Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

21.4.2020 15.34 Oikeuskanslerin valituksesta hovioikeus muutti valvontalautakunnan ratkaisua siten, että lupalakimiehelle annettu varoitus määrättiin 3.000 euron seuraamusmaksuksi

Oikeuskanslerin valituksesta hovioikeus muutti valvontalautakunnan ratkaisua siten, että lupalakimiehelle annettu varoitus määrättiin 3.000 euron seuraamusmaksuksi

Hovioikeus katsoi, että seuraamusta harkittaessa oli muun muassa otettava huomioon vieraasta maasta turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneet kielitaidottomat ja muutenkin haavoittuvassa asemassa olevat A:n päämiehet. Vaikka valvontalautakunta ei ollut pitänyt A:n menettelyä epärehellisenä tai hänen tahallaan loukanneen toisen oikeutta, moitittavien menettelyiden toistuvuus, lukumäärä sekä laiminlyöntien laatu osoittivat, että menettelyyn liittyi raskauttavia seikkoja. Hovioikeus katsoi toisin kuin valvontalautakunta, että A:n huolimaton ja osaksi ammattitaidoton menettely oli vaarantanut hänen päämiestensä oikeusturvaa ja voinut aiheuttaa päämiehille henkilökohtaisen vahingon vaaraa. Valvontalautakunnan päätöstä muutettiin siten, että valvontalautakunnan A:lle antaman varoituksen sijasta hovioikeus määrääsi hänelle 3.000 euron seuraamusmaksun. (Vailla lainvoimaa 21.4.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.