Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

31.12.2019 13.30 Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei kotietsinnän toimittamiselle ollut perusteita: Kärsimyskorvausta 1.000 euroa – vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylättiin

Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi ettei kotietsinnän toimittamiselle ollut perusteita: Kärsimyskorvausta 1.000 euroa – vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylättiin

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella poliisin tieto siitä, että poika VA voisi löytyä isän A:n luota, oli perustunut A:n puhelinsoittoon poliisille sekä siihen, että A ja VA olivat asuneet lähekkäin. Mainittujen seikkojen perusteella ei ollut erityistä aihetta olettaa, että VA oleskelisi A:n asunnossa. Asiassa ei ilmennyt, että poliisilla olisi ollut muuta tietoa sen tueksi, että VA oleskelisi A:n asunnossa. Tapauksesta ja sen olosuhteista ei ilmennyt sellaisia konkreettisia seikkoja, joiden perusteella poliisi olisi voinut päätellä varsin korkealla todennäköisyydellä kotietsinnän tuottavan tulosta. Hovioikeus katsoi, ettei poliisin tiedossa olleiden seikkojen perusteella ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 2 momentin edellyttämiä erittäin painavia perusteita olettaa, että A:n aikuinen poika VA oleskelisi isänsä asunnossa. Hovioikeus katsoi, että kotietsinnän toimittamiselle A:n hallitsemaan asuinhuoneistoon ei ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä edellytystä. (Vailla lainvoimaa 31.12.2019)

Helsingin hovioikeus 31.12.2019

Päätös Nro 1635
Diaarinumero R 18/681
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Helsingin käräjäoikeus 5.2.2018 nro 245
Asia Kotietsinnän saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi
Valittaja Suomen valtio / Valtiokonttori
Vastavalittaja A
Vastapuolet A ja Suomen valtio / Valtiokonttori

Käräjäoikeuden päätöslauselma

Kotietsinnälle on ollut pakkokeinolain (30.12.2013/1146) 8 luvun 3 §:ssä säädetty peruste. Kotietsinnässä ei ole menetelty 8 luvun 5 §:n edellyttämällä tavalla.

Suomen valtio / Valtiokonttori velvoitetaan maksamaan A:lle korvauksena lainvastaisesta kotietsinnästä 800 euroa ja kohtuullisina oikeudenkäyntikuluina yhteensä 914,52 euroa.

Lainkohdat
Pakkokeinolaki 8 luku 3, 5 ja 6 §:t

Valitus

Valtio on vaatinut, että kotietsintään liittyvä korvausvaatimus hylätään tai korvausvelvollisuuden määrää ainakin alennetaan. Lisäksi valtio on vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 715 eurolla korkoineen.

Valtio ei ollut myöntänyt korvausvastuun perustetta, kun kotietsinnän suorittamiselle oli ollut pakkokeinolaissa säädetyt edellytykset käräjäoikeuden toteamin tavoin. Korvausvelvollisuutta ei siten voinut perustaa myöntämiseen.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n edellytykset kärsimyskorvauksen suorittamiselle eivät täyttyneet. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 13 artikla ei edellyttänyt, että loukkauksen kohteeksi joutuneella olisi aina oikeus saada rahallista korvausta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt lievimmissä tapauksissa loukkauksen toteavaa tuomiota riittävänä hyvityksenä. Oikeuskäytännössä on katsottu, että valtiolle voi syntyä korvausvastuu perus- ja ihmisoikeusloukkausten aiheuttamasta kärsimyksestä vain, jos loukkausta voidaan pitää riittävän vakavana.

