Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus

11.12.2019 15.15 Hovioikeus: Vahingonkorvaussaatava oli vanhentunut ja syy-yhteys vesivahingon ja homevaurioiden välillä katkennut

Hovioikeus: Vahingonkorvaussaatava oli vanhentunut ja syy-yhteys vesivahingon ja homevaurioiden välillä katkennut

Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodon mukaan vanhentuminen alkaa siitä, kun velkoja on havainnut virheen sopimuksen täyttämisessä tai hänen olisi pitänyt se havaita. Vaikka eräissä tapauksissa vahinkojen korjaamistoimenpiteillä voidaankin katsoa olevan merkitystä arvioitaessa vanhentumisajan alkamista tai niitä voidaan pitää vanhentumisen katkaisevina toimenpiteinä, ei niin voitu katsoa tässä tapauksessa olevan asianlaita. Näin ollen hovioikeus katsoi, että vanhentumisaika oli tässä tapauksessa alkanut siitä, kun A oli havainnut virheen osuuskunnan suorituksessa tai hänen olisi pitänyt se havaita. Vanhentumisajan alkamista arvioitaessa voitiin lisäksi ottaa huomioon se, että vaurioiden laajuuden selvittäminen oli vaatinut tarkempia tutkimuksia. Tältä osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätökset siitä, että vanhentumisaika oli joka tapauksessa alkanut vuoden 2014 alkupuolella. Kun A oli esittänyt vaatimukset vesiosuuskunnalle vasta 27.9.2017, oli vahingonkorvaussaatava vanhentunut. Jos vahingot olisi välittömästi niiden tapahduttua korjattu, ei vuonna 2017 todettuja homevaurioita olisi syntynyt. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että syy-yhteys vesivahingon ja myöhemmin todettujen homevaurioiden välillä oli A:n toimenpiteiden seurauksena katkennut. Tämänkään vuoksi vesiosuuskunta ei ollut vastuussa A:n vaatimista vahingonkorvauksista. (Vailla lainvoimaa 11.12.2019)

Itä-Suomen hovioikeus 11.12.2019

Tuomio Nro 688
Diaarinumero S 19/605
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus 18.4.2019 nro 19/4247
Asia Vahingonkorvaus
Valittaja A
Vastapuoli V vesiosuuskunta

Valitus

A on vaatinut ensisijaisesti, että V vesiosuuskunta velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena vesiosuuskunnan aiheuttamasta vesivahingosta arvonlisäveroineen 55.614 euroa korkoineen haasteen tiedoksi antamisesta 20.4.2018 lukien ja että hänet vapautetaan korvaamasta vesiosuuskunnan oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa.

Vahingonkorvauksiin sovelletaan velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:ssä tarkoitettua kolmen vuoden yleistä vanhentumisaikaa. Velan vanhentumisesta annetun lain 7 §:n 1 momentin mukaan vahingonkorvauksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä tai hänen olisi pitänyt se havaita. Vahingonkärsijällä on tullut olla riittävät tiedot korvausedellytyksistä eli sopimusrikkomuksesta, aiheutuneesta vahingosta ja sen aiheuttajasta. Tietämys edellyttää tietoa vauriosta tai muusta vahingosta ja sen merkityksestä, tapahtuman ja vahinkojen välisestä syy-yhteydestä ja tahosta, joka on oikeudellisessa vastuussa vahingosta. Vanhentumisajan alkuhetkeä ei siten voida ratkaista pelkästään vahingon tapahtumishetken perusteella.

Käräjäoikeus ei ole ratkaisussaan ottanut huomioon sitä, että tilanteissa, joissa vahinko on sellainen, että se ilmenee vasta pidemmän ajan kuluttua saattaa vanhentuminen alkaa olennaisesti vahinkotapahtumaa myöhemmästä ajankohdasta. Lain esitöiden mukaan tilanteissa, joissa yhdestä vahinkotapahtumasta aiheutuu myöhemmin uusia vahinkoseurauksia, kutakin seurausta koskeva vastuu vanhentuu itsenäisesti. Lisäksi on kiinnitetty huomiota tilanteeseen, jossa alun perin vähäinen vahinkoseuraus kasvaa asteittain ajan mittaan.

Näissä tilanteissa vahingon on katsottava ilmenneen silloin, kun se on kasvanut niin merkittäväksi, että korvausvaatimusten esittämistä voidaan yleisesti arvioiden pitää perusteltuna.

Asteittain paheneva kosteus- ja homevaurio on täysin rinnastettavissa edellä mainittuihin tilanteisiin. Tilanteissa, joissa vahinko lisääntyy tai pahentuu ajan kuluessa, on vanhentumista arvioitava pitäen silmällä kutakin muutosvaihetta erikseen. Vaikka ensin ilmenneestä vahingosta luettava vanhentumisaikaolisikin jo kulunut, vahingonkärsijällä voi olla oikeus saada korvausta sellaisesta lisä- tai jälkivahingosta, joka tulee havaittavaksi ja hänen tietoonsa vasta myöhemmin.

