Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Julkisoikeus

9.3.2020 8.35 Hallinto-oikeuden päätös syrjinnästä: Hautausmaan kappelia ei tarvinnut luovuttaa uskonnottoman henkilön saattotilaisuuden järjestämiseen

Hallinto-oikeuden päätös syrjinnästä: Hautausmaan kappelia ei tarvinnut luovuttaa uskonnottoman henkilön saattotilaisuuden järjestämiseen

Evankelis-luterilaiselle kirkolle on perustuslaissa turvattu itsehallinnollinen asema. Kirkon kappelien käyttämisestä ja käyttöön luovuttamisesta säädetään kirkkolailla, kirkkojärjestyksellä ja kirkon omilla ohjeilla, jotka perustuvat kirkon näkemykseen evankelisluterilaisen uskonnon tulkinnasta. Kirkko itse määrittää mitkä tilaisuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden järjestäminen on sopivaa kirkollisiin toimituksiin pyhitetyissä tiloissa. Tilojen käytöstä päättää seurakunta. Mainitsemillaan perusteilla HAO katsoi, että asiassa syntynyt syrjintäolettama oli yhdenvertaisuuslain 11 §:n nojalla kumoutunut. Asiassa todetun perusteella HAO katsoi, ettei Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokouksen sakraalitilojen käyttöä koskevassa vuonna 2005 annetussa ohjeistuksessa tai vuonna 2012 annetussa suosituksessa ole ollut kyse syrjinnästä. Valituksenalaista päätöstä ei ollut syytä muuttaa. (Ei lainvoim. 9.3.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.