Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

3.7.2020 15.15 Hovioikeus: Helsingin kaupunki ei ollut vahingonkorvausvastuussa vakuutuksenantajalle tulipalovahingosta

Hovioikeus: Helsingin kaupunki ei ollut vahingonkorvausvastuussa vakuutuksenantajalle tulipalovahingosta

Kaiken kaikkiaan tulipalon alkusyihin liittyy useita epävarmuustekijöitä, jotka myös osaltaan osoittavat, että vahingon syntyminen ei ole ollut helposti ennakoitavissa. Asiassa tuli joka tapauksessa selvitetyksi, että kaupunki oli huolehtinut asianmukaisesta kulun- ja kameravalvonnasta, hälytyslaitteiston asentamisesta sekä rakennuksen paloturvallisuusjärjestelmän toimivuudesta. Kaupunki näytti myös, että väestönsuojatiloja oli valvottu päivittäin ja että tässä valvonnassa oli kiinnitetty huomiota myös siihen, ettei hätäpoistumiskuilua käytetä. Ottaen huomioon valvottavien tilojen luonne sekä toimintaympäristön vaatimukset valvontaa ei voitu asiassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella pitää sillä tavoin riittämättömänä, että kaupungin palveluksessa olevien voitaisiin katsoa virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaneen vahingon siinäkin tilanteessa, että tulipalo olisi saanut alkunsa hätäpoistumiskuilusta. Siten kaupunki ei voinut tälläkään perustella olla vahingosta vastuussa. (Vailla lainvoimaa 3.7.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.