Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Yritystoiminta

12.3.2020 8.25 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu kuluttajasopimusten ehtojen kohtuuttomuuden tutkimisesta viran puolesta kansallisessa tuomioistuimessa

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun direktiivin 93/13/ETY 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi kuluttaja on saattanut kanteen, jolla tähdätään tiettyjen sellaisten sopimusehtojen toteamiseen kohtuuttomiksi, jotka on otettu kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa tekemään sopimukseen, ei ole viran puolesta tutkittava erikseen kaikkia muita sellaisia sopimusehtoja, joita kuluttaja ei ole riitauttanut, selvittääkseen sen, voidaanko niitä pitää kohtuuttomina, vaan vain ne ehdot, jotka liittyvät riita-asian kohteeseen sellaisena kuin asianosaiset ovat sen rajanneet, aina silloin, kun kansallisella tuomioistuimella on tiedossaan tämän edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joita on tarpeen vaatiessa täydennetty selvittämistoimilla. Direktiivin 4 artiklan 1 kohtaa ja 6 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että vaikka on niin, että sellaisen sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa, joka on ollut kuluttajan esittämien vaatimusten perustana, huomioon on otettava kaikki muut sellaisen sopimuksen ehdot, jonka kuluttaja on tehnyt elinkeinonharjoittajan kanssa, tällainen huomioon ottaminen ei sellaisenaan merkitse sitä, että asiaa käsittelevällä kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta kaikkien näiden ehtojen mahdollinen kohtuuttomuus.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.