Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

4.5.2020 11.30 OTT, dosentti Matti Urpilainen: Kaksi KHO:n prejudikaattia siirtohinnoittelusta – KHO 2020:34 ja KHO 2020:35

OTT, dosentti Matti Urpilainen: Kaksi KHO:n prejudikaattia siirtohinnoittelusta – KHO 2020:34 ja KHO 2020:35

Ratkaisut koskevat uudelleenluonnehdinnan kieltoa ja jatkuvasti tappiollisen yksikön siirtohinnoittelua. Siirtohinnoittelua koskevaa julkaistua oikeuskäytäntöä on rajallinen määrä ja tältäkin kannalta kaikkia uusia KHO:n prejudikaatteja voidaan pitää mielenkiintoisina ja merkittävinä, niin myös näitä kahta ratkaisua. Molemmista voidaan hahmottaa siirtohinnoitteluteknisen sisällön lisäksi yleisemmin soveltuvia, siirtohinnoitteluarviointia ohjaavia periaatteellisia linjanvetoja.

1. Tausta

Liiketoimien markkinaehtoisuuden arviointi perustuu Suomen sisäisessä lainsäädännössä VML 31 §:ään, jonka lisäksi OECD:n siirtohinnoitteluohjeet ovat tärkeä tulkintalähde. [1] Siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden arviointi edellyttää etuyhteysyritysten tekemien liiketoimien tunnistamista sekä liiketoimien osapuolten toimintojen, riskien ja varojen analysointia. Yritysten täytyy kuvata markkinaehtoisen hinnoittelun keskeiset osatekijät siirtohinnoitteludokumentaatiossa. Verovalvonta tapahtuu jälkikäteisestä näkökulmasta ja erityisesti näissä tilanteissa on usein korostunut se, että siirtohinnoitteluarviointiin sisältyy paljon tulkinnanvaraisuutta. Verohallinnon arviointi tehtyjen liiketoimien sisällöstä sekä osapuolten toiminnoista, riskeistä ja varoista on toisinaan voinut huomattavastikin poiketa siitä, miten yritys on itse nämä asiat kuvannut siirtohinnoitteludokumentaatiossaan.

Siirtohinnoitteluriitojen pohjavireenä onkin usein kysymys siitä, missä määrin viranomainen voi jälkikäteistä arviointiaan varten mukauttaa esimerkiksi yrityksen dokumentoimien liiketoimien luonnetta, etuyhteysyritysten keskinäistä riskinjakoa tai sovellettua siirtohinnoittelumenetelmää. Tämä kysymys on myös ratkaisujen KHO 2020:34 ja KHO 2020:35 taustalla. [2] Ratkaisu KHO 2020:34 koskee jatkuvasti tappiollista toimintaa harjoittanutta yhtiötä: riittääkö siirtohinnoitteluoikaisun perusteeksi pelkästään havainto jatkuvasta tappiollisuudesta, vai onko tulonoikaisun edellytyksenä se, että jokin yksilöity liiketoimi voidaan todeta ei-markkinaehtoiseksi? Ratkaisussa KHO 2020:35 on kysymys siitä, voitiinko konsernin sisäisen rahoitusyhtiön ja suomalaisen emoyhtiön välistä siirtohinnoittelua tarkastella siitä lähtökohdasta, että konsernin sisäinen rahoitusyhtiö myy emoyhtiölle taloushallinnon palveluja ja varsinaisen rahoitustoiminnan harjoittajaksi katsotaankin emoyhtiö siitä huolimatta, että konsernin sisäiset saatavat ovat rahoitusyhtiön taseessa. Ratkaisut ovat tervetullut lisä KHO:n siirtohinnoittelua koskevaan prejudikatuuriin. Seuraavassa kumpaakin ratkaisua esitellään ja kommentoidaan ensin erikseen. Kirjoituksen lopussa on kokoavia näkökohtia.