Käräjäoikeus on todennut kotietsinnälle A:n kotona olleen pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n mukaiset edellytykset ja kotietsinnän toteutetun 6 §:ssä edellytetyllä tavalla niin, ettei siitä ollut aiheutunut haittaa tai vahinkoa enempää kuin oli ollut välttämätöntä. Menettely oli ollut puutteellinen ainoastaan pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n läsnäoloon liittyvien menettelysäännösten osalta. Nämä puutteet eivät suoraan kohdistuneet Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tarkoittamaan kotirauhaan vaan enemmänkin sopimuksen 13 artiklan tehokkaan oikeussuojan takeisiin. Käräjäoikeus oli ottanut A:n vaatimuksen käsiteltäväksi 9.8.2017, vaikka A ei ollut esittänyt vaatimustaan 30 päivän määräajassa kotietsinnän suorittamisesta. A:lle ei ollut siten aiheutunut oikeudenmenetystä menettelyvirheistä. Käräjäoikeus oli huomioinut A:n oikeuden tehokkaaseen oikeussuojakeinojen käyttämiseen.

Loukkauksen toteava ratkaisu oli riittävä hyvitys menettelyvirheistä. Joka tapauksessa tuomittu korvaus oli edellä mainituilla perusteilla liiallinen. Kotietsinnästä ei ollut aiheutunut A:lle stressihäiriötä eikä työkyvyttömyyttä.

Vastavalitus

A on vaatinut, että hänen asuinhuoneistossaan 8.5.2017 suoritettu kotietsintä todetaan pakkokeinolain säännösten vastaiseksi, että kärsimyskorvausta korotetaan 3.500 euroksi ja että korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa korotetaan 1.063,32 euroksi. Toissijaisesti A on vaatinut, että kärsimyskorvausta korotetaan 1.000 euroksi, mikäli katsotaan, että kotietsinnälle oli ollut lainmukaiset edellytykset. Lisäksi A on vaatinut hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1.600 euroa jokaista alkanutta vuotta kohden ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 6.154,44 eurolla hovioikeudessa korkoineen.

Kotietsinnälle ei ollut ollut pakkokeinolain mukaisia edellytyksiä ja A:n kotirauhaa oli rikottu. Menettelyssä oli ollut useita puutteita ja A oli saanut poliisilta tiedon kotietsinnän suorittamisesta 2 kuukautta ja 20 päivää kotietsinnän jälkeen.

A:n oikeudenkäyntikulujen tuntiveloitusperuste 240 euroa lisättynä arvonlisäverolla tuli hyväksyä, koska asian luonne oli siviilioikeudellinen.

Vastaukset

A on vaatinut, että valtion valitus hylätään.

Kotietsinnälle ei ollut ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:ssä säädettyjä edellytyksiä, ja menettelyssä oli ollut useita puutteita. Asiassa ei ollut ollut erittäin päteviä perusteita olettaa A:n aikuisen pojan oleskelevan isänsä asunnossa, koska oletuksen tueksi ei ollut ollut mitään konkreettisia seikkoja. Etsintä oli kohdistunut A:n kotiin, joka oli kotirauhan ydinaluetta. Tuomittu vahingonkorvaus ei ollut liiallinen. Pelkkä loukkauksen toteava ratkaisu ei ollut riittävä hyvitys. Kotietsinnässä tapahtuneet menettelyvirheet olivat yhtä vakavia kuin suoraan kotirauhaan kohdistuvat loukkaukset, koska menettelyvirheet estivät kotietsinnän edellytysten ja menettelyn tutkittavaksi saattamisen.

Kotietsinnästä oli aiheutunut A:lle stressireaktio ja masennus ja näiden seurauksena työkyvyttömyys.

Valtio on vaatinut, että A:n vastavalitus hylätään.

Valtiokonttorilla ei ollut toimivaltaa ottaa kantaa siihen, oliko pakkokeinolain säännöksiä noudatettu. Mikäli kotietsinnän toimittamiselle ei olisi ollut lainmukaisia edellytyksiä, tuli myös tältä osin arvioida, oliko loukkauksen toteava ratkaisu riittävä hyvitys A:lle. A:n masennus ja työkyvyttömyys eivät olleet olleet seurausta kotietsinnästä.

