Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

3.7.2020 14.00 Hovioikeuden ratkaisu työsopimuksen irtisanomisesta tuotannollisella ja taloudellisella perusteella

Hovioikeuden ratkaisu työsopimuksen irtisanomisesta tuotannollisella ja taloudellisella perusteella

Asiassa oli ISS Palvelut Oy:n valituksen johdosta kysymys siitä, oliko yhtiöllä ollut työsopimuslain 7 luvun 3 §:n mukainen tuotannollinen ja taloudellinen peruste irtisanoa A:n työsopimus. Hovioikeus katsoi, että ISS Palvelut Oy:n Kemin alueen laskutustyö ei ollut vähentynyt organisaatiouudistuksen seurauksena A:n irtisanomisaikana. Vaikka osa A:n tehtävistä olikin siirretty R:n tehtäväksi Ouluun, Kemin laskutustehtäviä oli jäänyt niin paljon jäljelle, että niitä hoitamaan oli palkattu F ensin vuokratyöntekijäksi ja sittemmin yhtiön työntekijäksi ja hän oli työskennellyt yhtiölle lopulta noin puolentoista vuoden ajan. A:n työtehtävät eivät siten irtisanomishetkellä tai välittömästi sen jälkeen olleet vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi työsopimuslain 7 luvun 3 §:n edellyttämällä tavalla. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että ISS Palvelut Oy:llä ei ollut perustetta irtisanoa A:ta. Hovioikeus katsoi, että kahdeksan kuukauden palkkaa vastaavasta korvauksesta viiden kuukauden palkkaa vastaava osuus oli korvausta aineellisesta vahingosta ja kolmen kuukauden palkkaa vastaava osuus korvausta aineettomasta vahingosta. Käräjäoikeuden tuomiota oli kuitenkin muutettava niin, että työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä määrättävästä kokonaiskorvauksesta 22.184 euroa A:lle suoritettava kokonaismäärä alennettiin 18.929 euroksi ja Työllisyysrahastolle määrättiin maksettavaksi 3.255 euroa. (Vailla lainvoimaa 3.7.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.