Kanteen perusteena olevat kosteusvauriot ovat tapahtuneet pidempänä ajanjaksona, vaikka vahingon aiheuttanut olosuhde on syntynyt virheilmoituspäivänä. Korjaustarpeen laajuus ja korjauskustannusten määrä on kuitenkin selvinnyt vasta 19.9.2017 valmistuneen tutkimuksen myötä. Korvausvaatimus on esitetty vastaajalle välittömästi tämän jälkeen 27.9.2017. Käräjäoikeuden olisi tullut arvioida vahinkojen vanhenemisaika kunkin vahingon osalta itsenäisesti, jolloin niiden vanhentumisajat olisivat alkaneet eri ajankohdista. Vaikka välittömästi havaittavien vahinkojen osalta korvausvaatimus olisi ollut vanhentunut, homevahingon vanhenemisaika on alkanut vasta syyskuussa 2017 ja kyseisten vahinkojen osalta vaatimuksia voidaan edelleen esittää.

Korvausvelan vanhentuminen ja vahingon minimoimisvelvoite olisi tullut erottaa toisistaan. A on ollut asiassa aktiivinen ja täyttänyt vahingon minimoimisvelvollisuutensa ryhtymällä toimenpiteisiin asian selvittämiseksi ja suorittamalla ensimmäisessä raportissa toimenpidesuositukset asianmukaisesti. A:lla on ollut perusteltu syy luottaa asiantuntijan toimenpidesuosituksiin. Joka tapauksessa asiassa olisi tullut huomioida se, että vesiosuuskunta on aiheuttanut vahingon perusteena olevan olosuhteen huolimattomuudellaan ja A on joutunut tilanteeseen ilman omaa syytään. A on tehnyt kaiken voitavansa asian selvittämiseksi taloudellisen tilanteensa puitteissa.

A on kiistänyt sen, että hänen menettelynsä olisi katkaissut syy-yhteyden alkuperäisen vesivahingon ja myöhemmin todettujen homevaurioiden välillä. Hän oli suorittanut korjaustoimet A-Kuivaus Oy:n raportissa esitetyllä tavalla. Hän ei epäillyt toimenpide-ehdotusten asianmukaisuutta. Raportti oli vesiosuuskunnan tilaama ja se on vastuussa raportin mahdollisista puutteellisuuksista. A on kiistänyt myös sen, että korjauksista aiheutuisi tasonparannusta, joka tulisi ottaa huomioon vahingonkorvauksen määrässä.

Vastaus

V vesiosuuskunta on vastustanut muutosvaatimuksia ja vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

Käräjäoikeuden tuomio on oikea eikä sitä ole syytä muuttaa. Vaatimus on vanhentunut velan vanhentumisesta annetun lain mukaan. A on tullut tietoiseksi vesivuodosta 1.11.2013 ja vahingonkorvausvaatimus on esitetty vasta 27.9.2017. Ennen viimeksi mainittua ajankohtaa A ei ollut esittänyt vesiosuuskuntaa vastaan mitään vaatimuksia. A ei edes vaatinut vesiosuuskuntaa korjaamaan aiheutunutta vahinkoa. A on laiminlyönyt vahingonrajoittamisvelvollisuutensa. Vesivuodon ja myöhemmin ilmenneiden vaurioiden välinen syy-yhteys on joka tapauksessa katkennut A:n suorittamien puutteellisten korjausten takia. Korjaustoimenpiteet eivät ole olleet edes alustavan kartoitusraportin suositusten mukaisia. Jos korjaukset olisi tehty asianmukaisesti vahingonsattumisen jälkeen, ei mitään vahinkoa olisi vuonna 2017 havaittu. Vaatimus on joka tapauksessa määrältään liiallinen, kun huomioidaan myös korjausten aiheuttama merkittävä tasonparannus.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiaan liittyvät riidattomat tapahtumat ilmenevät käräjäoikeuden tuomion sivuilta 1 ja 2:

A ja V vesiosuuskunta ovat solmineet liittymissopimuksen 16.1.2013. Sopimuksen sisältönä on ollut A:n liittyminen osakkaaksi V vesiosuuskuntaan ja kiinteistön liittäminen vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkostoon. Kyseessä on ollut kuluttajasopimus.

Vesiosuuskunnan velvoitteena oli A:n kiinteistön liittäminen vesiosuuskunnan verkostoon. Vesiosuuskunta oli jättänyt 1.11.2013 talosulkuventtiilin auki ennen kuin A:n omakotitalo oli asianmukaisesti liitetty verkostoon ja vettä oli vuotanut omakotitalon kellarin lattialle siihen saakka kunnes vesiosuuskunnan edustaja oli sulkenut venttiilin.

A-Kuivaus Oy on suorittanut An omakotitalossa vahinkokartoituksen 14.11.2013. A-Kuivaus Oy:n vahinkotarkastusraportti on sisältänyt toimenpidesuosituksia.

A on suorittanut vesivahingon jälkeen kuivaustoimenpiteitä vuotoalueella.