2. Ratkaisu KHO 2020:34

2.1. Ratkaisun keskeinen sisältö

Ratkaisu koskee verovuosia 2007-2010. A Oy on toimistotarvikealalla toimivan kansainvälisen konsernin suomalainen markkinointi- ja myyntiyhtiö. A Oy:n liiketoiminta oli vuosina 2003-2011 jatkuvasti tappiollista vuotta 2008 lukuun ottamatta. Tappion määrä oli liikevoittotasolla keskimäärin noin -4,19 prosenttia. A Oy:n harjoittaman liiketoiminnan tappiollisuus on huomionarvoista, koska konsernin ja sen Pohjois-Euroopan liiketoimintayksikön, johon A Oy kuului, liiketoiminta oli samalla ajanjaksolla jatkuvasti voitollista.

Toiminnan tappiollisuutta arvioidaan siirtohinnoittelun näkökulmasta eri tavalla siitä riippuen, onko kysymys rajoitetun riskin vai täyden riskin toiminnasta. Rajoitetun riskin yhtiön osalta lähtökohtana on se, että kun toimintaan ei liity erityisiä riskejä eikä siten myöskään riskinottoon liittyviä korkeampia tuotto-odotuksia, riippumaton osapuoli odottaisi saavansa tällaisen toiminnan harjoittamisesta kompensaation, joka kaikkien toiminnasta aiheutuvien kulujen kattamisen jälkeen tuottaa maltillisesti voittoa. Odotusarvona rajoitetun riskin yhtiöiden osalta on se, että jos siirtohinnoittelu on sopusoinnussa markkinaehtoperiaatteen kanssa, toiminta ei yleensä voi olla tappiollista. Täyden riskin yhtiöt sen sijaan kantavat itse toimintaansa liittyviä olennaisia riskejä. Riskien realisoituessa täyden riskin yhtiön toiminnan voidaan odottaa tuottavan ajoittain tappiota, eikä tämä tarkoita, että konsernin sisäiset liiketoimet olisi hinnoiteltu markkinaehtoperiaatteen vastaisesti. Toiminnan jatkuva tappiollisuus on sen sijaan huomionarvoista. Tässä, kuten siirtohinnoittelussa yleensäkin, arvioinnin mittapuita on haettava siitä, miten vastaavat riippumattomat yhtiöt toimisivat.

Konsernin siirtohinnoitteludokumentaation mukaan A Oy toimi Suomessa niin sanottuna täyden riskin yhtiönä, joka kantoi muun ohessa toimintaansa liittyvän markkinariskin ja luottoriskin. A Oy hankki Suomen markkinoilla myymänsä tuotteet sopimusvalmistajina toimivilta ulkomaisilta konserniyhtiöiltä. Konsernin siirtohinnoitteludokumentoinnissa sopimusvalmistajien markkinaehtoiseksi voittotasoksi oli määritelty vertailuaineistoon perustuen 2 prosenttia. Siirtohinnoitteluterminologialla ilmaisten sopimusvalmistajat oli valittu testattaviksi osapuoliksi. OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden mukaan testattavaksi osapuoleksi valitaan yleensä se, jonka toiminnot ovat yksinkertaisemmat. Konsernin siirtohinnoitteludokumentaatiossa sopimusvalmistajia pidetään toiminnoiltaan yksinkertaisimpina, muun ohessa koska sopimusvalmistajat valmistavat kaikki tuotteet myyntiyhtiöiden tilausten perusteella ja myyntiyhtiön kantavat toimintaan liittyvän markkina- ja luottotappioriskin. Konsernin siirtohinnoitteludokumentaatio oli siis laadittu siitä lähtökohdasta, että kun sopimusvalmistajien tulo on markkinaehtoisella tasolla, sopimusvalmistajien myynnit konsernin paikallisille markkinointi- ja myyntiyhtiöille, A Oy mukaan luettuna, tulevat hinnoitelluksi markkinaehtoisesti.

