Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

31.3.2020 7.28 Komissio antoi käytännön ohjeita EU:hun suuntautuvan muun kuin välttämättömän matkustamisen väliaikaista rajoittamista varten

Komissio antoi käytännön ohjeita EU:hun suuntautuvan muun kuin välttämättömän matkustamisen väliaikaista rajoittamista varten

Komissio on antanut ohjeita EU:hun suuntautuvan muun kuin välttämättömän matkustamisen väliaikaista rajoittamista varten. Samoin kuin kriittisissä ammateissa toimivien työntekijöiden vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi annetut ohjeet, väliaikaista matkustusrajoitusta koskevat ohjeet perustuvat Eurooppa-neuvostoon kokoontuneiden jäsenvaltioiden 26. maaliskuuta 2020 esittämään pyyntöön helpottaa kotiin palaavien kansalaisten kauttakulkujärjestelyjä. Lisäksi tarkoituksena on vastata kansalaisten ja yritysten huolenaiheisiin, jotka koskevat koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi toteutettuja toimenpiteitä, ja auttaa kansallisia viranomaisia, jotka vastaavat näiden toimenpiteiden toteuttamisesta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.