Käräjäoikeuden ratkaisu oikeudenkäyntikulujen tuntiveloitusperusteen osalta oli oikea.

Hovioikeuden ratkaisu

Kotietsinnän edellytykset

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

Poliisi oli toimittanut kotietsinnän A:n asuntoon 8.5.2017 etsiessään tämän etsintäkuulutettua poikaa VA:ta, joka oli ollut epäiltynä erinäisistä rikoksista. A ei ollut ollut läsnä kotietsinnän aikana eikä poliisi ollut jättänyt asuntoon ilmoitusta kotietsinnän suorittamisesta. A:n mukaan hän oli saanut tiedon kotietsinnästä samana päivänä huoltomiehen kautta. Poliisilta hän oli saanut tiedon etsinnästä vasta 28.7.2017 saapuneella kirjeellä.

Asiassa on kysymys siitä, onko poliisilla ollut lainmukaiset edellytykset toimittaa kotietsintä A:n asuntoon 8.5.2017. Käräjäoikeuden päätös ei ole muutoksenhaun kohteena siltä osin, kuin käräjäoikeus on päätöksessään katsonut, ettei kotietsinnässä ollut menetelty pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n edellyttämällä tavalla.

Sovellettavat säännökset

Pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan yleinen kotietsintä saadaan toimittaa muualla kuin etsittävän henkilön hallinnassa olevassa paikassa vain, jos etsittävän henkilön voidaan erittäin pätevin perustein olettaa olevan siellä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:71 todennut, että ”erittäin pätevin perustein olettaa” osoittaa pakkokeinolaissa käytetyn kolmiasteisen todennäköisyysporrastuksen kaikkein korkeimpaa todennäköisyyden astetta. Se sijoittuu yli 50-prosenttista todennäköisyyttä edellyttävän todennäköisiä syitä koskevan ilmaisun yläpuolelle. Arvioitava todennäköisyys liittyy etsinnän tuloksellisuuteen. Se, että rikos on tehty tietyssä paikassa tai epäilty on sieltä otettu kiinni, luo laillisen olettaman kyseiseen paikkaan suoritettavan etsinnän odotettavissa olevasta tuloksellisuudesta. Muut seikat, joista tuloksellisuusodotukseen voidaan erittäin pätevin perustein päätyä, on arvioitava tapauskohtaisesti.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuissa on pakkokeinolain tarkoittamien erittäin pätevien perusteiden katsottu edellyttävän varsin vahvaa selvitystä sen seikan puolesta, että kohteesta saataisiin selvitystä rikoksesta tai että etsittävä henkilö löytyisi kotietsinnän kohteena olevasta asunnosta. Tällä on tarkoitettu tapauksesta ja olosuhteista ilmeneviä konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voidaan päätellä kotietsinnän tuottavan tulosta (esimerkiksi 25.6.2003, Dnro 2743/4/00 ja 3.4.2003, Dnro 249/4/00).

Kotietsinnän edellytyksiä koskevia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa on vielä otettava huomioon, että kotietsinnällä puututaan perustuslain 10 §:n 1 momentin turvaamaan kotirauhaan. Vaikka pakkokeinolain kotietsintää koskevat säännökset perustuvatkin perustuslain mainitun pykälän 3 momentin mukaiseen valtuutukseen säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä, on näitä säännöksiä sovellettaessa otettava huomioon tarve turvata kotirauhan suojan toteutuminen myös käytännössä.

Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdassa todetaan, että viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi tai terveyden tai moraalin suojaamiseksi.

Kotietsinnän edellytykset tässä tapauksessa

Hovioikeudessa kuullut henkilöt ovat kertoneet olennaisilta ratkaisuun vaikuttavilta osilta samalla tavoin kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu.