Verovuoden 2010 verotuksen toimittamisen yhteydessä Verohallinto muutti A Oy:n vuosien 2007-2010 verotusta siten, että tappiot oikaistiin pois ja A Oy:n markkinaehtoiseksi voittotasoksi määriteltiin 1,82 prosenttia. Verotuksen oikaisulautakunta ja Helsingin hallinto-oikeus hylkäsivät A Oy:n valituksen ja pitivät siirtohinnoitteluoikaisun voimassa.  

Toisin kuin konsernin siirtohinnoitteludokumentoinnissa, Verohallinto valitsi testattavaksi osapuoleksi A Oy:n ja hankki tätä varten vertailuaineiston A Oy:n kanssa vertailukelpoisten riippumattomien markkinointi- ja myyntiyhtiöiden voittotasosta. Testattavan osapuolen muuttuessa vertailuaineiston yritykset vaihtuivat valmistustoimintaa harjoittavista yrityksistä myyntitoimintaa harjoittaviin yrityksiin. Samalla on huomattava, että kun sopimusvalmistajat ovat testattava osapuoli, A Oy:n näkökulmasta vertailuaineisto todentaa välittömästi vain A Oy:n ja sopimusvalmistajien tekemien liiketoimien markkinaehtoisuuden, mutta kun testattavaksi osapuoleksi valitaan A Oy, kysymys on A Oy:n omasta voittotasosta ja siten A Oy:n liiketoimista kokonaisuudessaan.  

OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden valossa on sinänsä selvää, että siirtohinnoitteluoikaisu ei voi perustua yksinomaan siihen, että jonkin konserniyhtiön toiminta on tuottanut tappiota, koska tappiollisuudelle voi olla tilannekohtaisesti hyväksyttäviä perusteita. Verohallinto totesikin oikaisupäätöksessään, ettei verotustoimi kohdistu yhtiön tappiollisuuteen sinänsä, vaan suoritteeseen, joka yhtiöltä on jäänyt saamatta. Verohallinnon mukaan oikaisu perustui siihen, että riippumaton, A Oy:n kanssa vertailukelpoinen markkinointi- ja myyntiyhtiö ei olisi suostunut harjoittamaan jatkuvasti tappiollista toimintaa, vaan olisi edellyttänyt, että sille maksetaan hyvitystä tuotteiden ostohinnoista tai muuta hinnoittelutukea.

Asian eri käsittelyvaiheissa Verohallinto ei kuitenkaan tarkasti yksilöinyt, minkä osapuolen olisi tullut tällaista kompensaatiota A Oy:lle maksaa. Hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan, että koska yhtiö ei ole toimittanut liiketoimikohtaisia tietoja konsernin sisäisistä rojalteista ja palvelumaksuista, asiassa ei ole ollut mahdollista arvioida liiketoimikohtaisesti A Oy:n ja muiden konserniyhtiöiden välisten suoritteiden markkinaehtoisuutta. Toisaalta voidaan kiinnittää huomiota siihen, että Verohallinto ei ollut myöskään selvittänyt asiaa lähemmin tältä kannalta. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö esittikin korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassaan vastineessa, että A Oy:n kaltaisen jatkuvasti tappiota tehneen yhtiön osalta tarkastelua ei ole tarpeellista kohdistaa yksittäisiin liiketoimiin, vaan tällaisessa tilanteessa konsernin sisäisten liiketoimien ehtojen markkinaehtoisuutta voidaan arvioida kokonaisuutena. Kokonaisarviointi tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että kun testattavaksi osapuoleksi vaihdetaan A Oy, siirtohinnoitteluoikaisu on mahdollista määritellä suoraan näin saadun vertailuaineiston perusteella ja ottamatta kantaa yksittäisten liiketoimien markkinaehtoisuuteen.  

