Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

4.6.2020 11.30 Hovioikeus ei määrännyt hautaa avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman näytteen ottamiseksi - lain säännös ei ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa

Hovioikeus ei määrännyt hautaa avattavaksi oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain tarkoittaman näytteen ottamiseksi - lain säännös ei ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa

OIL 5 §:n 2 momentissa on nimenomaisesti rajattu haudatut vainajat tuomioistuimen määräämän näytteenoton ulkopuolelle. Säännöksen taustalla olevan hallituksen esityksen mukaan esitystä valmistellut työryhmä oli ehdottanut, että tutkimus olisi voitu määrätä tehtäväksi myös haudatusta vainajasta, mutta tästä oli kielteisen lausuntopalautteen vuoksi ja hautarauhan kunnioittamiseksi päätetty jatkovalmistelussa luopua (HE 56/2004 vp s. 12 ja 13). Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tuomioistuimella ei mainitun säännöksen nojalla ole oikeutta määrätä hautaa avattavaksi näytteen ottamiseksi. OIL:n säännöksen soveltaminen ei tässä tapauksessa ollut muodostanut ehdotonta estettä valittajan perimän selvittämiseksi, eikä säännös intressipunninnan perusteella ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. KO:n ratkaisun muuttamiseen ei ollut aihetta. (Vailla lainvoimaa 4.6.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.