Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

28.7.2020 8.00 Syyksilukeminen oli perustunut kahden kanssavastaajan esitutkintakertomuksiin - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset

Syyksilukeminen oli perustunut kahden kanssavastaajan esitutkintakertomuksiin - toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus hylkäsi syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset

Syyksilukemista tukeva näyttö muodostui olennaisesti samoista teoista syytteessä olleiden henkilöiden esitutkintakertomuksista. Valittajalla ei ollut ollut mahdollisuutta kuulustella kysymyksessä olevia kanssavastaajia, koska nämä eivät olleet halunneet tulla asiassa kuulluksi. Kanssavastaajan esitutkintakertomus ei ole yleensä riittävä näyttö vastaajan syyllistymisestä rikokseen. Syyksilukeminen KO:ssa valituksenalaisissa syytekohdissa oli perustunut kahden kanssavastaajan esitutkintakertomuksiin. Asiassa ei ollut kuitenkaan esitetty sellaista kanssavastaajien esitutkintakertomuksia tukevaa näyttöä, että valittajan syyllisyydestä kiistämiinsä, nyt puheena oleviin rikoksiin, ei olisi jäänyt varteenotettavaa epäilyä (ks. KKO 2000:71). Näin ollen syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 28.7.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.