Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

9.7.2020 10.10 Hovioikeus hylkäsi hyödyntämiskieltovaatimukset ja äänestäen alensi rangaistuksia törkeissä huumausainerikoksissa

Hovioikeus hylkäsi hyödyntämiskieltovaatimukset ja äänestäen alensi rangaistuksia törkeissä huumausainerikoksissa

Koska hyödyntämiskieltovaatimukset oli hylätty, hovioikeus otti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:n 2 momentin nojalla D:n ja C:n esitutkintakertomukset todisteina huomioon. Todisteiden näyttöarvon hovioikeus arvioi vapaalla todistusharkinnalla sanotun luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. A oli toiminut keskeisessä roolissa kohtien 1–13 kokaiinierien maahantuonnissa. Hän oli ollut kokaiinierien Suomeen tuonnin järjestelijä ja osassa kohdista myös salakuljettaja. Salakuljetukset olivat toistuneet samankaltaisina 13 kertaa, mikä osoitti suunnitelmallisuutta, ja toiminta oli kestänyt A:n osalta noin vuoden ajan. Hän oli saanut yhdessä lainvoimaisesti tuomitun V:n kanssa rikoksista taloudellista hyötyä yhteensä 131.200 euroa. Mainitut seikat puolsivat ankaran rangaistuksen tuomitsemista A:lle. Toisaalta rikosten suunnitelmallisuus ei poikennut tämän kaltaisissa teoissa tavanomaisesti esiintyvästä suunnitelmallisuudesta, eivätkä teot olleet liittyneet järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Asiassa ei siten ollut tekojen moitittavuutta erityisesti korottavia tekijöitä. Kokonaisuutena arvioiden A:n rikoksia ei voitu luonnehtia kaikkein törkeimmiksi huumausainerikoksiksi, joten tuomittavan rangaistuksen oli oltava selvästi enimmäisrangaistusta eli 13 vuotta alempi. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n syyksi luetuista rikoksista oli 8 vuotta 6 kuukautta vankeutta. B:n osallisuus rikosten tekemiseen oli ollut huomattavasti vähäisempää kuin A:n ja lainvoimaisesti tuomittujen V:n ja D:n. Hänelle tuomittavan rangaistuksen oli siten oltava selvästi alempi kuin A:lle tuomittu rangaistus. Sillä käräjäoikeuden toteamalla seikalla, että B oli kuljettanut kokaiinierät nieltyinä Suomeen ja siten vaarantanut vakavasti oman terveytensä, ei ollut rangaistuksen mittaamisen kannalta merkitystä. Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus B:n syyksi luetuista rikoksista oli 6 vuotta 6 kuukautta vankeutta. (Ään. rangaistuksista. Vailla lainvoimaa 9.7.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.