Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

28.8.2020 12.26 Hovioikeus arvioi poliisin toiminnan lainmukaisuutta ja erityisesti helikopterin takavarikon lainmukaisia edellytyksiä vahingonkorvausasiassa

Hovioikeus arvioi poliisin toiminnan lainmukaisuutta ja erityisesti helikopterin takavarikon lainmukaisia edellytyksiä vahingonkorvausasiassa

Asiassa oli X Oy:n konkurssipesän valituksen johdosta kysymys poliisin toiminnan lainmukaisuuden arvioinnista ja erityisesti takavarikon lainmukaisten edellytysten arvioinnista. X Oy:n nostaman ja yhtiön konkurssiin asettamisen myötä konkurssipesän ajamalla kanteella valtiolta oli vaadittu vahingonkorvausta takavarikoidun helikopterin menetetyistä vuokratuloista Helsingin poliisilaitoksen virkamiehen tekemän takavarikkopäätöksen johdosta. Kysymys oli siten niin kutsutun puhtaan varallisuusvahingon korvausvaatimuksesta valtiota kohtaan julkisen vallan käyttöön liittyvän menettelyn perusteella. Hovioikeus katsoi, että poliisilla oli ollut syytä olettaa, että helikopteri oli viety rikoksella joltakulta. Pakkokeinon käyttö oli ollut suhteellisuusperiaatteen ja vähimmän haitan periaatteen mukaista. Hovioikeus katsoi, että pakkokeinolaissa säädetyt edellytykset helikopterin takavarikoimiselle olivat viimeistään 11.4.2013 alkaen ainakin 29.5.2013 saakka olleet olemassa. Poliisi ei ollut toiminut huolimattomasti eikä ylittänyt toimivaltaansa. Helikopterin takavarikoimisen edellytykset ja siten edellytykset oikeusapupyyntöjen tekemiselle Norjan sekä Tanskan viranomaisille helikopterin takavarikoimiseksi olivat olleet olemassa. Yhtiön nostama ja konkurssipesän jatkama vahingonkorvauskanne oli tullut perusteettomana hylätä. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei ilmennyt aihetta muuttaa. (Vailla lainvoimaa 28.8.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.