Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Työ- ja sosiaalioikeus

7.11.2019 9.32 (päivitetty 19.11.2019 11.43) Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio: Kikyllä ei saanut pidentää työsopimuksessa sovittua työaikaa

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio: Kikyllä ei saanut pidentää työsopimuksessa sovittua työaikaa

Työntekijän työsopimukseen kirjattua työaikaa ei voitu pidentää kilpailukykysopimuksen mukaisen työajanpidennyksen nojalla. (Vailla lainvoimaa 7.11.2019)


Tuomioistuimen toimivalta

"Käräjäoikeus on 13.2.2019 antamallaan päätöksellä 19/4560 hylännyt B Oy:n väitteen siitä, että asia ei kuulu käräjäoikeuden toimivaltaan."

"KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Näytön arviointi ja käräjäoikeuden johtopäätökset

Asiassa on riidatonta, että A:n ja B:n välisessä kirjallisessa 22.1.2014 päivätyssä työsopimuksessa A:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Riidatonta on myös se, että B antoi 15.12.2016 tiedotteen, jonka mukaan yhtiössä oli tehty paikallinen työehtosopimus, jossa viikkotyöaikaan lisätään puoli tuntia. Työajan pidennyksen taustalla oli keskusjärjestöjen sopima kilpailukykysopimus Kiky, jolla työaikoja sovittiin pidennettäväksi 24 tuntia vuodessa.

Riitaista asiassa on se, onko työehtosopimusosapuolilla ollut oikeus työehtosopimuksella puuttua työsopimuksessa sovittuihin työsuhteen ehtoihin myös niitä työntekijän kannalta heikentäen. Tähän liittyy kysymys siitä, onko A:n työaika määräytynyt työsopimuksen vai työehtosopimuksen ehtojen nojalla.

Suomen sopimusoikeus perustuu sopimusvapauden periaatteelle. Tämä koskee myös työsopimuksia. Sopimusvapaus merkitsee, että sopijapuolet voivat heille annetun tahdon autonomian rajoissa vapaasti tehdä haluamansa sisältöisiä sopimuksia. Jo sopimuksen käsitteeseen kuuluu, että sopijapuolet ovat velvollisia noudattamaan tehtyä sopimusta. Sopimuksen sitovuuden periaatetta voidaan pitää sopimusoikeuden ja koko oikeusjärjestyksenkin kulmakivenä. (Saarnilehto - Annola, Sopimusoikeuden perusteet, Helsinki 2018, s. 17 ja 165.)

Kirjallisena todisteena K1 olevassa työsopimuksessa A ja B ovat sopineet, että A:n työaika on 37,5 tuntia viikossa. Työsopimuksessa on lisäksi erikseen sovittu työtehtävistä, palkasta, irtisanomisajasta, vuosilomasta, terveydestä, salassapitovelvollisuudesta, kilpailukiellosta, immateriaalioikeuksista ja riitaisuuksien ratkaisemisesta. Lopuksi on sovittu, että työsuhteeseen sovelletaan muilta osin Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta.

A:n ja B:n välisessä työsopimuksessa on sovittu edellä sanotuista työsuhteen ehdoista nimenomaisesti kunkin kohdalla erikseen, eikä sopimuksessa niiden osalta ole viitattu työehtosopimukseen. Tästä on pääteltävissä, että erikseen nimenomaisesti sovittujen ehtojen, kuten työajan, osalta ei lähtökohtaisesti noudateta työehtosopimusta, vaan ainoastaan siltä osin kuin sopimuksessa ei ole erikseen työsuhteen ehdosta sovittu, noudatetaan työehtosopimusta.

Kuitenkin siinä tapauksessa, että työehtosopimuksen määräys on työntekijälle työsopimuksen ehtoa edullisempi, noudatetaan työehtosopimusta. Tämä niin sanottu edullisemmuussääntö ilmenee kirjallisena todisteena K7 olevasta oikeustieteen tohtori dosentti Jaana Paanetojan lausunnosta sivuilta 5 - 7. Paanetojan lausunnon mukaan työehtosopimusmääräyksillä turvataan työsuhteen vähimmäisehdot, jolloin edullisemmuussäännön perusteella voidaan työsopimukseen ottaa pätevästi työehtosopimuksen normeja työntekijälle edullisempia tai parempia ehtoja. Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että edullisemmuussäännön mukaan normikollisio on ratkaistava työntekijän eduksi. (Tiitinen - Kröger, Työsopimusoikeus, Helsinki 2012, s. 807.) Työehtosopimuksilla pyritään turvaamaan työntekijöiden vähimmäistyöehdot. Tästä johtuu, että näistä voidaan aina poiketa työntekijän eduksi. (Sarkko, Työoikeus, yleinen osa, Helsinki 1980, s. 291.) Työsopimuksella voidaan sopia työntekijän kannalta edullisemmista ehdoista kuin mitä esimerkiksi laissa tai työehtosopimuksessa on määrätty. (Koskinen - Nieminen - Valkonen, Työhönotto ja työsopimuksen ehdot, WSOY 2008, s. 359.)

