Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

6.3.2020 14.00 KHO:n päätös ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvasta

KHO:n päätös ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvasta

Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ollut myöntänyt A Oy:lle ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa, koska  luvan myöntämisedellytykset eivät olleet täyttyneet. KHO katsoi, että päätös ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen, sillä ministeriö oli tehnyt päätöksensä sille kuuluvan harkintavallan rajoissa myös siltä osin kuin ministeriö on katsonut, että taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset haetun tehtävän mukaisten tutkintojen ja koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen eivät A Oy:n osalta täyty. Arviointia tehtiin hakemukseen liittyvistä asiakirjoista saadulla selvityksellä.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.