Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

19.3.2020 12.00 (päivitetty 7.10.2020 9.26) Työtuomioistuimen äänestysratkaisu ensihoitajien varallaolosta

Työtuomioistuimen äänestysratkaisu ensihoitajien varallaolosta

Kysymys siitä, oliko ensihoitajien varallaoloksi luettua aikaa pidettävä työaikana. Tuomiosta tarkemmin ilmenevin perustein katsottiin, että varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden ensihoitajat olivat varalla ollessaan olleet niin sidottuja työhönsä ja työpaikkaansa, että varallaoloaika oli luettava työajaksi. Asiassa ei ollut esitetty sellaista selvitystä, jonka perusteella vaadittujen palkkasaatavien tuomitseminen kuntayhtymän maksettavaksi olisi ollut kuntayhtymälle sillä tavoin kohtuutonta, että sovittelulle olisi ollut OikTL 36 §:ssä tarkoitettuja perusteita. Työtuomioistuin on täysistunnossa 27.2.2019 antamassaan välituomiossa numero 30 katsonut, että kanne oli nostettu TSL 13 luvun 9 §:n mukaisessa määräajassa eikä oikeus kanteessa vaadittuihin saataviin ollut siten rauennut. (Ään. siitä, tuliko varallaolo lukea työajaksi, Ks. KKO:2020:77 )

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.