Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Verotus, Työ- ja sosiaalioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

5.11.2019 11.40 Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Epäselvyyttä palkan ulosmittauksen ohjeistuksesta – KKO:2019:97

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen: Epäselvyyttä palkan ulosmittauksen ohjeistuksesta – KKO:2019:97

Tuomiossa oli kyse siitä, oliko maksuvelvollinen työnantajan ollut perustellusti siinä käsityksessä, että suojaosuuden lisäksi ulosottomiehelle ei tullut tilittää myöskään rahamäärää, joka oli jätettävä velalliselle hänen elatuksensa varassa olevaa perheenjäsentä kohden. Valtakunnanvoudinviraston joulukuussa 2015 antaman tiedotteen mukaan myös jälkimmäinen rahamäärä oli jätettävä tilittämättä, mutta tämä uudistus tapahtui vasta vuoden 2017 alusta. Maksukiellon saaja eli työnantaja noudatti ohjetta kuitenkin hetimmiten vuoden 2016 alusta. Keskityn tapauksen osalta vain sen esittelyyn ja arviointiin, oliko työnantajan maksuvelvollisuus selvä. Tämä oli tuomion keskeisin seikka ja tästä myös äänestettiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.