Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

5.11.2019 11.00 Terveydentilan perusteella irtisanotulle korvaukseksi vuoden palkka - käräjäoikeuden tuomio kumottiin

Terveydentilan perusteella irtisanotulle korvaukseksi vuoden palkka - käräjäoikeuden tuomio kumottiin

Työnantajan lojaliteettiperiaatteeseen työntekijää kohtaan kuuluu, että työnantajan on työsuhteen irtisanomisesta päättäessään otettava huomioon työntekijän etu ja pyrittävä turvaamaan työsuhteen jatkuvuutta. Kantajalla oli neuvottelussa sovitun perusteella ollut oikeus luottaa työsuhteensa jatkuvuuteen sairausloman jatkamisesta huolimatta. Yhtiö oli siten menetellyt irtisanomisessa sekä lain että sitä velvoittavan lojaliteettiperiaatteen vastaisesti. Irtisanominen oli ollut laiton jo näillä perusteilla. Yhtiö ei ollut irtisanomisaikanakaan menetellyt velvollisuuksiensa mukaisesti eikä korjannut laittomasti tekemäänsä irtisanomista. Kantajan vaatiman korvauksen määrän puolesta puhuivat ne seikat, että yhtiö oli irtisanonut yhtiössä pitkäaikaisesti työskennelleen kantajan tämän terveydentilan perusteella, menetellyt työsopimuslain nimenomaisen säännöksen vastaisesti kuulematta kantajaa ennen irtisanomista sekä se, että hänen uudessa työssään ansaitsemansa palkka oli selvästi aikaisempaa alempi. Siten se, että hän oli työllistynyt välittömästi uudestaan, eikä hänen 51-vuoden ikänsäkään perustellut vaadittua alempaa korvausta. HO katsoi, että kantajan oli saatava vaatimansa suuruinen korvaus työsuhteensa perusteettomasta päättämisestä. (Vailla lainvoimaa 5.11.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.