A on esittänyt 27.9.2017 Vesiosuuskunnalle H:n 25.9.2017 päivätyn kustannusarvion mukaisen korvausvaatimuksen. Tätä ennen A ei ole esittänyt mitään vaatimuksia Vesiosuuskuntaa kohtaan.

A on esittänyt 6.4.2018 Vesiosuuskunnalle kannevaatimuksen mukaisen korvausvaatimuksen.

B on tehnyt virheilmoituksen Vesiosuuskunnalle A:n puolesta 1.11.2013.

Vesiosuuskunta on hakenut vakuutuskorvauksia vuonna 2013. Korvauksena on haettu kartoituskuluja, koska muita vahinkoja ei ole tuolloin vaadittu. Vakuutusyhtiö ei ole maksanut korvauksia, koska vaatimukset eivät ole ylittäneet omavastuuosuutta. Vuonna 2017 vakuutusyhtiö on katsonut vaatimukset vanhentuneiksi.

Ensisijaisesti asiassa on kysymys siitä, onko A:n esittämä vahingonkorvausvaatimus vanhentunut. Mikäli vahingonkorvausvaatimus ei ole vanhentunut, on tämän jälkeen kysymys siitä, ovatko rakennuksessa todetut kosteusvauriot syy-yhteydessä vesiosuuskunnan menettelyyn vai onko syy-yhteys katkennut A:n väitetyn huolimattoman menettelyn seurauksena. Kolmanneksi kysymys on vahingonkorvauksen määrästä ja A:n mahdollisen myötävaikutuksen merkityksestä.

Asiassa on kysymys sopimussuhteeseen perustuvasta vahingonkorvauksesta. Riidatonta on, että vastaajana olleen vesiosuuskunnan suorituksessa on ollut virhe. Virhe on tapahtunut siinä vaiheessa, kun A:n omistama kiinteistö oli liitetty vesijohtoverkkoon. Tämä oli tapahtunut 1.11.2013. Tuolloin talosulkuventtiili oli jäänyt auki ja sen seurauksena vettä oli päässyt talon alakertaan. Vesiosuuskunnan huolimaton menettely asiassa on riidaton. Näin ollen se on lähtökohtaisesti vastuussa vahinkojen korjaamisesta. Vesiosuuskunta on kuitenkin kiistänyt vahingonkorvausvaatimuksen ensisijaisesti sillä perusteella, että A:n esittämä vahingonkorvausvaatimus on sitä esitettäessä 27.9.2017 ollut vanhentunut. Asiassa ei ole riitaa siitä, etteikö A olisi ajoissa reklamoinut vahingosta vesiosuuskunnalle.

Vanhentumisesta

Oikeudelliset lähtökohdat

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2019:94 todennut, että sen jälkeen, kun asianmukainen reklamaatio on tehty, sopimusrikkomukseen vetoavalta osapuolelta edellytettävä aktiivisuus sopimusrikkomuksen perusteella esitettävien vaatimusten osalta määräytyy lähtökohtaisesti velan vanhentumista koskevien sääntöjen mukaisesti. Sopimusrikkomukseen perustuvat vaatimukset vanhentuvat pääsääntöisesti velan vanhentumisesta annetun lain (vanhentumislaki) 4 §:n mukaisessa kolmen vuoden vanhentumisajassa, jollei vanhentumista sitä ennen ole katkaistu vanhentumislain 10 - 11 §:ssä säädetyllä tavalla. Vanhentumislain 10 §:n 2 momentin mukaisesti velka on yksilöitävä katkaisutoimessa. Jos kysymys on lain 7 §:ssä tarkoitetusta vahingonkorvauksesta tai hyvityksestä, velkojan tekemästä katkaisutoimesta on käytävä ilmi velan peruste ja määrä kohtuudella vaadittavalla tavalla, jolleivät ne ole velallisen tiedossa. Asiassa on riidatonta, että sanotunlaista katkaisutointa nyt kyseessä olevassa asiassa ei ole tehty ennen kuin 27.9.2017 eli yli kolmen vuoden kuluttua vahingon tapahtumisesta. Tämän jälkeen ratkaisevaksi muodostuu kysymys siitä, mistä ajankohdasta alkaen vanhentumisen alkaminen lasketaan.

Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan vahingonkorvauksen tai muun hyvityksen vanhentumisaika alkaa kulua sopimusrikkomukseen perustuvassa hyvityksessä siitä, kun ostaja on havainnut virheen tai puutteen kaupankohteessa tai kun muu velkojana oleva sopijapuoli on havainnut virheellisyyden sopimuksen täyttämisessä taikka hänen olisi pitänyt se havaita.

