Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

31.12.2019 12.10 Hovioikeuden ratkaisu velkakirjaan perustuvasta saatavasta ja todistustaakasta yhtiökaupassa

Hovioikeuden ratkaisu velkakirjaan perustuvasta saatavasta ja todistustaakasta yhtiökaupassa

Hovioikeus totesi muun muassa, että yleispätevää sääntöä todistustaakan jakautumisesta riita-asiassa ei ole. Lähtökohtana olisi, että asianosaisella on todistustaakka niistä seikoista, joista hänellä on myös väittämistaakka. Riita-asioiden näyttökynnyksen voidaan nykyisin katsoa olevan alempi kuin rikosasioissa syyksilukevalta tuomiolta edellytettävä, mutta toisaalta korkeampi kuin todennäköiset syyt. B:n väitettä siitä, että lainasitoumuksella oli tosiasiassa tarkoitus rahoittaa yhtiötä, tukivat kirjallisina todisteina esitetyt sopimus 6.12.2016, osapuolten tekemät laskelmat sekä EB:n sähköposti. Hovioikeus katsoi näiden asiakirjojen viittaavan vahvasti siihen, että A:n suorittamaa määrää ei tosiasiassa voitu pitää lainana eikä B ollut siten tarkoittanut sitoutua maksamaan sitä A:lle lainsopimuksen (Loan Agreement) 29.3.2017 sanamuodosta ja todistaja M:n kertomuksesta huolimatta. A ei esittänyt uskottavaa näyttöä siitä, että B olisi vastoin kiistämistään ja sen tueksi esitettyä selvitystä sitoutunut suorittamaan vaaditun lainan. Näin ollen kanne oli hylättävä. (Vailla lainvoimaa 31.12.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.