Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö, Julkisoikeus

12.6.2020 16.00 Hallinto-oikeus: Se, että joillekin alueella sijaitseville muille kiinteistöille oli aikanaan sallittu vesikäymälöiden rakentaminen ei perustanut valittajille oikeutta poikkeamiseen

Hallinto-oikeus: Se, että joillekin alueella sijaitseville muille kiinteistöille oli aikanaan sallittu vesikäymälöiden rakentaminen ei perustanut valittajille oikeutta poikkeamiseen

Asiassa lausutuilla perusteilla HAO katsoi, että hakemuksen hyväksyminen olisi aiheuttanut MRL 171 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle ja alueiden käytön muulle järjestämiselle. Oikeudellisia edellytyksiä poikkeamiselle ei siten ollut ollut. Hakemuksen hylkääminen ei ollut vastoin vaatimusta maanomistajien yhdenvertaisesta kohtelusta. Lautakunnan päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 12.6.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.