Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

24.3.2020 11.40 Vierashuoneessa väitöskirjatutkija, OTM Juho Saloranta: Ylikansalliset tuotantoketjut ja vastuullisuus: mihin matka koronaviruspandemian jälkeen?

Vierashuoneessa väitöskirjatutkija, OTM Juho Saloranta: Ylikansalliset tuotantoketjut ja vastuullisuus: mihin matka koronaviruspandemian jälkeen?

Kun vuorovesi laskee, silloin näkee, kuka on ollut uimassa alasti. -Warren Buffett
Koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista maailmantaloudelle koituu mittavia seurauksia, jotka ovat osittain pitkien globaalien tuotantoketjujen seurausta taloudellisen keskinäisriippuvuuden ollessa nykyisin suurta. Yritysten haavoittuvuus pitkistä tuotantoketjuista ei ole vain taloudellisesti ja sopimusoikeudellisesti hankalaa, vaan kehitysmaissa tuotantoketjuihin liittyy lukuisia ympäristö- ja ihmisoikeusriskejä, jotka tekevät ketjuista entistä haavoittuvampia. Niinpä Buffettia vapaasti lainaten tulee arvioitavaksi, onko yrityksen liiketoimintamalli aidosti kestävä pitkällä aikavälillä, kun COVID-19-pandemia luo mahdollisuuden kaiken uudelleentarkastelulle. Vastuullisuusraportointi on yritykselle instrumentti identifioida tuotantoketjujensa heikkoja kohtia ja reflektoida tätä toimintaansa. Vastuullisuuden huomiotta jättämisellä olisi monia pitkän aikavälin haitallisia seurauksia liiketoiminnalle.

Nyt keväällä on jälleen yritysten vastuullisuusraporttien aika. Vastuullisuusraporteissa yritys käy läpi toimintansa ESG-riskit, eli riskit, joilla vaikutusta ympäristöön, ihmisoikeuksiin ja hallintotapaan. Osana raportointia tärkeä palanen riskien määrittelyssä on yrityksen sidosryhmien tunnistaminen. Haavoittuvien ihmisryhmien identifioiminen on haasteellista, mutta pitkissä tuotantoketjussa yritys voi samalla paljastaa myös oman haavoittuvuutensa tuotantoketjujen toimitusongelmiin liittyen, mihin COVID19-pandemia on osaltaan iskenyt. COVID-19-pandemian myötä yritysten kannalta osoittautuu aiheelliseksi kiinnittää huomiota jatkossa ESG-asioiden raportointiin: globaaleissa alihankintaketjuissa piilee monenlaisia sosiaalisia ja ympäristöllisiä haasteita, jotka osaltaan tekevät pitkistä kartoittamattomista tuotantoketjuista liiketoiminnalle haavoittuvia.

Mikä alihankintaketjuista pitäisi sitten selvittää? Yhtälön ratkaiseminen on hyvä aloittaa sidosryhmistä. Yrityksen sidosryhmiä ovat kaikki tahot, joiden kanssa yritys on tekemisissä, joihin sen toiminta vaikuttaa ja jotka vaikuttavat sen toimintaan. Luonnollisten sidosryhmien, kuten asiakkaiden, viranomaisten ja työntekijöiden, lisäksi yritysten ei kuitenkaan tulisi määritellä sidosryhmäjoukkoa suppeasti, vaan mahdollisimman laajasti. Suurempiin yrityksiin, joiden liikevaihto on 40 miljoonaa tai henkilömäärä yli 500, on jo muutaman vuoden ajan soveltunut EU:n direktiivi ei-taloudellisesti raportoinnista (2014/95/EU). Direktiivin mukaisesti yrityksen tulee tunnistaa toimintansa kannalta keskeiset riskit (salient issues), joihin yritysten toiminta vaikuttaa, alihankintaketjut mukaan lukien. Direktiivin mukaisesti ketjuista täytyy kertoa vähintään sen verran, kuin sen katsotaan olevan ”olennaista ja kohtuullista”. Jos yrityksen (tai sen tuotantoketjujen) toiminnasta aiheutuu tämänlaisia riskejä, yrityksen tulee kertoa, miten se pyrkii riskejä minimoimaan. Ympäristön ja ihmisoikeuksien kannalta kiusallisten yrityksen maineriskien jättäminen raportoinnin ulkopuolelle ei ole kuitenkaan taloudellisesti eikä oikeudellisesti kannattavaa. Raportoimatta jättämisellä yritys sen sijaan sulkee helposti silmänsä systemaattisimmilta ongelmilta, joista on haittaa liiketoiminnalle: Useimmiten näillä haavoittuvuuksille on ominaista ihmisoikeusongelmat työoloissa, joissa tartuntatautien aiheuttamat haitat moninkertaistuvat.

