Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

17.2.2020 11.00 Hallinto-oikeuden päätös vammaisen henkilön henkilökohtaisille avustajille / perheenjäsenille maksettavista ilta- ja viikonloppukorvauksista

Hallinto-oikeuden päätös vammaisen henkilön henkilökohtaisille avustajille / perheenjäsenille maksettavista ilta- ja viikonloppukorvauksista

Henkilökohtaisena avustajana toimivan perheenjäsenen työtä ei ollut voitu pitää sellaisena työnä, jonka osalta työajan pituus jäisi mittaamatta, ennalta määrittämättä tai hänen itsensä päätettäväksi. Henkilökohtaisena avustajana toimivan perheenjäsenen työhön ei siten voitu soveltaa työaikalain (605/1996) 2 §:n 1 momentin kohdan 6 poikkeusta työaikalain soveltamisesta. Kunnan oli siten korvattava A:n henkilökohtaisena avustajana toimiville henkilöille sunnuntaityöstä aiheutuvat kustannukset. Sen sijaan ilta- ja lauantaityökorvauksia kunnan ei tullut korvata, koska niistä ei ole säädetty työaikalaissa ja niiden maksaminen perustuu työehtosopimukseen. Koska A ei ollut Heta ry:n jäsen, henkilökohtaisiin avustajiin ei sovellettu vammaisten työnantajia edustavan työnantajaliiton Heta ry:n ja työtekijöitä edustavan työntekijäjärjestön (JHL) työsopimuslain nojalla solmimaa henkilökohtaisten avustajien työehtosopimusta.(Ei lainvoim. 17.2.2020)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.