KHO:n ratkaisun perusteluissa kuvataan laajasti, mitä OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden vuoden 1995 ja vuoden 2010 versioissa todetaan tappiollisesta toiminnasta. KHO toteaa, että ohjeversioiden sisältö on käytännössä sama, joten asiassa ei muodostu ongelmaa siitä, onko verotusta oikaistu vuoden 2010 siirtohinnoitteluohjeiden nojalla A Oy:n vahingoksi ohjeiden julkaisemista edeltävältä ajalta. [3] KHO tiivistää OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden pohjalta oikeusohjeen, jonka mukaan yksittäisen konserniyhtiön tappiollisuus ei vielä sellaisenaan riitä osoittamaan, että tappiollisuus aiheutuu sellaisten palvelumaksujen tai muiden vastikkeiden perimättä jättämisestä, joita tappiollisen yhtiön olisi pitänyt markkinaehtoperiaatteen nojalla periä. KHO lausuu, että A Oy:tä ei ole voitu tässä tapauksessa valita testattavaksi osapuoleksi, koska sopimusvalmistajien toiminnot ovat yksinkertaisempia kuin A Oy:n. KHO toteaa, että asiassa ei ole väitetty, että A Oy:n siirtohinnoittelussa olisi toimittu konsernin siirtohinnoitteludokumentoinnin vastaisesti tai että dokumentointiin sisältyvässä sopimusvalmistajia koskevassa vertailuaineistossa olisi puutteita. KHO:n mukaan ”näissä oloissa ja kun otetaan huomioon, että A Oy on esittänyt tappiollisuudelleen liiketaloudellisia syitä, kuten alalla vallinneen hintakilpailun ja yhtiön toiminnan tehottomuuden”, A Oy:n vahingoksi tehdyt siirtohinnoitteluoikaisut on poistettava.

2.2. Kommentit

Ratkaisu KHO 2020:34 osoittaa, että toiminnan jatkuva tappiollisuus ei ole peruste poiketa siirtohinnoitteluarvioinnin vakiintuneista lähtökohdista. Testattavaksi osapuoleksi on yleensä valittava toiminnoiltaan yksinkertaisempi osapuoli ja siirtohinnoittelun markkinaehtoisuutta on arvioitava liiketoimikohtaisesti. Tässä tapauksessa vaikuttaa selvältä, että sopimusvalmistajat ovat olleet toiminnoiltaan yksinkertaisempia kuin A Oy. Verohallinnon arviointitapa on siten ollut siirtohinnoitteluteknisesti puutteellinen. Tärkeämpää on se, että testattavan osapuolen vaihtaminen ja siirtohinnoitteluoikaisun perusteleminen ”kokonaisarviointina” on huomattavasti vaikeuttanut A Oy:n mahdollisuuksia esittää näyttöä siirtohinnoittelun markkinaehtoisuudesta ja tappiollisuuden liiketaloudellisista syistä, varsinkin kun Verohallinto ei ole yksilöinyt, minkä osapuolen olisi tullut maksaa A Oy:lle kompensaatiota tappiollisuuden perusteella.

Verohallinnon olisi siis pitänyt tutkia kaikkien A Oy:n muiden konserniyhtiöiden kanssa tekemien erillisten liiketoimien (tuotehankinnat, palvelumaksut, rojaltit) markkinaehtoisuutta ja tarvittaessa oikaista A Oy:n siirtohinnoittelua liiketoimikohtaisesti. Tätä kautta olisi myös syntynyt täsmällisempi kuva A Oy:n tappiollisuuden syistä. Lisäksi liiketoimikohtaisessa arvioinnissa ei olisi heti poissuljettu sitä vaihtoehtoa, että A Oy:n toiminta on voinut olla perustellusti tappiollista tarkastelun kohteena olevina verovuosina ja silti markkinaehtoista. Onkin huomattava, että markkinaehtoisuuden arviointi A Oy:n liikevoiton tasolla sisältää jo itsessään vahvan oletuksen siitä, että liiketoiminta ei voi olla tappiollista.  