Ylikansallisten tuotantoketjujen ongelmat eivät rajoitu siis vain komponenttien toimitusvaikeuksiin, mistä Suomessa on COVID-19:n myötä puhuttu. Vaikka COVID-19 luo Suomen talouteen suurta epävarmuutta ja on terveydellinen uhka monelle suomalaiselle, viruksen suurimmat taloudelliset uhrit ovat kehitysmaissa. Erityisen alttiita kriisin pahimmille vaikutuksille ovat miljoonat työntekijät, jotka ovat alempana toimitusketjussa usein pääasiassa naisia sekä henkilöitä, joiden vastuulla perheiden ja paikallisten yhteisöjen selviäminen. Olennaisena osana globaalia taloutta nämä työntekijät ovat suurelta osin globaalin tuotannon piilotettua työvoimaa, joku joutuu kärsimään nälkäpalkoista ja vaarallisista työoloista ilman yhteiskunnan sosiaaliturvaverkkoa. Näiden työntekijöiden ihmisoikeustilanteen huononeminen vaikuttaa toimitusketjuihin ja häiritsee valmistustoimintaa ympäri maailmaa enenevissä määrin. Aasian, Euroopan ja Keski-Amerikan tehtaita suljetaan johtuen raaka-ainepulasta, vähentyneistä tilauksista ja kansanterveydellisistä huolenaiheista. Toimitusketjujen siirtotyöläiset kohtaavat myös ennenkokemattomia riskejä, jotka ovat seurausta riittämättömistä, ahtaista elinoloista, ankarista eristämistoimenpiteistä ja syrjinnästä. Miten näihin tuotantoketjun ongelmiin puututaan?

Monille yrityksille COVID-19-pandemia tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ylikansallisten tuotantoketjujen riskienhallintaansa. Yritysten tulee nyt enemmän kuin koskaan vaikuttaa lähimpiin suoriin alihankkijoihinsa niin perusteellisesti, kun se on yrityksen vaikutusvallan ja resurssien suhteen kohtuullista. Tässä oikeudellisena apuna voi toimia eurooppalaiset yritysvastuulait, joissa määritellään millaisia selonotto-, tiedonanto- ja muita velvollisuuksia yrityksillä voi olla. Säädökset perustavat yrityksille velvollisuuden ottaa selvää ja antaa tietoja yrityksen rakenteesta, liiketoiminnasta ja toimitusketjusta sekä niiden riskeistä ja riskienhallinnasta. Tällainen velvoite voisi toimia tehokkaasti vastuullisuuden lisäämisessä, mikäli sen huolellinen täyttäminen toimisi samalla vastuunrajoituksena. Samalla kuitenkin täytyy huomioida, että huolellisuusvelvoitteen toteutuminen vaatii samanaikaista yritysten arvoketjunhallinnan kehittämistä. Koska tuotantoketjujen oikeudellistaminen on nouseva kehityskulku Euroopan unionissa, lienee vain ajankysymys, milloin tämä koskee myös suomalaisia yrityksiä. 