Hallituksen esityksen (HE 187/2002 vp s. 48 ja 49) mukaan kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa kulua, kun velkoja voi esittää maksuvaatimuksen velalliselle. Edelleen todetaan, että ehdotettu säännös vastaa pitkälti virheilmoitusta (reklamaatiota) koskevia säännöksiä. Vanhentumis- ja reklamaatioajat alkaisivat yleensä kulua samanaikaisesti. Vanhentumisaika ei kuitenkaan katkea, jos ostaja vain ilmoittaa tavaran olevan virheellinen ilman, että hän samalla ilmoittaisi vaatimuksiaan. Piilevän virheen tapauksissa vanhentuminen alkaa kulua siitä hetkestä, kun virhe on ilmennyt. Kiinteistökaupan virheille on ominaista, että ne ilmenevät pitkän ajan kuluttua kaupanteon jälkeen. Tällöin suoritusten virheellisyyteen perustuvien saatavien vanhentumisaika saattaa alkaa vasta vuosien kuluttua kiinteistön luovutuksesta. Edelleen hallituksen esityksessä on todettu, että osassa vahinkoja saattaa kulua vuosia vahinkotapahtuman ja vahingon ilmenemisen välillä. Tällöin ratkaiseva on se ajankohta, jolloin vahinko on tullut niin merkittäväksi, että korvausvaatimusten esittämistä voidaan yleisesti arvioiden pitää perusteltuna. Useiden vahinkojen kyseessä ollen vahinkojen vanhentumisaika arvioidaan itsenäisesti, jolloin vanhentumisajat voivat alkaa eri ajankohdista.

Arvioitaessa sitä, mitä ostajan tai muun hyvityksen saajan olisi pitänyt tietää, noudatetaan objektiivista arviointia. Mittapuuna pidetään tavanomaista huolellisuutta ja aktiivisuutta. Ostaja ei voi vedota siihen, että hän hyvän tavan vastaisesti on laiminlyönyt tarkastuksen tai on tehnyt sen puutteellisesti. Kaupan kohde ja käyttötarkoitus samoin kuin ostajan asema ja asiantuntemus vaikuttavat kuitenkin siihen, milloin virhe olisi tullut havaita. Kuluttajalle ei voida asettaa samanasteista selonottovelvollisuutta kuin elinkeinonharjoittajalle.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:38 katsonut, että kiinteistökaupan virheestä reklamaation tehnyt ja kaupan purkamista vaatinut ostaja oli jo ennen kymmenen vuoden kanneajan umpeutumista menettänyt oikeutensa kaupan purkuun reklamaation jälkeisen passiivisuutensa vuoksi. Edelleen korkein oikeus on todennut, että vanhentumista koskevan sääntelyn tavoitteena on, että vastuusuhteet eivät jää pitkäksi aikaa selvittämättä. Vanhentumislakia koskevan hallituksen esityksen mukaan vanhentumisen tarkoituksena on suojata luottamusta vallitseviin olosuhteisiin ja ehkäistä ongelmia, joita vastuukysymysten selvittämisen lykkäämisestä pitkälle tulevaisuuteen voi aiheutua. Jos velkoja pysyy passiivisena, velalliselle voi perustellusti syntyä käsitys, ettei häneltä vaadita suoritusta. Velallinen voi olettaa, ettei mitään vastuuta ole ylipäänsä syntynyt tai että velkoja on luopunut vaatimasta suoritusta. Ajan kuluminen myös vaikeuttaa todistelun esittämistä, mikä on omiaan johtamaan kustannuksia aiheuttaviin oikeudenkäynteihin ja heikentämään edellytyksiä päästä aineellisesti oikeaan lopputulokseen. Sopimuksen osapuolilla on sopimusrikkomustilanteissa myös velvollisuus omia etujaan valvoessaan ottaa kohtuullisessa määrin huomioon myös vastapuolensa edut. Sopimusrikkomusten selvittelytilanteissa voidaan sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla antaa suojaa sopimuspuolen perustelulle käsitykselle siitä, että toisen sopimuspuolen tarkoituksena ei ole enää vedota sopimusrikkomukseen. Suoja edellyttää, että sopimusosapuolen käsitys perustuu velkojana olevan osapuolen menettelyyn ja tämänkin tiedossa olleisiin olosuhteisiin. Arviointi tehdään objektiivisin perustein ottaen huomioon sopimusrikkomukseen ja sen selvittämiseen liittyvät olosuhteet sekä se, että saatavasta luopuminen ilman korvausta on poikkeuksellista. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2019:94 yhteenvetona todennut, että arvioitaessa sitä, onko velallisena oleva sopimusosapuoli perustellusti voinut käsittää velkojan luopuneen sopimusrikkomukseen vetoamisesta, on otettava huomioon velkojan menettely kokonaisuudessaan samoin kuin muut sopimusrikkomukseen ja sen selvittämiseen liittyvät olosuhteet.

Jarmo Tuomisto on tapausta KKO 2018:38 kommentoidessaan (KKO:n ratkaisut kommentein *I* 2018) todennut, että sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen passiviteetin merkitystä on arvioitava niiden tavoitteiden valossa, joiden vuoksi velkojalta ylipäänsä edellytetään aktiivisuutta oikeuksiensa säilyttämiseksi. Harkinta on tapauskohtaista, mutta siinä on kiinnitettävä huomiota erityisesti passiviteetin kestoon, passiivisuudesta myyjälle ja asian selvittämiselle aiheutuneisiin haittoihin, passiivisen osapuolen mahdollisuuksiin ennakoida tällaiset haitat sekä passiviteetin syihin.

