Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

23.6.2020 15.00 Hallinto-oikeus: myönteisen opintotukipäätöksen vaatiminen 30 vuotta täyttäneelle opiskelijan matkakortin myöntämiseksi oli välittömästi muttei välillisesti syrjivää

Hallinto-oikeus: myönteisen opintotukipäätöksen vaatiminen 30 vuotta täyttäneelle opiskelijan matkakortin myöntämiseksi oli välittömästi muttei välillisesti syrjivää

Valittaja oli edellyttänyt 30 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä opiskelijan matkakortin myöntämiseksi myönteistä opintotukipäätöstä. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi tämän käytännön syrjineen hakijaa sekä välittömästi että välillisesti ja oli asettanut asiassa uhkasakon. Hallinto-oikeus katsoi, että tilanteessa oli syntynyt välitöntä syrjintää koskeva syrjintäolettama, ja koska laista ei ilmennyt perustetta menettelylle, oli menettelyn katsottava olleen välittömästi syrjivää. Välillisen syrjinnän osalta HAO totesi, etteivät edellytykset yhdenvertaisuuslain 8 §:n mukaisesta henkilöön liittyvästä muusta syystä täyttyneet, joten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös oli välillisen syrjinnän ja sitä koskevan uhkasakon osalta kumottava. (ei lainvoim. 23.6.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.