Kotietsintää koskevan määräyksen antanut rikosylikomisario V on hovioikeudessa lisäksi kertonut, että VA:ta oli monin eri tavoin yritetty tavoittaa siinä onnistumatta. VA:ta oli epäilty muun muassa kahdesta lähestymiskiellon rikkomisesta, joiden kohteena oli VA:ta koskeneen toisen rikosepäilyn asianomistaja. VA:n tavoittaminen oli ollut tärkeää kyseisen alaikäisen asianomistajan suojelemiseksi.

Lähestymiskiellon rikkomista ja laitonta uhkausta koskeneen esitutkinnan tutkinnanjohtajana toiminut rikosylikomisario K on hovioikeudessa lisäksi kertonut, että A oli ollut poliisin tutkijan ilmoituksen mukaan yhteydessä poliisiin ja kertonut, että hänen poikansa tulisi kuulusteluihin vapun jälkeen. A oli myös antanut ymmärtää olevansa poikansa kanssa jatkuvasti tekemisissä.

Poliisin kotietsintämääräykseen ja kotietsintäpöytäkirjaan on kirjattu A:n kertoneen poliisille, että VA oleili lähistöllä, eikä hän halunnut tulla poliisin luo. Vielä mainittuihin asiakirjoihin on kirjattu, että VA ja hänen isänsä A asuivat lähekkäin, joten oli syytä epäillä, että VA oleskeli isänsä luona.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella poliisin tieto siitä, että VA voisi löytyä A:n luota, on perustunut A:n puhelinsoittoon poliisille sekä siihen, että A ja VA olivat asuneet lähekkäin. Mainittujen seikkojen perusteella ei ole ollut erityistä aihetta olettaa, että VA oleskelisi A:n asunnossa. Asiassa ei ole ilmennyt, että poliisilla olisi ollut muuta tietoa sen tueksi, että VA oleskelisi A:n asunnossa. Tapauksesta ja sen olosuhteista ei ole ilmennyt sellaisia konkreettisia seikkoja, joiden perusteella poliisi olisi voinut päätellä varsin korkealla todennäköisyydellä kotietsinnän tuottavan tulosta. Hovioikeus katsoo, ettei poliisin tiedossa olleiden seikkojen perusteella ole ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 2 momentin edellyttämiä erittäin painavia perusteita olettaa, että A:n aikuinen poika VA oleskelisi isänsä asunnossa.

Hovioikeus katsoo, että kotietsinnän toimittamiselle A:n hallitsemaan asuinhuoneistoon 8.5.2017 ei ole ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyä edellytystä.

Korvausvastuu

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n kotiin toimitetun laittoman kotietsinnän ja sen toimittamisen yhteydessä tapahtuneiden menettelysääntöjen rikkomista pidettävä niin vakavina, että lainvastaisuuden toteavan päätöksen lisäksi valtio on velvoitettava suorittamaan A:lle korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Lisäksi kysymys on korvauksen määrästä.

Sovellettavat säännökset

Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta. Yksityiselämän suojasta on säädetty myös perustuslain 10 §:ssä. Ihmisoikeussopimuksen 13 artikla edellyttää, että ihmisoikeusloukkauksen kohteella on käytettävissään tehokas oikeussuojakeino valtiota vastaan. Julkisen vallan yleisistä velvoitteista on kansallisesti säädetty perustuslain 22 §:ssä. Säännöksen mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Julkisyhteisön vahingonkorvausvastuu määräytyy lähtökohtaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla. Säännöksen mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Säännöksen 2 momentin mukaan julkisyhteisöllä on 1 momentissa säädetty vastuu kuitenkin vain, jos toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Vahingonkorvauslain säännösten mahdollistama korvausvastuu perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta johtuvan aineettoman vahingon korvaamiseksi on kuitenkin rajoitettua. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä:

1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu tai sillä, 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1–3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla. Näin ollen tilanteissa, joissa ei ole kysymys rangaistavaksi säädetystä teosta eikä muustakaan säännöksessä mainitusta tilanteesta, vahingonkorvauslain nojalla tuomittavan kärsimyskorvauksen edellytykset eivät täyty.