Oikeuskirjallisuudessa (Linna - Saarnilehto, Velan vanhentuminen, s. 40 s.) on todettu, että se mitä olisi pitänyt tietää tai ymmärtää, arvioidaan objektiivisen mittapuun mukaan. Lähtökohtana on, että vastapuolen suoritus tarkastetaan viivytyksettä. Jos virhe olisi tarkastuksessa käynyt ilmi, se olisi pitänyt havaita viivytyksettä suorituksen jälkeen. Tavallisesti myös ymmärrys sopimusrikkomuksen seurauksista on jo silloin olemassa. Toisaalla oikeuskirjallisuudessa (Norros, Vahingonkorvausvelan vanhentuminen, s. 310 s.) on katsottu, ettei virheen oikaisu vaikuta vahingonkorvausvelan vanhentumiseen millään tavoin, vaan ratkaisevaa olisi alkuperäisen suoritushäiriön havaittavaksi tulemisen hetki siitä riippumatta ryhtyykö velallinen sen jälkeen oikaisemaan suoritusta vai ei. Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuoto puoltaa vahvasti tätä tulkintaa. Sanamuodon mukaan ratkaisevaa on ainoastaan suoritushäiriön tapahtuminen ja sen havaittavuus. Nämä tapahtumat eivät kerran realisoiduttuaan pyyhkiydy pois ja lykkäänny sillä perusteella, että suoritusta ryhdytään oikaisemaan.

Näyttö ja johtopäätökset

Ratkaistaessa kysymystä vahingonkorvauksen vanhentumisesta on nyt kyseessä olevassa tapauksessa erityistä huomiota kiinnitettävä A:n menettelyyn ja siihen, mikä merkitys vanhentumisen kannalta on annettava sille seikalle, että hän on vesiosuuskunnalle ilmoittamatta omatoimisesti ryhtynyt korjaamaan vesivahingon aiheuttamia vaurioita. Tällöin passiivisuuden merkitystä arvioitaessa voidaan erottaa toisistaan kaksi eri seikkaa. A on kyllä ollut passiivinen suhteessa vesiosuuskuntaan, kun hän ei ole reklamaation jälkeen ottanut vesiosuuskuntaan yhteyttä ennen kuin 27.9.2017. Hän ei kuitenkaan ole ollut passiivinen itse vahingon suhteen, kun hän oli vahingon jälkeen ryhtynyt itse korjaamaan vesivahingon aiheuttamia vaurioita. A on käsityksensä mukaan tehnyt korjaustoimet sillä huolellisuudella, jota häneltä on voitu edellyttää.

Mikäli A olisi ollut passiivinen kummassakin edellä mainitussa suhteessa eli hän ei olisi ilmoittanut vahingosta vesiosuuskunnalle eikä olisi itse ryhtynyt vahinkoa korjaamaan, on selvää, että vanhentumisaikaolisi alkanut vahingon tapahtumisesta. Tällöin erityistä merkitystä olisi annettava sille, että vanhentumissäännösten tarkoituksena on, että vahingon seuraukset ja vastuukysymykset selvitetään mahdollisimman nopeasti. Mikäli taas vesiosuuskunta olisi reklamaation jälkeen korjannut vahingon ja myöhemmin havaittaisiin vesivahingosta johtunut kosteusvaurio, ei vesiosuuskunta voisi vedota siihen, että vanhentumisaika on alkanut vahingon sattumisesta. A:llahan olisi tässä tapauksessa ollut oikeus luottaa siihen, että vahinkotapahtuman seuraukset on korjaamisella poistettu. Tässä tapauksessa vanhentumisaika olisi alkanut kulua kosteusvaurion havaitsemisesta tai siitä, kun se piti havaita. Jos A olisi ilmoittanut vahingosta vesiosuuskunnalle ja sen suostumuksella ryhtynyt itse korjaamaan vahinkoa, vanhentumisaika alkaisi ilmeisesti kosteusvaurion havaitsemisesta tai siitä, kun se piti havaita, ja A:n mahdollinen huolimaton menettely arvioitaisiin hänen myötävaikutuksensa kautta. Tällöin tilanne vanhentumisen kannalta olisi verrattavissa siihen, että vesiosuuskunta olisi itse korjannut vahingot ja kosteusvaurio tämän jälkeen havaittaisiin myöhemmin. Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa korjaustoimenpiteiden suorittamisen voitaisiin myös katsoa merkitsevän vanhentumislain 10 §:n 1 momentissa tarkoitettua vanhentumisen katkaisua. Näin ollen korjaustoimenpiteiden suorittamisesta alkaisi kulua uusi kolmen vuoden vanhentumisaika.

