän vuoden välillä sekä yläkvartiili neljän vuoden ja seitsemän vuoden välillä. Vuosittaiset tapausmäärät ovat olleet siinä määrin pieniä, että yksittäisten tapausten merkitys on voinut tilastoissa korostua.

Vastaavista törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista tilastoista ilmenee, että keskimääräinen rangaistus on vaihdellut noin kahden vuoden kymmenen kuukauden ja noin neljän vuoden välillä. Rangaistuksen mediaani on vaihdellut noin kahden vuoden neljän kuukauden ja kolmen vuoden kahden kuukauden välillä. Rangaistuksen alakvartiili on vaihdellut noin yhden vuoden seitsemän kuukauden ja kahden vuoden neljän kuukauden välillä sekä yläkvartiili noin kolmen vuoden neljän kuukauden ja viiden vuoden kolmen kuukauden välillä.

Hovioikeus katsoo, että edellä mainitut tilastotiedot viittaavat siihen, ettei hallituksen esityksessä mainittua viiden vuoden yhdentoista kuukauden keskimääräistä rangaistustasoa ole perusteltua käyttää sellaisenaan osoituksena aikaisemmasta rangaistuskäytännöstä, jota tulee ankaroittaa. Tätä johtopäätöstä tukee osaltaan esimerkiksi myös ratkaisu KKO 2017:50 (kohdat 30–32, 34–35, 37–39, 49, 58 ja 60), jossa oli kyse useita osatekoja sisältäneestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon ei kuitenkaan liittynyt pakottamista. Selvää kuitenkin on, että törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tilastoja tarkasteltaessa yksittäisten tekojen osalta jo aiemmin ankarimmin rangaistujen tekojen piiriin ovat kuuluneet ne teot, joissa on ollut kyse fyysistä väkivaltaa sisältäneestä, sukupuolielimellä tehdystä suojaamattomasta sukupuoliyhteydestä (ks. myös Ojala, Timo: Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, 2012, s. 195–200). Myös raiskausrikoksiksi tilastoiduista teoista jo aiemmin vakavimpien tekojen piiriin ovat kuuluneet lapsiin kohdistuneet teot.

Nyt käsillä olevaa tapausta arvioitaessa on otettava huomioon, että tekoaikaan 22-vuotias Vastaaja on ollut alle 16-vuotiaan asianomistajaan nähden sukupuolielimellään suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Teko on siten sukupuolitautien tartuntariskin ja raskaaksi tulon mahdollisuuden vuoksi lähtökohtaisesti vakavampi kuin esimerkiksi tyypillinen sormin tunkeutumalla tapahtunut raiskaus. Vastaaja on kohdistanut asianomistajaan teossa konkreettista fyysistä väkivaltaa, kuten hiuksista repimistä ja kiinnipitämistä, eikä esimerkiksi pelkästään uhkaillut väkivallalla. Teon nöyryyttävyyttä on korostanut muiden henkilöiden läsnäolo samassa tilassa raiskauksen tapahtuessa. Vastaajan tahallisuutta korostaa, että hän ei ole ollut asianomistajaan nähden minkäänlaisessa seurustelusuhteessa ja välittömästi ennen tekoa hän on sanonut asianomistajalle raiskaavansa tämän. Käräjäoikeuden toteamin tavoin Vastaajaon suhtautunut piittaamattomasti paitsi edellä todettuun sukupuolitautien tartuntariskiin ja 15-vuotiaan asianomistajan raskaaksi tulon mahdollisuuteen, myös tämän kokemaan kipuun. Vailla yösijaa olleen päihtyneen alle 16-vuotiaan asianomistajan voidaan katsoa olleen kyseisenä iltana ja yönä haavoittuvassa asemassa.

Tekoon on siten liittynyt useita teon vahingollisuutta ja vaarallisuutta sekä tekijän syyllisyyttä lisääviä piirteitä. Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, rangaistuksen tulee näistä syistä siten olla selvästi vähimmäisrangaistusta ankarampi. Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus ei myöskään vastaa lainsäätäjän tarkoitusta rangaistustason ankaroittamisesta aikaisempaan lapsiin kohdistuneita raiskausrikoksia koskevaan käytäntöön nähden. Siten käräjäoikeuden tuomitsemaa rangaistusta on korotettava.

Rangaistusta määrättäessä on toisaalta otettava huomioon se, että käytetty fyysinen väkivalta ei ole ollut erityisen voimakasta. Asianomistaja on ollut yli 15-vuotias. Kysymys on ollut kertaluonteisesta teosta eikä teon voida muutoinkaan katsoa sisältävän sellaisia piirteitä, joiden perusteella rangaistus tulisi aiemmin selostetut esityölausumat huomioon ottaen tuomita läheltä rangaistusasteikon yläpäätä. Hovioikeus katsoo edellä mainitut seikat huomioon ottaen, että rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin ja muuhun tekijän syyllisyyteen nähden oikeudenmukaisena seuraamuksena voidaan pitää 5 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta."

Helsingin hovioikeus 11.9.2020
Tuomio nro 20/132058
Asianro R 19/2644
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Helsingin käräjäoikeus 24.09.2019 nro 141204
Asia Törkeä lapsenraiskaus
Valittaja Aluesyyttäjä
Vastavalittaja Vangittu Vastaaja
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 10.11.2020.

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.