A Oy:n tappiollisuuden liiketaloudelliset syyt tulevat ratkaisun perusteluissa esiin lähinnä lisänäkökohtana: A Oy on esittänyt tappiollisuudelleen järkeviä liiketaloudellisia syitä ja tältäkään kannalta A Oy:n vahingoksi tehtyjen siirtohinnoitteluoikaisujen poistamiselle ei ole estettä. Ratkaisun lopputulos ei kuitenkaan perustu liiketaloudellisten syiden arviointiin, eikä ratkaisussa ole tehty varsinaista sisällöllistä arviointia tappiollisuuden liiketaloudellisista syistä.

Ratkaisussa KHO 2020:34 ei ollut tarpeellista ottaa yksilöidysti kantaa siihen, onko A Oy:n tulonmuodostus ollut verovuosina 2007-2010 tappiollisuudesta huolimatta kaikilta osin markkinaehtoista. Ratkaisussa on ensisijaisesti kysymys siitä, mikä on oikea tapa arvioida A Oy:n siirtohinnoittelua, eli onko Verohallinto voinut tehdä A Oy:n vahingoksi siirtohinnoitteluoikaisun niiden perusteiden nojalla, joita se on asiassa esittänyt. Ratkaisussa painottuu näin ollen menettelyllinen ja oikeussuojan näkökulma. KHO torjui kokonaisarvioinnin ja katsoi, että Verohallinnon täytyy tutkia siirtohinnoittelua liiketoimikohtaisesti myös silloin, kun myyntiyhtiön Suomessa harjoittama liiketoiminta on ollut pysyväluonteisesti tappiollista.

3. Ratkaisu KHO 2020:35

3.1. Ratkaisun keskeinen sisältö

Ratkaisu koskee verovuosia 2011-2012. Konsernin emoyhtiö A Oyj vastasi aikaisemmin kone- ja laitevuokraustoimintaa harjoittavan A-konsernin sisäisestä rahoituksesta. Vuonna 2008 tehdyssä rahoitustoimintojen uudelleenjärjestelyssä Belgiaan perustettiin sisäinen rahoitusyhtiö A Finance NV. A Oyj pääomitti A Finance NV:n siirtämällä sille apporttina konsernin sisäiset saamisensa ja niihin liittyvät korkotuotot saaden vastikkeena A Finance NV:n osakkeita. Uudelleenjärjestelyn jälkeen konsernin sisäisestä rahoituksesta vastasi A Finance NV. A-konsernin siirtohinnoittelu perustui siihen, että rahoitustoimintaa harjoittaa Belgiassa sijaitseva A Finance NV.

A Finance NV:lle taattiin sopimuksilla määrätty oman pääoman tuoton tavoitetaso. Mikäli oman pääoman tuotto ylittää tavoitetason, A Finance NV tilittää ylijäämän A Oyj:lle ja päinvastaisessa tilanteessa laskuttaa vajauksen A Oyj:ltä. Rahoitustoimintaan liittyvät valuuttakurssivoitot kuuluivat A Oyj:lle, joka myös hyvitti valuuttakurssitappiot A Finance NV:lle. Ratkaisuseloste ei sisällä yksityiskohtaisia tietoja siirtohinnoittelusta, mutta siitä ilmenee, että järjestelyn lopputuloksena valtaosa sisäisen rahoitustoiminnan korkotuotoista kohdentui A Finance NV:n tuloksi Belgiaan.  

Verohallinto katsoi verotarkastuksessa saadun selvityksen perusteella, että A Oyj on suorittanut kaikki konsernin sisäiseen rahoitukseen liittyvät merkittävät toiminnot, kantanut tähän liittyvät merkittävät riskit sekä käyttänyt tähän liittyviä merkittäviä varoja. Verohallinnon käsityksen mukaan A Finance NV ei toiminut rahoitusyhtiönä, vaan myi A Oyj:lle konsernin sisäisten lainojen hallinnointiin liittyviä taloushallinnon tukipalveluja. Verohallinnon mukaan ei ollut uskottavaa, että A Finance NV päättäisi itsenäisesti konsernin sisäisten lainojen myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä, mm. kun lainasopimukset olivat vakiomuotoisia ja A Finance NV huomioi A Oyj:n palveluksessa olevista henkilöistä koostuvan Treasury Committeen suositukset lainaprosessissa. Lisäksi hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa tuodaan esiin, että kokouspöytäkirjojen perusteella A Finance NV:n hallitus ei ollut päättänyt lainojen myöntämisestä vaan oli käynyt läpi olemassa olevien lainojen lukumäärää, tyyppiä ja pääomaa sekä uusia lainoja ja mahdollisia uusia lainoja.