Nyt A on kuitenkin vesiosuuskunnalle ilmoittamatta ryhtynyt itse korjaamaan vahinkoa. A:n ja hovioikeudessa todistajana kuullun J:n kertomuksista on käynyt ilmi, että vesivahingon tapahduttua A ja vesiosuuskunta olivat sopineet siitä, että A-Kuivaus Oy:ltä pyydetään vahinkokartoitus aiheutuneesta vesivahingosta. Tässä vaiheessa asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että vahinko on seurausta vesiosuuskunnan puolella olevasta huolimattomuudesta ja se on vastuussa vahingosta. Vesiosuuskunta olikin tehnyt asiasta vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölleen. Todistajana kuultu S oli A-Kuivaus Oy:n työntekijänä tehnyt vahinkokartoituksen noin kaksi viikkoa vahinkotapahtuman jälkeen. Vahinkokartoitusraportti oli lähetty J:lle, vakuutusyhtiölle ja A:lle. Hovioikeudessa kuultuna A on kertonut, ettei hän ollut lukenut sähköpostiinsa saapunutta raporttia ja hän oli saanut siitä tiedon vasta vuonna 2017. J on kertonut, että vesiosuuskunnan hallitus oli tehnyt päätöksen siitä, että se korvaa vesivahingosta aiheutuneet vahingot. J on kuitenkin kertonut, ettei tästä hallituksen päätöksestä annettu erikseen tietoa A:lle.

Edellä kerrotun mukaisesti A ei ollut lukenut A-Kuivaus Oy:n raporttia sen saavuttua hänen sähköpostiinsa ja hän oli saanut siitä tiedon vasta vuonna 2017. Näin ollen A ei ole voinut ennen vuotta 2017 olla tietoinen ainakaan sanotun raportin perusteella siinä esitetyistä toimenpide-ehdotuksista.

Hovioikeudessa kuultuna A on kertonut, että hän oli saanut J:ltä tiedot siitä, mitä korjaustoimenpiteitä vesivahingon johdosta tulisi tehdä. J on kiistänyt antaneensa A:lle mitään tietoja tarvittavista toimenpiteistä.

Kun muuta selvitystä asiasta ei ole esitetty, hovioikeus katsoo jääneen näyttämättä, että J olisi antanut A:lle tietoja tai ohjeita tarvittavista toimenpiteistä. A ei ole esittänyt muutakaan selvitystä siitä, että hän ennen korjaustoimenpiteisiin ryhtymistä olisi saanut ohjeita siitä, miten tarvittavat korjaustoimenpiteet tulisi suorittaa. Vaikka A:lla onkin rakennusalan koulutusta ja työkokemusta, ei hänellä kuitenkaan esitetyn selvityksen perusteella ole riittävää asiantuntemusta vesivahinkojen korjaamiseen. A oli tehnyt kuivaustoimenpiteet yhdessä isänsä kanssa. Asiassa ei ole esitetty selvitystä myöskään siitä, että hänen isällään olisi ollut riittävä ammattitaito vesivahinkojen korjaamiseen.

A ei ollut itse paikalla vesivahingon tapahtuessa. Tiedot vahingon laajuudesta hän oli saanut vaimoltaan ja vanhemmiltaan. A on kuitenkin saamiensa tietojen perusteella tullut siihen käsitykseen, että kyseessä on ollut laajahko vesivahinko. Tämä ilmenee hänen vakuutusyhtiölleen lähettämästä vahinkoilmoituksesta tapahtumapäivältä. Siinä hän ilmoittaa, että vettä oli alkanut vuotaa noin kuuden baarin teholla talon kellariin. Vuoto oli vesimäärästä päätellen kestänyt usean tunnin ajan. A oli ilmoittanut käsityksenään, että suuresta vesimäärästä johtuen betonirakenteet olivat kastuneet.

A oli vesivahingon tapahduttua ryhtynyt erilaisia kuivaimia käyttäen kuivattamaan kostuneita tiloja. Tältä osin kyseessä voidaan katsoa olevan asianmukainen toimenpide vahingon rajoittamiseksi. A:n toimenpiteet eivät nyt kuitenkaan rajoittuneet pelkästään vahingon rajoittamiseen, vaan hän oli myös ryhtynyt korjaamaan vesivahingon seurauksia. Tältä osin hänen toimenpiteensä olivat rajoittuneet pääasiassa kuivaamiseen. Lisäksi hän oli kertomansa mukaan irrottanut takkahuoneen alimpia seinälaattoja ja kuumentamalla kuivannut laattojen alla olevaa sementtiä. A:n mukaan niillä kohdin, mihin edellä mainitut toimenpiteet olivat kohdistuneet, ei ole todettu kosteusvaurioita. Hovioikeudessa todistajina kuultujen K:n ja H:n kertomusten perusteella on näytetty, etteivät A:n suorittamat korjaustoimenpiteet ole olleet riittävät vesivahingon korjaamiseksi.

