Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

27.7.2020 11.00 Hovioikeus hylkäsi kymmenistä petoksista tuomitun vangin kantelun

Hovioikeus hylkäsi kymmenistä petoksista tuomitun vangin kantelun

Perusteinaan kantelija oli lausunut, että pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitettua rikollisen toiminnan jatkamisvaaraa ei ollut. Kantelijan mukaan hän ei ollut syyllistynyt uusiin rikoksiin oikeudenkäynnin aikana eikä vuoden 2018 jälkeen, ja hänellä oli ollut jo puolentoista vuoden ajan työpaikka, mikä osoitti hänen tehneen pysyvän elämänmuutoksen. Kantelija oli lisäksi ollut aloittamassa oppisopimusohjelmaa R:n seudun koulutuskuntayhtymässä. Vangitsemisen täytäntöönpano estäisi kantelijaa ylläpitämästä työsuhdettaan ja osallistumasta edelleen kouluttautumiseen. Kantelijan mukaan vangitsemisen täytäntöönpano oli kohtuutonta, koska hakija kuuluu perussairautensa takia riskiryhmään, jonka vuoksi hänellä on suurempi riski sairastua koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. (Vailla lainvoimaa 27.7.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.