Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Julkisoikeus

4.12.2019 13.30 Tutkimuksessa tarkasteltiin perustuslain reunaehtoja kuntien tehtävien eriytymiselle

Tutkimuksessa tarkasteltiin perustuslain reunaehtoja kuntien tehtävien eriytymiselle

Kuntien tehtävistä on Suomessa vakiintuneesti säädetty siten, että kaikilla kunnilla on ollut samanlaiset lakisääteiset velvoitteet riippumatta kuntien koosta ja esimerkiksi väestöpohjasta. Aikaisemman tutkimuksen mukaan tällainen kaavamaisuus on johtanut sekä alueellisiin ongelmiin kuntien lakisääteisten tehtävien toteuttamisessa että vaihteluun kunnallisen itsehallinnon tosiasiallisessa merkityksessä. Myös perusoikeustutkimuksen piirissä on jo tuotu esiin sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteuttamisongelmia varsinkin väestömäärältään taantuvissa kunnissa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimusryhmän toteuttamassa ”Yhtenäiskunnasta erilaistuviin kuntiin” -tutkimushankkeessa analysoitiin valtiosääntöoikeudellisia reunaehtoja kuntien tehtävien eriyttämiselle. Tällainen eriyttäminen saattaisi tarjota ratkaisuja nykyisin ilmeneviin ongelmiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.