Nyt kyseessä olevassa tapauksessa A:n työsopimuksen työaikaa koskeva ehto on A:lle edullisempi, koska hänen viikkotyöaikansa on sovittu lyhyemmäksi kuin kirjallisena todisteena K5 olevassa 1.11.2016 - 31.10.2017 välisen ajan voimassa olleessa työehtosopimuksessa on sovittu. Työehtosopimuksessa on sovittu, että ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työehtosopimuksen työaikaa koskevan määräyksen noudattaminen A:n kohdalla johtaisi siihen, että A tekisi puoli tuntia viikossa pidempään työtä samalla palkalla kuin aiemmin.

Työehtosopimuksesta ei käy ilmi, että osapuolet olisivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta, mikä olisi edellytyksenä sille, että työehtosopimuksen määräys voisi ohittaa työsopimuksen työntekijälle edullisemman ehdon. Niin lainvalmistelutöissä kuin oikeuskirjallisuudessakin on vakiintuneesti katsottu, että työehtosopimusosalliset voivat työehtosopimusmääräyksellään "estää" edullisemmuussäännön soveltamisen, jolloin työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava (pakottavasti) myös enimmäistyöehtoina. Tällainen menettely edellyttää epäilyksittä, että osallisten tarkoitus käy selvästi ilmi työehtosopimuksesta. (Tiitinen - Kröger, Työsopimusoikeus, Helsinki 2012, s. 807.)

B:n mukaan osapuolten tarkoitus sivuuttaa edullisemmuussääntö ilmenee kirjallisena todisteena esitetystä henkilöstöjohtajan sähköpostiviestistä kantajalle (K4). Sähköpostiviestistä ei tämä ilmene. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että osapuolten tarkoituksena olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö.

A:n työaika on näin ollen määräytynyt työsopimuksen ehtojen nojalla ja kun työehtosopimuksessa ei ole sivuutettu edullisemmuussääntöä, ei työehtosopimuksessa ole A:ta sitovasti voitu sopia työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. A ei ole suostunut työajan pidentämiseen (K2). A:n ja B:n välinen työsopimus sitoo näin ollen sopimusosapuolia.

Työaikalain 17 §:n 1 momentin mukaan lisätyötä on työnantajan aloitteesta sovitun työajan lisäksi tehty työ, joka ei ylitä 6 tai 7 §:ssä säädettyä, 9, 10 tai 12 §:n nojalla sovittua tai 14 §:n mukaista säännöllistä työaikaa. A:n kohdalla kyse on siitä, onko hänen työaikansa ylittänyt työaikalain 6 §:ssä säädetyn säännöllisen työajan. Työaikalain 6 §:n 1 momentin mukaan säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. A:n työaika ei ole ylittänyt kahdeksaa tuntia vuorokaudessa, joten hänen viikkotyöaikaansa lisätty puoli tuntia on ollut lisätyötä. Kirjallisena todisteena K2 olevasta "kiky-tiedotteesta" ilmenee, että B on ilmoittanut henkilöstölle, että viikkotyöaikaan lisätään 0,5 tuntia ja pidennys kirjataan tuntijärjestelmään maanantaille. Aloite sovitun työajan lisäksi tehtävästä työstä on näin ollen tullut työnantajalta, vaikka työajan pidennyksen tavasta on sovittu B Oy:n Yt-toimikunnan ja työnantajan edustajien kesken.

Edellä kerrotuin perustein käräjäoikeus toteaa, että B Oy on menetellyt A:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä yhtiöllä ole ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä A:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. Koska kyse on ollut työnantajan aloitteeseen perustuvasta lisätyöstä, on B Oy velvollinen suorittamaan A:lle palkan lisätyöstä. Vaadittu määrä on riidaton."

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 4.11.2019
Tuomio 19/32551
L 17/2007459
Vailla lainvoimaa 7.11.2019
Vrt.
Kommentteja

Toimittaja: Jani Surakka, Edilex-toimitus (jani.surakka@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.