Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

29.6.2020 13.30 EU-tuomioistuimen ratkaisu tuuliturbiinien sijoittamisen ympäristövaikutusten arvioinnista

EU-tuomioistuimen ratkaisu tuuliturbiinien sijoittamisen ympäristövaikutusten arvioinnista

Tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/42/EY 2 artiklan a alakohtaa on tulkittava siten, että suunnitelmien ja ohjelmien käsitteen alaan kuuluvat liittovaltiomuotoisen jäsenvaltion alueen hallituksen antamat asetus ja yleisohje, joissa on kummassakin erilaisia tuuliturbiinien sijoittamista ja käyttöä koskevia määräyksiä. Direktiivin 2001/42 3 artiklan 2 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että suunnitelmiksi ja ohjelmiksi, joista on tämän säännöksen nojalla tehtävä ympäristöarviointi, on katsottava asetus ja yleisohje, joissa on kummassakin erilaisia tuuliturbiinien sijoittamista ja käyttöä koskevia määräyksiä, muun muassa välkevaikutukseen, turvallisuuteen ja melutasoon liittyvien toimenpiteiden osalta. Silloin kun käy ilmi, että direktiivissä 2001/42 tarkoitettu ympäristöarviointi olisi pitänyt tehdä ennen sellaisen asetuksen ja yleisohjeen hyväksymistä, joiden perusteella kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa riitautettu lupa tuuliturbiinien sijoittamiseen ja käyttöön on myönnetty, jolloin nämä toimet ja lupa olisivat unionin oikeuden vastaisia, kyseinen tuomioistuin voi pysyttää mainittujen toimien ja luvan vaikutukset vain, jos kansallinen oikeus antaa sille tähän mahdollisuuden sen käsiteltäväksi saatetussa riita-asiassa ja siinä tapauksessa, että luvan kumoamisesta voisi aiheutua merkittäviä vaikutuksia sähkön toimituksiin kaikkialla kyseisen jäsenvaltion alueella, ja vain ajan, joka on ehdottoman tarpeen kyseisen lainvastaisuuden korjaamiseksi. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarvittaessa arvioitava tämä käsiteltävässä pääasiassa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.