Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Ympäristö

16.12.2019 10.10 Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen jätehuoltoasiassa

Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen jätehuoltoasiassa

Se seikka, että jätteen keräys uudessa jätehuoltomääräyksessä sallittuina kellonaikoina voi yksittäisten asuntojen kohdalla mahdollisesti aiheuttaa melua, joka voidaan kokea häiritseväksi, ei tee valituksenalaista jätehuoltomääräystä lainvastaiseksi. Jätteen keräyksestä vastaava on jätehuoltomääräyksistä riippumatta velvollinen järjestämään jätteen keräyksen siten, ettei jätehuollosta aiheudu jätelain 13 §:ssä ja jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen 10 §:ssä tarkoitettua meluhaittaa. Viime kädessä jätelain säännösten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Jätteenkuormauksen sallittua aikaa koskeva määräys koskee kaikkia alueen jätteenkuljetuksia, joten se ei aseta muita alueen jätealan toimijoita eriarvoiseen asemaan HSY:n urakoitsijoiden kanssa. HSY:n hallituksen valituksenalaisella päätöksellä hyväksymä jätehuoltomääräys 31 § ei ollut valituksissa esitetyillä perusteilla lainvastainen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.