Verohallinto teki A Oyj:n tuloon siirtohinnoitteluoikaisun, jossa A Finance NV:n markkinaehtoinen voittotaso määriteltiin toiminnasta aiheutuneiden kulujen perusteella sekä riippumattomia taloushallintopalvelujen tarjoajia koskevan vertailuaineiston avulla. A Finance NV:lle kohdistettiin ensin markkinaehtoinen voitto sen tarjoamista tukipalveluista ja rahoitustoiminnan jäännösvoiton katsottiin kuuluvan A Oyj:lle. Verohallinnon mukaan se ei uudelleenluonnehtinut osapuolten välisiä liiketoimia, vaan tunnisti todellisuudessa tehdyt liiketoimet ja oikaisi niiden hinnoittelun markkinaehtoiseksi.    

Verotuksen oikaisulautakunta katsoi, että A Finance NV:n tuloksi on kohdennettava lisäksi pääoman riskitön tuotto, mutta hylkäsi A Oyj:n oikaisuvaatimuksen muutoin. Hallinto-oikeus hylkäsi A Oyj:n valituksen.

KHO arvioi asiaa VML 31 §:n soveltamisalan ja siten liiketoiminnan (sallitun) tunnistamisen ja (kielletyn) uudelleenluonnehdinnan rajanvedon kannalta. KHO:n arviointi lähtee siitä, että A Oyj on pääomittanut A Finance NV:tä sijoittamalla yhtiöön apporttina konsernin sisäisiä velkasaatavia, A Finance NV:n taseessa olevat velkasaatavat ovat olleet mainitun yhtiön omaisuutta, ja että A Finance NV on velkasaatavat omistaessaan ollut rahoittamiensa konserniyhtiöiden velkoja. KHO:n mukaan Verohallinto on sivuuttanut A Oyj:n ja A Finance NV:n väliset liiketoimet, kun se on katsonut, että A Finance NV ei ole toiminut konsernin sisäisenä rahoitusyhtiönä. KHO:n mukaan kysymys on oikeustoimien uudelleenluonnehdinnasta, joka ei ole VML 31 §:n nojalla mahdollista.  KHO hyväksyi A Oyj:n valituksen ja poisti A Oyj:n vahingoksi tehdyt siirtohinnoitteluoikaisut.

3.2. Kommentit

KHO linjasi VML 31 §:n soveltamisalaa ns. uudelleenluonnehdinnan kiellolla ensimmäisen kerran ratkaisussa KHO 2014:119. [4] Mainitussa ratkaisussa oli kysymys siitä, voidaanko suomalaisen tytäryhtiön ulkomaiselta emoyhtiöltään ottaman lainan vähennyskelpoisuus evätä VML 31 §:n nojalla sillä perusteella, että emoyhtiön antama rahoitus on katsottava tosiasiassa oman pääoman ehtoiseksi. KHO:n mukaan liiketoimen sivuuttaminen ja uudelleenluonnehdinta edellyttäisi selkeää tähän oikeuttavaa lain säännöstä, eikä OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla ole tulkintaa ohjaavaa merkitystä VML 31 §:n soveltamisalan ulkopuolella. Monessa eri asiayhteydessä on ratkaisun KHO 2014:119 jälkeen noussut esiin kysymys siitä, mikä on tai ei ole VML 31 §:n lainmukaisen soveltamisalan ulkopuolelle jäävää uudelleenluonnehdintaa.

