Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

18.12.2019 10.00 13-vuotiasta lasta kuultiin huostaanottohakemuksen johdosta siten, että paikalla olivat vain HAO:n jäsenet - KHO ei kumonnut päätöstä HAO:n virheellisen menettelyn vuoksi eikä palauttanut asiaa HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi

13-vuotiasta lasta kuultiin huostaanottohakemuksen johdosta siten, että paikalla olivat vain HAO:n jäsenet - KHO ei kumonnut päätöstä HAO:n virheellisen menettelyn vuoksi eikä palauttanut asiaa HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi

Kun kuitenkin otettiin huomioon se, että lapsen mielipide huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta oli HAO:ssa selvitetty, lapsen kuulemisen pääkohdat oli kuulemisen jälkeen selostettu asianosaisille, tallenne kuulemisesta oli toimitettu lapsen ja äidin avustajille suullisen käsittelyn jälkeen ja se, että lapsen edun mukaista ei ollut toimittaa asiassa uutta suullista käsittelyä, päätöstä ei ollut syytä HAO:n virheellisen menettelyn vuoksi kumota ja asiaa palauttaa HAO:lle uudelleen käsiteltäväksi. Asiassa ei ollut myöskään tarvetta asian selvittämiseksi toimittaa uutta suullista käsittelyä KHO:ssa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.