Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

15.11.2019 15.40 Hovioikeus tuomitsi väärää tietoa terveydentilastaan vakuutusyhtiölle antaneen miehen törkeän petoksen asemasta petoksesta ja velvoitti miehen korvaamaan vakuutusyhtiölle 20.517,89 euroa

Hovioikeus tuomitsi väärää tietoa terveydentilastaan vakuutusyhtiölle antaneen miehen törkeän petoksen asemasta petoksesta ja velvoitti miehen korvaamaan vakuutusyhtiölle 20.517,89 euroa

Vastaaja oli vakuutushakemuksensa terveysselvityksessä 17.2.2009 jättänyt ilmoittamatta sairauksista, jotka olisivat vaikuttaneet vakuutuksen myöntämiseen. Vastaaja oli menettelyllään aiheuttanut vakuutusyhtiölle yhteensä 20.517,89 euron suuruisen taloudellisen vahingon, kun hän oli aikavälillä 26.5.2010–7.11.2015 hakenut korvausta hoitokuluista sekä päivärahaa sairausajalta. KO oli hylännyt syytteen törkeästä petoksesta. Sekä syyttäjä että vakuutusyhtiö vaativat HO:ssa, että vastaaja tuomitaan KO:n tuomiossa selostetun syytteen mukaisesti rangaistukseen törkeästä petoksesta. HO katsoi, ettei vastaajan menettelyä ollut pidettävä erityisen suunnitelmallisena, vaikka rikoksen tekoaika olikin melko pitkä (17.2.2009 - 17.11.2015). Tekoa ei siten kokonaisuutena arvostellen ollut pidettävä törkeänä. Vastaajan syyksi oli luettava siksi petos eikä törkeää petosta. Oikeudenmukaisena rangaistuksena pidettiin 4 kk:n pituista vankeusrangaistusta, joka voitiin määrä ehdollisena. (Vailla lainvoimaa 15.11.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.