Vaikka Suomessa ei toistaiseksi ole yritysvastuulakia, on yrityksen kannalta hyödyllistä vapaaehtoisestikin kehittää arvoketjunhallintamekanismeja ja huolehtia ESG-riskeistään niissä. Työntekijöiden työolojen paraneminen lisää tuotannon tehokkuutta, kannattavuutta ja tuottavuutta sekä alentaa kustannuksia ajan oloon. Paremmalla riskien ennakoinnilla ja huolellisella hallinnalla voidaan jatkossa estää operatiivisia riskejä, kuten toimitushäiriöitä, lisääntyneitä kustannuksia ja avainraaka-aineiden saatavuuden puutetta. Vastuullisen yrityksen on mahdollista hankkia ”epävirallinen” tai ”sosiaalinen” lisenssi toimia yhteisöissä, oikeusjärjestelmissä ja hallituksissa, joissa muuten saattaa olla ihmisoikeus- ja ympäristösuojelullisia riskejä. Tämä osaltaan suojaa yrityksen tuotemerkkejä ja osakkeen arvoa sekä lisää kuluttajien ja sidosryhmien luottamusta ja uskollisuutta yritystä kohtaan.

Viimeistään COVID-19-pandemian myötä yritysten tulisi alkaa panostaa parempaan tuotantoketjujen riskianalyysiin. Tämä ei ole ainoastaan taloudellisesti viisasta, mutta myös ESG-riskien kannalta vastuullista. Ylikansalliset tuotantoketjut ovat nostaneet aiheellisesti myös keskustelua kansallisesta huoltovarmuudesta, jonka myötä tulee pohtia huoltovarmuusosaamisen kasvattamista, varajärjestelmiä ja varmuusvarastoja, kuten vaihtoehtoisia hankintalähteitä ja toimitusreittejä. Jatkuvuuden turvaamiseksi heikommin optimoidut ja kustannustehottomammat tuotanto- ja logistiikkajärjestelmät saattavat tulla tarpeellisiksi. Huoltovarmuus on kuitenkin vain kolikon toinen kääntöpuoli. Koska todellisia vaihtoehtoja ylikansallisille tuotantoketjuille ei ole näköpiirissä, tarvitsisimme globaalin toimintasuunnitelman keskinäisriippuvuuden haasteisiin. Jos valtiot kuitenkin ovat kykenemättömiä tekemään yhteistyötä pyrkien vain maksimoimaan omat kansalliset intressinsä, edessä on entistä suurempi kaaos ja syvempi taloudellinen kriisi. Ongelmien ollessa globaaleja, vastausten tulisi olla muita kuin lokaaleja. Koska aikaa on vähän, yritysten tulisikin ottaa vastuuta tuotantoketjuistaan ja panostaa riskienhallintamekanismeihin ESG-ongelmien identifioimiseksi ja korjaamiseksi.

Maailman terveysjärjestö ja kansainvälinen kauppakamari ovat yhdessä todenneet, että liiketoiminnalla on merkittävä rooli yleisvaarallisten tartuntatautien ehkäisemisessä ja yhteiskunnallisten vaikutusten minimoinnissa. Yritykset kaikkialla voivat ryhtyä tietoisiin ja tehokkaisiin toimiin työntekijöiden, asiakkaiden ja paikallisyhteisöjen suojelemiseksi ja osallistua välttämättömien tarvikkeiden tuotantoon ja jakeluun. Suuremmat suomalaiset yritykset voivat käyttää taloudellista vaikutusvaltaansa alihankkijoihinsa ja edellyttää vastuullisuutta tarpeellisten toimenpiteiden mahdollisimman tehokkaaksi toteuttamiseksi. Tämä voi olla samalla uusi alku systemaattiselle vastuullisuuden paradigmamuutokselle, sillä paluuta entiseen tuskin on.

Juho Saloranta, OTM
Väitöskirjatutkija (Itä-Suomen yliopisto)

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.