Perus- ja ihmisoikeusloukkauksesta johtuneesta aineettomasta vahingosta on korkeimman oikeuden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä pidetty sinänsä mahdollisena määrätä korvausta suoritettavaksi ilman nimenomaista kansallisen lainsäädännön säännöstäkin, jos vahingonkorvausvastuulla voidaan katsoa olevan riittävä oikeudellinen peruste (KKO 2008:10, kohdat 9 ja 21, KKO 2011:38, kohdat 11, 15 ja 16, KKO 2012:81, kohdat 15 ja 16 ja KKO 2016:20, kohdat 22 ja 31).

Korkein oikeus on katsonut, että oikeus korvaukseen virantoimituksessa olevien henkilöiden tekemien vakavien perus- ja ihmisoikeusloukkausten aiheuttamasta kärsimyksestä tulee olla myös niissä tilanteissa, joissa loukkaus ei perustu tahalliseen tekoon. Lisäksi korkein oikeus on katsonut, että valtion korvausvastuu loukkauksen perusteella voi syntyä vain, jos loukkausta voidaan pitää riittävän vakavana. (KKO 2012:81, kohta 16 ja KKO 2016:20, kohta 37)

Myös loukkauksen aiheuttamaa kärsimystä koskevan vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n esitöissä on edellytetty korvattavalta vahingolta vakavuutta. Hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp s. 54) on todettu, että loukkaus saattaa lievimmissä tapauksissa olla objektiivisesti arvioiden niin vähäinen, ettei siitä voida katsoa aiheutuneen loukatulle kärsimystä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (jäljempänä ihmisoikeustuomioistuin) on oikeuskäytännössään pitänyt loukkauksen toteavaa tuomioistuimen päätöstä riittävänä seurauksena muun muassa niissä tapauksissa, joissa etsintä on kohdistunut kodin sijaan toimistoon (ks. esim. Niemietz v. Saksa 16.12.1992 ja Xavier Da Silveira v. Ranska 21.1.2010). Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin on arvioinut, onko kysymyksessä ollut menettelyyn liittyvä virhe vai onko etsintä itsessään ollut perusteeton. Mikäli loukkaus on todettu menettelyä koskevan laiminlyönnin perusteella, pelkkä loukkauksen vahvistava tuomio on katsottu yleensä riittäväksi hyvitykseksi (ks. myös Pellonpää et al., Euroopan ihmisoikeussopimus 2012, s. 241). Vakavuutta on arvioitu myös etsinnän luonteen ja kohteen perusteella. Kynnys tuomita rahallista korvausta loukkauksesta ei ole ollut ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä korkea.

Oikeus korvaukseen tässä tapauksessa

Poliisi on toimittanut kotietsinnän A:n asuntoon 8.5.2017 kello 15:38. Asunnossa ei ole ollut ketään läsnä kotietsinnän toimittamisen aikaan eikä poliisi ole jättänyt asuntoon ilmoitusta kotietsinnän suorittamisesta. A on saanut tiedon kotietsinnästä samana päivänä huoltomiehen kautta. Poliisilta hän on saanut tiedon etsinnästä vasta 28.7.2017 saapuneella kirjeellä.

Kuten edellä on todettu, ei kotietsinnän toimittamiselle ole ollut perusteita. Poliisi on näin ollen virkatehtävissään loukannut A:n kotirauhaa ja yksityisyyttä ilman laillista perustetta. A on ollut kotietsinnän kohteena sivullinen, jonka luota on etsitty hänen poikaansa. Hovioikeus katsoo, että kotietsintä, joka on perusteeton, on siinä määrin vakava loukkaus, että kotietsinnän laittomaksi toteavaa ratkaisua ei tässä tapauksessa voida yksin pitää riittävänä hyvityksenä A:n kotirauhan ja yksityisyyden rikkomisesta johtuvasta loukkauksesta. Valtio on näin ollen velvollinen suorittamaan A:lle korvausta kotietsinnän aiheuttamasta kärsimyksestä.