K:n ja H:n kertomusten perusteella on näytetty, että vuonna 2017 todetut homevauriot ovat seurausta vuonna 2013 tapahtuneesta vesivahingosta ja rakenteisiin tuolloin jääneestä kosteudesta. Muutakaan selitystä todetuille homevauriolle ei ole esitetty. Edelleen on näytetty, että mikäli korjaustoimenpiteet olisi vuonna 2013 asianmukaisesti suoritettu, ei rakennuksessa vuonna 2017 todettuja homevaurioita olisi syntynyt. Tällä perusteella hovioikeus katsoo näytetyksi, että vuonna 2017 todetut homevauriot ovat syy-yhteydessä vuonna 2013 tapahtuneeseen vesivahinkoon ja että homevauriot olisivat olleet estettävissä asianmukaisilla korjaustoimenpiteillä.

Edellä todetun mukaisesti hovioikeus on katsonut, että eräissä tapauksissa vahingon korjaustoimenpiteille voidaan antaa merkitystä arvioitaessa sitä, mistä ajankohdasta vahingonkorvauksen vanhentumisen voidaan katsoa alkavan. A:n suorittamissa korjaustoimenpiteissä ei ole ollut kyse edellä tarkoitetuista korjaamistoimenpiteistä. Tämän jälkeen arvioitavaksi tulee, voidaanko A:n suorittamille korjaustoimenpiteille muutoin poikkeuksellisesti antaa merkitystä arvioitaessa vanhentumisen alkamisajankohtaa. A on kertonut, että hän oli tehnyt korjaustoimenpiteet itse, koska oli vaikuttanut siltä, että vesiosuuskunta suhtautuu asiaan vastahakoisesti. Tälle A:n käsitykselle voidaan saada jossain määrin tukea siitä, että vesiosuuskunta ei ollut edes ilmoittanut A:lle tekemästään päätöksestä vahinkojen korjaamisesta. Vesiosuuskunta ei muutoinkaan ollut suhtautunut asiaan aktiivisesti. A-Kuivaus Oy:n raportin jälkeen se oli jäänyt odottamaan A:n mahdollisia vaatimuksia. J:n kertomuksesta on käynyt ilmi, että vesisuuskunnan puolelta ei oltu millään tavoin yhteydessä A:han. Toisaalta myöskin A:n suhtautuminen on suhteessa vesiosuuskuntaan ollut passiivista. Hän ei ollut vaatinut vesiosuuskuntaa suorittamaan korjauksia, ei ollut ilmoittanut vesiosuuskunnalle itse suorittamistaan korjauksista eikä ollut edes vaatinut vesiosuuskunnalta korvausta hänelle vahinkojen korjaamisesta aiheutuneista kustannuksista. Hovioikeus ei pidä uskottavana sitä A:n viimeksi mainitussa suhteessa ilmoittamaa, ettei hän ollut vaatinut kustannuksia vesiosuuskunnalta, koska hänellä ei ollut tiedossaan vesiosuuskunnan laskutusosoitetta. Laskutusosoite olisi ollut varsin helposti selvitettävissä ja lisäksi vesiosuuskunnan hallitukseen kuulunut J oli asunut A:n naapurissa. Arvioitaessa toisaalta vesiosuuskunnan ja toisaalta A:n passiivisuuden merkitystä, hovioikeus katsoo, että A:n ollessa tietoinen vesiosuuskunnan passiivisuudesta, häneltä olisi edellytetty aktiivisia toimenpiteitä vanhentumisen katkaisemiseksi.

A:n suorittamien korjaustoimenpiteiden osalta hovioikeus lisäksi toteaa, että korjaustoimenpiteitä aloittaessaan hänellä ei ollut käytössään tarkkaa tietoa vesivahingon laajuudesta, ei suunnitelmia korjauksen suorittamiseksi eikä hän ollut jälkikäteen varmistautunut siitä, että kastuneet rakenteet hänen toimenpiteidensä seurauksena olivat todella kuivuneet riittävässä määrin. Kun A oli suorittanut korjaustoimenpiteet niistä edes vesiosuuskunnalle ilmoittamatta, hänen olisi tullut ottaa huomioon myös vahingonaiheuttajan eli vesiosuuskunnan edut asiassa. Tämä olisi ollut sitäkin tärkeämpää, koska vesiosuuskunnalla oli ollut vastuuvakuutus, josta vahinkojen korjauskustannukset olisi viime kädessä katettu. Näin ollen myös vakuutusyhtiöllä on ollut intressi siitä, että korjaustoimenpiteet suoritetaan asianmukaisella tavalla.