OECD:n vuoden 2017 siirtohinnoitteluohjeissa uudelleenluonnehdintaa koskevia kohtia ja terminologiaa muutettiin aiemmasta [5] , ja myös siirtohinnoitteluarvioinnin yleisten lähtökohtien osalta vuoden 2017 ohjeversiossa on painotettu liiketoimien tunnistamista enemmän niiden todellisen sisällön kuin muodollisjuridisten seikkojen perusteella. [6] Vaikka KHO on vuoden 2014 jälkeen viitannut ratkaisuun KHO 2014:119, muiden kuin nyt puheena olevan ratkaisun KHO 2020:35 lopputulosta ei ole suoraan perusteltu uudelleenluonnehdinnan kiellolla. Siksi on ollut jossain määrin epäselvää, missä muodossa uudelleenluonnehdinnan kielto on voimassa ja miten se käytännössä rajoittaa Verohallinnon toimivaltaa puuttua siirtohinnoitteluun VML 31 §:n nojalla. Verohallinto on omissa kannanotoissaan tehnyt terminologisesti selvän eron liiketoimien uudelleenluonnehdinnan ja tunnistamisen välille, mutta toisaalta painottanut toimivaltaansa tunnistaa liiketoimet laajalti niiden todellisen taloudellisen sisällön perusteella.

Ratkaisu KHO 2020:35 osoittaa, että liiketoimien uudelleenluonnehdinnan ja tunnistamisen välinen ero ei ole pelkästään terminologinen, ja että uudelleenluonnehdinnan kielto on edelleen relevantti ja siirtohinnoitteluarviointia ohjaava ratkaisuperuste. Tämän ratkaisun pohjalta on kuitenkin yhtä vaikea kuin aiemminkin määritellä täsmällisesti, mitä kaikkea tulisi pitää kiellettynä uudelleenluonnehdintana. On kuitenkin ilmeistä, että rajankäynnille on tarvetta.  Uudelleenluonnehdinnan kiellon kannalta ratkaisun KHO 2020:35 merkityksellisin piirre on siinä, että Verohallinnon arvioinnissa olisi sivuutettu A Finance NV:n taseessa olevat varat ja niiden omistus, kun Verohallinto katsoi A Oyj:n harjoittavan kyseisillä varoilla rahoitustoimintaa. Kun Verohallinto ei pitänyt järjestelyä markkinaehtoisena, kohdistui arvio viime kädessä myös A Oyj:n päätökseen perustaa A Finance NV konsernin sisäiseksi rahoitusyhtiöksi sekä A Oyj:n päätökseen pääomittaa kyseistä yhtiötä.

VML 31 §:n soveltamisalan rajat tulivat siis tässä tapauksessa vastaan konsernissa päätetyn konsernirakenteen ja pääomarakenteen suunnassa. Molempia seikkoja voidaan pitää hyvin perustavanlaatuisina siviilioikeudellisina kiinnekohtina kaikenlaiselle vero-oikeudelliselle arvioinnille. KHO on VML 28 §:n soveltamista koskevissa ratkaisuissaan linjannut, että esimerkiksi yhtiön päätös jakaa (KHO 2017:5) tai olla jakamatta osinkoa (KHO 2016:219) ovat osakkeenomistajalle kuuluvia päätöksiä, jolloin näiden päätösten liiketaloudellista hyväksyttävyyttä ei voida välittömästi arvioida VML 28 §:n soveltamisen kannalta. Ratkaisun KHO 2020:35 ratkaisuasetelma ja lopputulos on nyt VML 31 §:n soveltamisalalla tässä suhteessa hyvin samankaltainen: siirtohinnoitteluarvioinnissa on kiinnekohtia, joita ei voida verovelvollisen vahingoksi sivuuttaa.

