Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

3.12.2019 11.38 Vakuutusoikeus äänesti 9-5: Sairausvakuutuslain mukaiset matkakustannukset palveluseteleillä järjestetystä hoidosta tuli korvata matkoista todelliseen hoitopaikkaan

Vakuutusoikeus äänesti 9-5: Sairausvakuutuslain mukaiset matkakustannukset palveluseteleillä järjestetystä hoidosta tuli korvata matkoista todelliseen hoitopaikkaan

Vakuutusoikeuden arvion mukaan sairausvakuutuslain 4 luvun 4 §:n sanamuodon sekä lainmuutosten esitöissä lausuttujen seikkojen perusteella sovellettavassa lainkohdassa on tarkoitettu säätää palvelusetelin käyttäjän matkakustannukset korvattavan samalla tavoin kuin muukin hoito, joka on järjestetty sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain 4 §:n mukaisesti. Näin ollen palvelusetelin antamalla järjestetystä hoidosta aiheutuneet matkakustannukset tulee korvata sinne, missä hoito on annettu. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan päätöstä muutettiin. Kela määrättiin korvaamaan A:lle valituksenalaisilla 2.6.2016 annetuilla päätöksillä ratkaistut matkat siihen hoitopaikkaan, johon A oli palvelusetelillä järjestettyyn hoitoon hakeutunut. Asia palautettiin Kelalle tästä päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten. Eri mieltä olleet vakuutusoikeuden jäsenet hylkäsivät A:n valituksen.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.