Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

2.6.2020 12.30 Anaaliyhdyntä ilman asianomistajan suostumusta - 1 v 2 kk ehdollinen vankeusrangaistus raiskauksesta ja 2 500 euron kärsimyskorvaus

Vaikka vastaajan ei ollut näytetty pitäneen asianomistajaa ainakaan lujasti kiinni yhdynnän suorittamiseksi, hän oli yhdyntään ryhtyessään pitämällä asiassa kerrotuissa olosuhteissa asianomistajaa otteessaan ja asianomistajan pyrkiessä työntämään vastaajaa oikealla kädellään työntämällä asianomistajan käden sivuun väkivaltaa käyttämällä siis pakottanut asianomistajan sukupuoliyhteyteen. Vastaajan menettely oli ollut riittävää murtamaan asianomistajan tahdon. Asianomistaja oli sanoin ja elein ilmaiseman vastustuksen epäonnistumisen jälkeen lamaantunut ja alkanut jonkin ajan kuluttua nyyhkyttämään. Johtopäätöstä tukivat myös HO:n tekemät havainnot vastaajan ja asianomistajan kokoerosta sekä asiassa kerrotut seikat asianomistajan vastustelusta ja teko-olosuhteista kokonaisuutena. Raiskausta koskevalla rikossäännöksellä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, johon kuuluu oikeus myös kieltäytyä sukupuoliyhteyden jatkamisesta. Vastaaja oli siis menettelyllään syyllistynyt RL 20 luvun 1 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädettyyn raiskaukseen. Rangaistuksen osalta HO totesi, että asianomistaja ja vastaaja olivat olleet yhteisymmärryksessä sukupuoliyhteydessä välittömästi ennen anaaliyhdyntää. Anaaliyhdyntään pakottamiseen käytetty väkivalta oli ollut lievää. Raiskaukseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat huomioon ottaen HO katsoi, että rangaistus tuli mitata lähelle rangaistusasteikon vähimmäisrangaistusta. (Vailla lainvoimaa 2.6.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.