4. Kokoavia näkökohtia

Ratkaisuissa KHO 2020:34 ja KHO 2020:35 esillä olleet tulkintakysymykset ovat siirtohinnoitteluteknisesti varsin erilaisia. Ratkaisuja yhdistää kuitenkin se, että KHO:n arviointi kohdistuu kummassakin ratkaisussa ensisijaisesti Verohallinnon valitseman lähestymistavan oikeellisuuteen. Ratkaisuissa ei oteta tarkemmin kantaa siihen, olisiko Verohallinto voinut jonkin muun lähestymistavan puitteissa osoittaa, että yhtiöiden tulonmuodostus ei ole kaikilta osin ollut markkinaehtoinen. KHO:n arviointitapa on hyvin perusteltu Verohallinnon ja verovelvollisten välisen riskinjaon kannalta. Siirtohinnoitteluarviointi koostuu useista osista, joihin kaikkiin liittyy tulkinnanvaraisuutta: mm. toimintoanalyysi, menetelmän valinta, testattavan osapuolen valinta ja vertailuaineiston analysointi. Lisäksi siirtohinnoitteluarvioinnissa on tunnistettava ja täsmennettävä arvioinnin kohteena olevat liiketoimet. Tästä seuraa, että jos Verohallinto päättää omassa arvioinnissaan joltain osin poiketa niistä lähtökohdista, joille arvioitava liiketoiminta ja siirtohinnoittelun dokumentointi perustuu, arviointi voidaan yksityiskohdissaan toteuttaa monella tavalla. Oikeusturvasyistä ja viranomaistoiminnan kontrolloitavuuden näkökulmasta on tärkeää, että Verohallinto kantaa riskin siitä, että sen valitsema lähestymistapa pysyy kaikilta osin Suomen sisäisen lainsäädännön ja OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden osoittamissa rajoissa. Siirtohinnoitteluarvioinnin oikea toteuttamistapa oli keskeisenä ratkaisuperusteena esillä jo edellisessä KHO:n julkaisemassa siirtohinnoittelua koskevassa prejudikaatissa KHO 2018:173 ja nyt ratkaisut KHO 2020:34 ja KHO 2020:35 näyttävät lopputuloksensa ja perustelujensa puolesta jatkavan samalla linjalla.

OTT, dosentti Matti Urpilainen
Tampereen yliopisto

 

[1] Aiemmasta oikeuskäytännöstä ks. esim. KHO 2013:36 jonka perustelujen mukaan OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla on kansainvälisen standardin asema ja niitä voidaan pitää markkinaehtoperiaatteen tärkeänä tulkintalähteenä.

[2] Verohallinto on 8.4.2020 antamassaan tiedotteessa luonnehtinut ratkaisuja merkittäviksi tarkennuksiksi VML 31 §:n soveltamiseen. https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/uutishuone/uutiset/uutiset/2020/korkein-hallinto-oikeus-antoi-kaksi-vuosikirjapäätöstä-siirtohinnoittelusta/

[3] OECD:n ohjeversioiden merkitys on ollut esillä ratkaisussa KHO 2018:173. Ks. Merja Raunio – Matti Urpilainen: Finland – Landmark Ruling on the Tax Administration’s Duty to Respect the Taxpayers’ Choices. International Transfer Pricing Journal 2/2019.

[4] Ks. ratkaisusta tarkemmin Seppo Penttilä: Hybridilainaa ei voitu siirtohinnoitteluoikaisua koskevan säännöksen (VML 31 §) perusteella uudelleenluonnehtia omaksi pääomaksi: KHO 2014:119, www.edilex.fi/lakikirjasto/15641.

[5] Ks. Matti Haapaniemi: Siirtohinnoittelua koskevan oikeustoimen tunnistamisesta ja sivuuttamisesta sekä veron kiertämisestä, s.4–8, Edilex 18.6.2019, www.edilex.fi/artikkelit/19896.

[6] Ks. Verohallinnon kuvaus liiketoimen tunnistamisesta, ohje Siirtohinnoittelun dokumentointi (30.4.2018), kohta 5.4.2.

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.