Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

10.7.2020 8.13 Apulaisoikeusasiamies: Naistutkintavankien tilanne on sijoittamiseen liittyvän sääntelyn ja käytännön välisen ristiriidan vuosi epäselvä ja epätyydyttävä

Apulaisoikeusasiamies: Naistutkintavankien tilanne on sijoittamiseen liittyvän sääntelyn ja käytännön välisen ristiriidan vuosi epäselvä ja epätyydyttävä

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan naistutkintavankien sijoittelu on vaikeasti ratkaistava kysymys. Asiassa tulee ottaa huomioon vankien kohtelusta laissa säädetty sekä kansainväliset suositukset. Huomioon on otettava myös koko rikosprosessin sujuvuus. Lisäksi tärkeää on keskushallintoyksikön selvityksessään mainitsema kotipaikkaläheisyysperiaate, vaikka toisaalta pienet naisosastot voivat olla ongelmallisempia kuin naisten keskittäminen harvempiin vankiloihin. Kaikki mahdolliset ratkaisut vaatinevat lisää resursseja, sekä tiloja että henkilökuntaa. Perustuslain mukaan kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia. Naistutkintavangeille tulee taata lainmukainen kohtelu. Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytyksistä vastaa viime kädessä oikeusministeriö.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.