Edellä esitettyä kokonaisuutena tarkasteltaessa hovioikeus katsoo, että A:lla ei ole ollut perusteltua aihetta viivyttää katkaisuilmoituksen tekemistä. Vanhentumislain 7 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodon mukaan vanhentuminen alkaa siitä, kun velkoja on havainnut virheen sopimuksen täyttämisessä tai hänen olisi pitänyt se havaita. Vaikka eräissä tapauksissa vahinkojen korjaamistoimenpiteillä voidaankin katsoa olevan merkitystä arvioitaessa vanhentumisajan alkamista tai niitä voidaan pitää vanhentumisen katkaisevina toimenpiteinä, ei niin voida katsoa tässä tapauksessa olevan asianlaita ottaen huomioon A:n suorittamien toimenpiteiden osalta edellä esitetty. Näin ollen hovioikeus katsoo, että vanhentumisaika on tässä tapauksessa alkanut siitä, kun A oli havainnut virheen osuuskunnan suorituksessa tai hänen olisi pitänyt se havaita. Vanhentumisajan alkamista arvioitaessa voidaan lisäksi ottaa huomioon se, että vaurioiden laajuuden selvittäminen on vaatinut tarkempia tutkimuksia. Tältä osin hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätökset siitä, että vanhentumisaika on joka tapauksessa alkanut vuoden 2014 alkupuolella. Kun A on esittänyt vaatimukset vesiosuuskunnalle vasta 27.9.2017, on vahingonkorvaussaatava vanhentunut.

Syy-yhteys ja sen katkeaminen

Syy-yhteyden katkeamisella vahingonkorvausoikeudessa tarkoitetaan tilannetta, joissa teon ja seurauksen välillä vallitsee korvausvelvollisuuden perustava syy-yhteys, mutta jonkin muun tekijän vaikutus syy-yhteysketjuun aiheuttaa vastuun rajoittamista. Erityisesti vakuutusoikeutta silmälläpitäen on syy-yhteyden katkeamisen osoittamiseksi kehitetty teoria tapahtumien normalisoitumisesta. Tämän ajattelutavan mukaan vastuu ei ulotu vahinkoihin, jotka sattuvat sen jälkeen, kun vahinkotapahtuman aikaansaama poikkeuksellinen tila saadaan jälleen osallisten kontrolliin. Pelastustoimenpiteiden osalta on todettu, että ne saattavat aiheuttaa uusia vahinkoja tai epäonnistua siten, ettei vahinkoa kyetä normaalilla tavalla rajoittamaan. Normaalit ja järkevät pelastustoimenpiteet aiheuttavat kustannuksia, jotka kuuluvat korvausvelvollisuuden piiriin. (Routamo - Ståhlberg, Suomen vahingonkorvausoikeus s. 233 ss.)

Hovioikeus on edellä katsonut, että asiassa esitetyn selvityksen perusteella on näytetty, että vuonna 2017 todetut homevauriot ovat seurausta vuoden 2013 vesivahingosta. Syy-yhteyden katkeamisen kannalta kysymys on siitä, onko A:n korjaustoimenpiteiden osalta kysymys seikasta, joka aiheuttaisi vesiosuuskunnan vastuun rajoittumisen.

Jos katsottaisiin, että A:n toimenpiteiden osalta kyse on ollut pelastustoimista välittömästi vahingon tapahduttua, ei niiden mahdollinen epäonnistuminen vaikuttaisi vesiosuuskunnan vastuuta rajoittavasti. Edellä esitetyn mukaisesti nyt ei kuitenkaan ole ollut kysymys pelkästään vahingon sattumisenjälkeisistä välittömistä pelastustoimenpiteistä. Menettelemällä edellä kuvatulla tavalla A on tosiasiassa estänyt vesiosuuskuntaa suorittamasta vahinkojen korjaamista ja täten rajoittamasta vahingonkorvausvelvollisuuttaan. Syy-yhteyden katkeamista vastaan puhuvana seikka A on vedonnut siihen, että hän oli suorittanut korjaustoimenpiteet vesiosuuskunnan tilaaman ja A-Kuivaus Oy:n vahinkokartoitusraportin toimenpide-ehdotusten mukaisesti. Edellä on kuitenkin jo todettu, että A ei ollut ennen vuotta 2017 lukenut hänen sähköpostiinsa toimitettua raporttia. Tämän vuoksi A:n vetoamalla seikalla ei ole asiassa merkitystä.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on näytetty, että jos vahingot olisi välittömästi niiden tapahduttua korjattu, ei vuonna 2017 todettuja homevaurioita olisi syntynyt. Tämän vuoksi hovioikeus katsoo, että syy-yhteys vesivahingon ja myöhemmin todettujen homevaurioiden välillä on A:n toimenpiteiden seurauksena katkennut. Tämänkään vuoksi vesiosuuskunta ei ole vastuussa A:n vaatimista vahingonkorvauksista.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisen asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta, tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää.

Asialla on ollut A:lle huomattava taloudellinen merkitys. Vesiosuuskunta on kiistattomasti aiheuttanut vahingon eikä ole vahinkokartoitusraportin tilaamista lukuun ottamatta muulla tavoin myötävaikuttanut asian selvittämiseen. Kysymys on ollut kuluttajasopimuksen täyttämisen yhteydessä aiheutetusta vahingosta. Nämä oikeudenkäyntiin johtaneet, asianosaisen asemaan ja asian merkitykseen liittyvät seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että asianosaiset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.

Tuomiolauselmasta

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevilta osin. A vapautetaan korvaamasta V vesiosuuskunnan oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. Muilta osin käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

V vesiosuuskunnan vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hovioikeudessa hylätään.

- - -

  • Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 10.2.2020.

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.