Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

2.12.2019 7.36 Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: TES-shoppailun hillitsemisestä

Vierashuoneessa työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: TES-shoppailun hillitsemisestä

30.11. ilmestyneessä Helsingin Sanomissa pääministeri Rinne esitteli kaksi mallia työehtosopimus-shoppailun välttämiseksi. Rinne puhui aikaisemmin tällaisen shoppailun estämisestä, myöhemmin hän on puhunut myös sen hillitsemisestä. Mielestäni tämä viimeksi mainittu ilmaisu voisi olla sopivin ottaen huomioon meidän oikeustilamme. Esittelen ja arvioin seuraavaksi kyseisiä ehdotuksia.

Rinne esitti ensinnäkin valeoikeustoimikeinon käyttämistä tes-shoppailun hillitsemiseen eli valeoikeustoimi voisi olla se, että työehtosopimuksen vaihtaminen tapahtuisi vain palkkaedun saamiseksi. Rinteen mukaan (suora lainaus HS:stä 30.11.2019) ”Jos työ, työpisteet, rukkaset ja työnjohto säilyvät ennallaan mutta työnantajayrityksen nimi muuttuu ja ihmiset siirretään näin toiseen työehtosopimukseen, kyseessä on mielestäni niin sanottu valeoikeustoimi. Toimenpiteen ainoa tarkoitus on siis pystyä laillisesti maksamaan ihmiselle alempaa palkkaa. Tämä pitää pystyä estämään lailla.”

Rinne suuresti ihmetteli haastattelussa käsityksiäni asiassa, vaikka edellä mainittu vaihtoehto on sama, jota itsekin olin pitänyt samassa lehdessä mahdollisena. Olin siis itsekin ottanut esille Rinteen mainitseman valeoikeustoimi-mallin ja arvioinut sen käyttökelpoisuutta. Käsittelin sitä liikkeen luovutukseen liittyen. Liikkeen luovutuksen yhteydessä sen ydinsisältö on se, että jos yritys pilkkoo itseään vain esimerkiksi palkkaedun saamiseksi, sitä voitaisiin pitää keinotekoisena järjestelynä. Tämä oikeudellinen arviointi syntyi määräaikaisten työsopimusten arvioinnin yhteydessä tilanteissa, joissa ketjutuskieltoa rikottiin ketjuttamalla työntekijöitä omassa määräysvallassa olevissa yrityksissä. Sama lähestymistapa sinänsä soveltuu myös liikkeen luovutuksiin.

Rinteen kuvaus valeoikeustoimesta on mielenkiintoisen lähellä sitä, miten teknisesti toteutettiin Postin suorittaman 700 lajittelijan palauttaminen entiseen ”oikeustilaan”. Sehän tapahtui pilkkomalla Posti Palvelut Oy kahden työnantajaliiton jäseneksi ja tekemällä tämän jälkeen uusi työehtosopimus. Tätä ratkaisua ei ole kehdattu arvioida sen laillisuuden osalta, mutta Saloheimo on nyt julkisestikin todennut (HS netti 30.11.2019), ettei sovusta huolimatta tämä tuorein tes-vaihdos ole laillisesti sitova, sillä aikaisemmin tehty on yhä voimassa ja syrjäyttää myöhemmin tehdyn: ”Nehän koskevat samaa työtä, mutta ehdot ovat erilaiset.”

Myöskään Posti Palvelujen ero Medialiitosta ei tule voimaan heti, vaan vasta 1. heinäkuuta 2020. ”Eikä Posti Palvelut pääse Medialiitosta eroamallakaan eroon sen kanssa solmimastaan työehtosopimuksesta, vaan pysyy sidottuna siihen sopimuskauden loppuun eli vuoden 2021 tammikuuhun asti”, Saloheimo sanoo. Saloheimon mukaan uuden tes-vaihdon laittomuudella ei ole nyt käytännön merkitystä, jos kaikki osapuolet ovat sopuun tyytyväisiä eikä kukaan riitauta asiaa. Toisaalta jos sopimuskauden aikana tulee vaikka työrauhaongelmia, riitaa voi syntyä siitä, kumpaa sopimusta noudatetaan.

Kun Rinne toisaalta kritisoi laillista tes-shoppailua ja toisaalta kehuu laitonta tes-shoppailua, jotakin lienee nyt vialla jossakin. Vika on helppo löytää: keskeistä ei ole se, miten asia tehdään, kunhan lopputulos vastaa hallituksen tahtotilaa. Mutta palatkaamme asiaan.

Meillä on jo tällä hetkellä oikeusjärjestelmässämme valeoikeustoimien kielto. Oikeustointa arvioidaan aina sen todellisen sisällön ja tarkoituksen perusteella. Onko Rinteen esittämä oikeustoimi valeoikeustoimi? Tes-shoppailu perustu yleensä moniin tavoitteisiin, etujen heikentämisen ohellla myös esimerkiksi joustavuuden lisäämiseen. Eli jos tes-shoppailulla on monta tavoitetta, se ei enää ole Rinteen tarkoittama valeoikeustoimi.

Jos tes-shoppailu tavoittelee vain etujen heikentämistä, sitä yleensä perustellaan sillä, että toisilla kilpailijoilla on edullisempi työehtosopimus. Samaan asemaan pyrkiminen kilpailussa ei ole valeoikeustoimi. Jos yrityksellä menee taloudellisesti tosi huonosti, sen saattaa olla välttämätöntä siirtyä noudattamaan halvempaa työehtosopimusta. Tämä saattaa olla ainoa tapa välttää konkurssi ja säilyttää työpaikat. Tällöin kyse ei ole valeoikeustoimesta.

