Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

23.4.2020 8.24 Hovioikeus arvioi reformatio in peius -kiellon soveltamista ja Istanbulin sopimuksen merkitystä palautetussa perheväkivaltajutussa

Hovioikeus arvioi reformatio in peius -kiellon soveltamista ja Istanbulin sopimuksen merkitystä palautetussa perheväkivaltajutussa

HO oli palauttanut asian KO:een uudelleen käsiteltäväksi sillä perusteella, ettei KO:n tuomio ollut riittävästi perusteltu. HO katsoi nyt käsitellyssä asiassa, ettei asiassa ollut kysymys sellaisesta perustavaa laatua olevasta oikeudenkäyntivirheestä, jonka perusteella reformatio in peius -kieltoa ei sovellettaisi. Mainitsemillaan perusteilla KO ei ollut voinut asiaa uudelleen käsitellessään ja päätyessään syyksilukemisessa samaan lopputulokseen kuin aiemmassa KO:n tuomiossa oli päädytty tuomita vastaajaa aiemmassa KO:n tuomiossa määrättyä rangaistusta ankarampaan rangaistukseen. Arvioitaessa teon moitittavuutta RL 6 luvun 4 §:n mukaisesti myös teon luonne lähisuhdeväkivaltana oli huomioon otettava seikka. (Vailla lainvoimaa 23.4.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.