Lisäksi kotietsintään on liittynyt pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n mukaisia menettelyvirheitä. Hovioikeus pitää läsnäolo-oikeuden laiminlyönnin ohella erityisesti moitittavana sitä, että A on saanut tiedon kotietsinnästä vasta vajaan kolmen kuukauden kuluttua sen suorittamisesta. Asiassa on kuitenkin huomioitava se, että kyseessä on ollut menettelysäännösten rikkominen, joka ei ole johtanut A:n oikeuden menetykseen. Mikäli kysymys olisi ollut vain perustellun kotietsinnän menettelyssä tapahtuneista virheistä, olisi ollut aihetta harkita, onko yksin pakkokeinolain 8 luvun 5 §:n mukaisten menettelysäännösten rikkomista kysymyksessä olevassa asiassa pidettävä niin vakavana, että yksin niistä olisi A:lle syntynyt kärsimyksenä korvattavaa vahinkoa. Hovioikeus arvioi korvausta kuitenkin kokonaisuutena seuraavassa.

Korvauksen määrä

Ihmisoikeustuomioistuin on esimerkiksi ratkaisuissaan L.M. v. Italia (8.2.2005), Sallinen v. Suomi (27.9.2005), Keegan v. Yhdistynyt kuningaskunta (18.7.2006), Taner Kilic v. Turkki (24.10.2006), Wieser ja Bicos Beteilingungen GmbH v. Itävalta (16.10.2007), Varga v. Romania (1.4.2008) sekä Iliya Stefanov v. Bulgaria (22.5.2008) todennut, että kotietsinnällä oli loukattu 8 artiklan mukaista oikeutta ja tuominnut vastaajavaltion suorittamaan korvausta kotietsinnän aiheuttamasta aineettomasta vahingosta. Edellä mainituissa ratkaisuissa ihmisoikeustuomioistuimen tuomitsemat korvaukset ovat olleet määrältään 1.000 eurosta 3.000 euroon.

Hovioikeus toteaa, että ihmisoikeustuomioistuimen omaksumat korvauksen määräämisen edellytykset eroavat kansallisen vahingonkorvausoikeuden lähtökohdista. Ihmisoikeussopimuksen 41 artiklan nojalla määrättävät hyvitykset ovat korostetun harkinnanvaraisia. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole ratkaisuissaan nimennyt erityisiä periaatteita, joita kohtuusharkinnassa tulisi noudattaa.

Ihmisoikeustuomioistuimen tai korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä ei ole nimenomaisesti määritelty, voiko kansallinen tuomioistuin soveltaa perus- ja ihmisoikeusloukkauksia arvioidessaan kansalliseen vahingonkorvausoikeuteen kuuluvia periaatteita. Ottaen huomioon, että ihmisoikeusjärjestelmässä kansallisille viranomaisille on jätetty harkintavaltaa, sekä oikeusvarmuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteet, hovioikeus katsoo, että vaikka vahingonkorvauslain 5 luvun 6 § ei tulekaan asiassa sovellettavaksi, sen kärsimyskorvauksen määrää koskevaan 2 momenttiin sisältyvät periaatteet ja tulkintakäytäntö tulee ottaa huomioon korvausmäärää arvioitaessa. Näin ollen korvaustasoa nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa arvioitaessa tulee ottaa huomioon se korvaustaso, joka on kansallisesti vakiintunut muissa perus- ja ihmisoikeussopimuksen suojaamien oikeuksien loukkauksissa.

