Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

9.12.2019 8.39 Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tulkinnasta

Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen tulkinnasta

Maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että selvittäjän, jonka on nimennyt sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka alueella maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, nostama kanne toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan kiinteän omaisuuden myynnin ja sille otetun kiinnityksen peräyttämiseksi konkurssipesän velkojien hyväksi kuuluu ensiksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuinten yksinomaiseen toimivaltaan. Asetuksen 25 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että päätöksellä, jolla maksukyvyttömyysmenettelyn aloitusjäsenvaltion tuomioistuin antaa selvittäjälle luvan nostaa toisessa jäsenvaltiossa kanteen, vaikka tämä kanne kuuluu kyseisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan, ei voida antaa tämän toisen jäsenvaltion tuomioistuimille kansainvälistä toimivaltaa.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.