Onko sitten valeoikeustoimi sellainen, jossa sinänsä voitollinen yritys siirtyy noudattamaan halvempaa työehtosopimusta. Tätä käytännössä perustellaan totutusti tarpeella turvata oma kilpailuasema tulevaisuudessa. Yleensä tätäkin perusteellaan myös tuotannollisilla joustavuus- yms. tarpeilla. Eli tätäkään oikeustointa ei voida pitää valeoikeustoimena.

Lopputuloksena on se, että valeoikeustoimi on lainsäädännöllisenä hankkeena hankala. Pitäisi osata kirjoittaa sellainen valeoikeustoimikielto, joka toimisi vain valeoikeustoimien yhteydessä eikä koskisi muita tilanteita. Tästä syystä työoikeudessa ei valeoikeustoimisääntelyä ole, koska käytännön tilanteet ovat hyvin moninaisia. Vero-oikeudessa tällainen "valeoikeussäännös" on ja viime aikoina siellä puolen keskustelu on koskenut muun muassa sitä, miten ns. holdingyhtiöihin tulisi suhtautua. Kysymys on koskenut sitä, ovatko ne todellisia vai pyritäänkö niillä vain kiertämään luonnollisen henkilön verotusta (esim. lääkärien yhtiöt).

Myös Rinteen nostama toinen keino on jo meillä käytössä. Rinteen mukaan toinen vaihtoehto (HS 30.11.2019) voisi esimerkiksi olla se, että työehtosopimuslakiin lisättäisiin yksi pykälä. Se velvoittaisi ilmoittamaan työsopimuksessa, mitä työehtosopimusta kyseisessä työsopimuksessa sen osana noudatetaan. Vaihtoehtoja voisi HS:n haastattelun mukaan olla muitakin.

Rinteen ehdotus tavoittelisi sitä, että noudatettava työehtosopimus tulisi osaksi työsopimusta. Työnantajan näkökulmasta tämä ”pakkolakiehdotus” ei liene tarkoituksenmukainen, koska ei haluta rajoittaa vapautta vaihtaa sopivampaan työehtosopimukseen. Työnantaja todennäköisesti tulisi sen sopimaan, kun pakko on, muodossa "tällä hetkellä sovellettava työehtosopimus on...", joka on jo nykyisin vallitseva käytäntö ja joka riittäisi sopimusmääräykseksi.

Esimerkiksi liikkeen luovutus -tilanteissa on oikeuskäytännössä jo nyt arvioitu sitä, sitooko työsopimuksessa oleva viittaus noudatettavaan työehtosopimukseen myös luovutuksensaajaa. Vastaus riippuu siitä, mitä työsopimukseen otetulla tes-viittauksella on tarkoitettu. Yleensä se on ymmärretty vain informaatioksi noudatettavasta työehtosopimuksesta, ei työsopimusehdoksi.

Jos taas työsopimusosapuolia pakotettaisiin sopimaan tällainen ehto tulevaisuutta sitovana työsopimukseen, se olisi aikamoinen sopimusvapauden rajoitus. Sitovuus tällöin tarkoittaisi sitä, että uusi työehtosopimus voisi koskea vain uusia työntekijöitä. Tämä aiheuttaisi melkoisia yhdenvertaisuusongelmia työpaikoilla. Lisäksi kaikilla aloilla ei edes ole työehtosopimusta (esimerkiksi asianajajatyö). Lisäksi ainakin yleissitovuuden piirissä olevilla järjestäytymättömillä työnantajilla on jo nyt usein vaikea tietää, mitä työehtosopimusta pitää noudattaa.

Rinteen ehdotuksen mukaan asia ratkaistaisiin työehtosopimuslakiin otettavalla ”pakkomääräyksellä”.  Se ei siis tarkoittaisi sitä, että jos asiasta ei ole sovittu tai sitä ei ole viittauksella tiettyyn työehtosopimukseen ilmaistu, työnantajan tulisi antaa tästä kirjallinen selvitys. Eli tässä ei olisi kyse työnantajan kirjallista selvitysvelvollisuutta työnteon keskeisistä ehdoista koskevan säännöksen tarkentamisesta. Kyse olisi siis tes-shoppailun hillitsemisestä työehtosopimuslaista säännöksestä seuraavan työsopimusehdon kautta.

Sinänsä on kannatettavaa, että työsopimuksia solmittaessa nykyistä huolellisemmin arvioitaisiin sovellettavan työehtosopimuksen määräytymistä. Kun jo nykyisissä työsopimuksissa on viittauksia sovellettavaan työehtosopimukseen, asianomaiset eivät selvitä edes itselleen saati sitten toisilleen, mitä nämä viittaukset tarkoittavat.

Tämä ehdotus on siis sinänsä perusteltu. Käytännössä sen mukaan on jo oikeuskäytännössä toimittu. Kiky-kiista (oliko työaika sovittu työsopimuksella työehtosopimusta paremmaksi ja oliko työehtosopimuksella oikeus syrjäyttää edullisempi työsopimusehto) toisaalta osoittaa, että ongelmana on se, että työsopimusten tekeminen on "parin minuutin asia" eikä sen tekemisen yhteydessä mietitä esimerkiksi työsopimuksen suhdetta työehtosopimusheikennyksiin. Rinteen ehdotus on tältä osin oikeansuuntainen mutta aika vaikeasti toteutettavissa ilman poikkeusmahdollisuuksien luettelemista. Toinen asia on vielä se, miten se käytännössä toimii.

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.