Vahingonkorvauslain mukainen korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Vahingonkorvauslain esitöiden (HE 167/2003 vp, s. 21–22 ja 59–60) mukaan kärsimyskorvauksen ensisijaisena perusteena ja tavoitteena on henkilöön kohdistuneen loukkauksen hyvittäminen, ei loukkauksen aiheuttajan rankaiseminen tai vahingonkärsijän taloudellisten menetysten kattaminen. Kansallisessa oikeuskäytännössä kärsimyskorvauksen tason konkreettisessa määrittämisessä ja johdonmukaistamisessa ovat olleet keskeisessä asemassa henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositukset ja soveltamisohjeet, jotka perustuvat tuomioistuinten korvauskäytäntöön.

Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten kohdan 2.1.2 mukaisen kotirauhan rikkomisen perusteella tuomittavan kärsimyskorvauksen määrä on 500 eurosta 2.000 euroon tapauksissa, joissa asuttuun asuntoon on tunkeuduttu häiritsemistarkoituksessa. Hovioikeus katsoo, että kotirauhan rikkomista koskeva korvauskäytäntö voidaan ottaa huomioon yhtenä arviointiperusteena A:lle maksettavan korvauksen suuruutta määriteltäessä. Korvauksen määrää arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon, että poliisin tarkoituksena on kotietsintää toimittaessaan ollut selvittää rikosta eikä kysymys siten ole ollut korvaussuosituksen mukaisesta tilanteesta.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa on loukattu kotirauhaan ja yksityiselämään liittyviä oikeushyviä. Kysymyksessä on ollut julkisen vallan käyttäjän yksityiseen henkilöön kohdistama perusteeton kotietsintä. Asiassa tapahtuneilla menettelyvirheillä on pieneltä osin korvauksen määrää korottava vaikutus.

A on kertonut, että hänelle oli kotietsinnästä aiheutunut terveydellisiä ongelmia kuten unettomuutta, ahdistusta ja masennusta. Ottaen kuitenkin huomioon, että A on kertonut olleensa itse tutkintavankeudessa huhtikuuhun 2017 asti ja sen jälkeenkin kotietsintään liittymättömästä rikoksesta epäiltynä, hovioikeus katsoo, ettei A:n terveydellisille seikoille voida antaa kärsimyskorvauksen määrää arvioitaessa merkitystä syy-yhteyden jäädessä epäselväksi. Loukkauksen ei siten ole näytetty aiheuttaneen erityistä kärsimystä eikä asiassa ole ilmennyt, että menettelyllä olisi ollut sellaisia konkreettisia seurauksia, jotka tulisi ottaa korvausta määrättäessä erityisesti huomioon.

Ottaen huomioon asiassa edellä esitetyt seikat sekä kansallinen vakiintunut kärsimyskorvaustaso hovioikeus arvioi A:lle loukkauksesta johtuvan kohtuullisen korvauksen määräksi 1.000 euroa.

Oikeudenkäyntikulut

A on voittanut hovioikeudessa valituksensa perusteen. Hovioikeus katsoo, että hyväksymättä jäänyt korvauksen määrää koskeva kysymys on koskenut ainoastaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin mukaisesti harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Näin ollen mainitun säännöksen ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla A on oikeutettu tarpeellisista ja kohtuullisista toimenpiteistä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvauksiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

A:n avustajan tuntiveloitusperuste on käräjäoikeudessa ollut 240 euroa tunnilta lisättynä arvonlisäverolla. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta pitää mainittua tuntiveloitusperustetta kohtuuttomana korvattavana oikeudenkäyntikuluna. Valtion A:lle maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta on siten korotettava.

A:n avustaja oikeustieteen maisteri L on hovioikeudessa vaatinut palkkiota valmistautumisesta 14 tunnilta. Valtio on paljoksunut L:n laskua siltä osin kuin valmisteluun käytetty aika ylittää kuusi tuntia.

