Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

27.12.2019 16.00 (päivitetty 28.12.2019 6.17) Pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna toimineen kiinteistöpalvelutyöntekijän irtisanomiselle työntekijästä johtuvasta syystä oli ollut asiallinen ja painavaa syy - hovioikeus vapautti yhtiön korvausvelvollisuudesta

Pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna toimineen kiinteistöpalvelutyöntekijän irtisanomiselle työntekijästä johtuvasta syystä oli ollut asiallinen ja painavaa syy - hovioikeus vapautti yhtiön korvausvelvollisuudesta

HO katsoi, että kantajan edustamien työntekijöiden enemmistö oli antanut suostumuksensa kantajan työsopimuksen irtisanomiseen työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 37 §:n ja TSL 7 luvun 10 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla. Työsopimuksen päättämisperusteita arvioitaessa HO katsoi, että kantajan työstä kieltäytymiselle 30.6.2017 oli sen moitittavuus huomioon ottaen annettava erityistä painoarvoa. Lisäksi kantajan asiassa selostettu jatkuva työstä myöhästely ja tavoittamattomissa oleminen päivystystehtävien aikana osoittivat vakavaa välinpitämättömyyttä työntekijän velvoitteita kohtaan. Myös vesivahingon aiheuttaminen, yleisavainten käsittelyyn liittyvä menettely, ovenavausmaksun jättäminen tilittämättä oma-aloitteisesti, viivyttely liikennevahingosta ilmoittamisessa ja omien tarvikkeiden ostaminen yhtiön tiliin osoittivat osaltaan kantajassa huolimattomuutta työtehtävien hoitamisessa ja välinpitämättömyyttä yhtiön edusta. Edellä mainitut seikat kokonaisuutena arvioituna muodostivat asiallisen ja painavan syyn kantajan työsopimuksen irtisanomiselle. (Vailla lainvoimaa 27.12.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.