Oikeudenkäyntikuluerittelystä ilmenee, että valmistautuminen on kestänyt yhteensä 14 tuntia käsittäen muun ohella vastavalituksen ja vastauksen laatimisen 7 tuntia, asiaan perehtymisen sekä istuntoon valmistautumisen 4,5 tuntia sekä yhteydenpidon osapuoliin 2,5 tuntia. Vastavalitus on ollut viiden ja vastaus 15 sivun mittainen, vaikka asia on ollut tosiseikoiltaan kohtalaisen suppea. Hovioikeus katsoo, että tarpeellisten toimenpiteiden määrä mainittujen kirjelmien laatimisesta on neljän tunnin työmäärää vastaava aika.

Muilta osin hovioikeus pitää valmistelussa tehtyjä toimenpiteitä tarpeellisina ja niihin käytettyä aikaa kohtuullisena. Hovioikeus pitää siten kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen määränä valmistautumisesta 11 tunnin ajankäyttöön perustuvaa määrää.

Viivästyshyvitysvaatimus

Oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (jäljempänä hyvityslaki) 3 §:n mukaan yksityisellä asianosaisella on oikeus saada valtion varoista 6 §:ssä tarkoitettu kohtuullinen hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy siten, että se loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisen ajan kuluessa. Hyvityslain 4 §:n 1 momentin mukaan arvioitaessa, onko oikeudenkäynti viivästynyt, otetaan oikeudenkäynnin keston lisäksi huomioon erityisesti asian laatu ja laajuus, asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta oikeudenkäynnissä sekä asian merkitys asianosaiselle. Hyvityslain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti oikeudenkäynnin kestona huomioon otettava aika alkaa riita- ja hakemusasiassa asian vireilletulosta tuomioistuimessa. Vastaavaa alkamisaikaa on perusteltua soveltaa myös nyt kysymyksessä olevaan asiaan koskien kotietsinnän laillisuutta.

Hyvityslain 4 §:n esitöiden mukaan keskeisimpänä kysymyksenä on aina se, kuinka kauan oikeudenkäynti on kestänyt, joskin siinä otetaan myös muita seikkoja huomioon. Käytännössä viivästymisestä saattaa olla kysymys silloin, kun suhteellisen tavanomaisen, laajahkon asian käsittely on kestänyt kokonaisuudessaan noin viisi vuotta tai enemmän. Erityisen vaikeissa asioissa hyväksyttävä kokonaiskäsittelyaika voi toisaalta muodostua huomattavankin pitkäksi, jollei missään yksittäisessä vaiheessa tapahdu valtion vastuulle jäävää viivästymistä (HE 233/2008 vp s. 23–24).

Oikeudenkäynti on tässä tapauksessa tullut vireille käräjäoikeudessa 7.8.2017. Käräjäoikeuden pääkäsittely on toimitettu 25.1.2018 ja päätös annettu kansliassa 5.2.2018. Asia on tullut hovioikeudessa vireille 23.3.2018. Valtiolle on myönnetty jatkokäsittelylupa 19.6.2018 ja A:lle 20.8.2019. Hovioikeuden pääkäsittely on toimitettu 10.10.2019. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto alioikeus- ja muutoksenhakukäsittelyineen on ollut yhteensä alle kaksi ja puoli vuotta. Ottaen huomioon asian kokonaiskesto hovioikeus katsoo, ettei oikeudenkäynti ole hyvityslain 3 §:ssä tarkoitetulla hyvittämiseen oikeuttavalla tavalla viivästynyt.

Päätöslauselma

Muutokset käräjäoikeuden päätökseen:

Kotietsinnän toimittamiselle A:n hallitsemaan asuinhuoneistoon 8.5.2017 ei ole ollut pakkokeinolain 8 luvun 3 §:ssä 2 momentissa säädettyä edellytystä.

Suomen valtion A:lle maksettavaksi velvoitettu korvaus lainvastaisesta kotietsinnästä korotetaan 1.000 euroksi.

Suomen valtion A:lle maksettavaksi velvoitettu korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa korotetaan 1.063,32 euroksi.

Muilta osin käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 5.261,64 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden päätöksen antamispäivästä.

A:n vaatimus oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä hylätään.

  • Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 2.3.2020.

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.