Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Avoin
Tätä uutista voi jakaa vapaasti. Muistathan mainita lähteen edilex.fi.
Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus

6.11.2019 11.53 Vierashuoneessa lakimies, OTL Matti Nissinen: Oikeushenkilön rangaistusvastuun selvittäminen takeltelee

Vierashuoneessa lakimies, OTL Matti Nissinen: Oikeushenkilön rangaistusvastuun selvittäminen takeltelee

Korjattavaa olisi paljon, jotta oikeushenkilöiden rangaistusvastuun selvittäminen työturvallisuusrikoksia  koskevissa rikosepäilyissä muuttuisi sujuvammaksi osaksi muuten kohtuullisen modernia ja toimivaa rikosprosessiamme. Selvittämisen takapainoisuudesta olisi päästävä irti, mikä edellyttää parempaa esitutkintaa. AVIn ilmoitusten on luotava sille joutuisasti selkeät lähtökohdat. Esitutkinnan osaaminen ja resurssit on varmistettava, ja sitä palvelevan viranomaisyhteistyön käytänteet on saatettava toimiviksi, kirjoittaa AVIn lakimies Matti Nissinen Edilexin Vierashuoneessa.

”K: Mikä on mielipiteesi mahdollisesta yhteisösakon soveltamisesta kuulustelussa käsitellyn asian yhteydessä?

V: Näkemykseni mukaan yhteisösakko ei tähän asiaan kuulu.”

Yllä referoitu on kokonaisuudessaan yhteisövastuuta koskevan ”tutkinnan” osuus erään tuoreen työturvallisuusrikosjutun esitutkintapöytäkirjassa. Muutoin pöytäkirja ei ollut yhtä minimalistinen; aineistoa kuulusteluineen ja liitteineen siinä oli 435 sivua. Tuo kysymys esitettiin toimitusjohtajalle hänen kuulustelunsa lopuksi. Itse tapaus oli tyypiltään juuri sellainen, jota silmällä pitäen yhteisövastuusta aikanaan säädettiin, ja minkä vuoksi se myöhemmin myös RL 47:1:ssä rangaistavaksi säädetyn työturvallisuusrikoksen seuraamusvalikoimaan lisättiin. Siihen nähden on yllättävää, että sen soveltumisesta oli taas tullut mielipidekysymys.

On hyödytöntä lähteä arvailemaan syitä siihen, miksi juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa yhteisövastuun tutkinta kuitattiin näin kevyesti. Toki pöytäkirjaan liitettiin myös po. yhtiön tilinpäätökset muutamalta viime vuodelta ilman sen kummempia päätelmiä. Henkilöiden rikosvastuun edellytyksiä selvitettiin useampaakin epäiltyä kuulustelemalla, mikä välillisesti on myös yhteisövastuun  selvittämistä. RL 9 luvussa omaksuttu vastuumalli on kumulatiivinen, eli se edellyttää jonkun yksilön tekemää rikosta yhteisön toiminnassa. Tutkinnan fokus oli kuitenkin ihan jossakin muualla kuin oikeushenkilön rangaistusvastuussa. Se vaikutti olevan pikemminkin työsuojeluviranomaisen (aluehallintoviraston eli AVIn) ilmoituksessa mainittu välttämätön paha.

Edellä kuvattu tapaus ei tee oikeutta kaikille tutkijoille eikä kaikelle esitutkinnalle työturvallisuusjutuissa. On ilahduttavaa lukea esitutkintapöytäkirjoja, joista huokuu ammattiylpeän tutkijan ote eli tämän halu selvittää tutkittavakseen osoitettu asia kaikkien sitä koskevien työturvallisuus- ja vastuunormien näkökulmasta riittävällä tavalla. Vastaavasti tutkijan ote puuttuu muun muassa silloin, kun syntynyt pöytäkirja on pikemminkin paksu nippu asianosaisten toimittamia asiakirjoja ryyditettynä muutamalla lyhyellä sähköpostikuulustelulla. Varttunut lukija voi silloin kokea déjà-vu -tuntemuksia talousrikostutkinnan aamuhämärästä.

Yhteisövastuun edellytysten selvittäminen takeltelee melko yleisesti koko ”ketjussa”. Se antaa aiheen ensinnäkin kuvata – ja ehkä vähän polemisoidakin – nykytilaa työturvallisuusjutuissa vähän laveamminkin. Näkökulmani keskittyy perinteisen, fyysisen työympäristön tilanteisiin, joissa sattumageneraattori nimeltä työtapaturma on tyypillinen esitutkinnan käynnistävä tapahtuma. Työturvallisuusrikoshan on vaarantamisrikos eli tapaturman sattumista rikoksen täyttyminen  ei edellytä. Työturvallisrikos voi liittyä myös esim. häirintään, mutta näiden ns. henkisen työsuojelun tapausten erityispiirteet tässä sivuutan.

Havaintoni, että puutteet esitutkinnassa johtavat väistämättä ongelmiin syyteharkinnassa ja pääkäsittelyssä. Näin syntyy ikävä dominoefekti, jossa hinta selvittämismenettelyn ongelmista vyöryy lopulta vääjäämättä asianosaisten ja oikeudenkäyntikuluina myös valtion maksettavaksi. Tuo rahasumma ei todellakaan lopputuloksen valossa tarkoita, että rikosvastuun toteutumisen laatutaso olisi vastaavasti kohentunut.

Esitutkinnan laatuongelmien syyt liittynevät vaihtelevasti painottuen tietoon, taitoon, resursseihin ja jopa asenteisiin. Käsittääkseni myöskään syyttäjän osallistuminen näiden juttujen rakentamiseen esitutkintayhteistyön keinoin ei ole itsestään selvää. Peiliin katsomalla saattaa nähdä myös työsuojeluviranomaisen rikosilmoitusten sisällössä kehittämisen varaa.

Erityisen ongelman muodostavat erilaiset viiveet. Henkilöiden vastuut näissä jutuissa vanhenevat kahdessa vuodessa. Tämä käytännössä usein riittämättömäksi osoittanut aika oli Eduskunnan oikeusasiamiehen taannoisen aloitteen johdosta oikeusministeriön luupin alla, mutta asiassa laadittu arviomuistio ei lupaa siihen muutosta. Viranomaisyhteistyötä troikassa työsuojeluviranomainen-poliisi-syyttäjä on edelleen syytä tiivistää, ja priorisointeja on eri tahoilla tehtävä, vaikka ”vain” sakkojutuista onkin kysymys. Selvää on, että myös henkilötodistelun laatu kärsii vanhoja muistellessa.

Laki (L työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta, 44/2006, 50 §) edellyttää työsuojeluviranomaisen kuulemista sekä esitutkinnassa että syyteharkinnassa. Nämä kaksi lisämutkaa tavanomaisen tutkintaprosessin polkuun verrattuna vievät oman aikansa. Saattaa käydä niinkin, että esitutkinnan päätyttyä työsuojeluviranomaisen lausunnossa syyttäjälle kiinnitetään huomiota lisätutkinnan tarpeeseen joltakin osin, mutta aikataulusyistä syyteharkinta joudutaan saattamaan loppuun alkuperäisen aineiston pohjalta kahden vuoden aikaraamissa pysymiseksi, kun vastaajatkin pitäisi vielä tavoittaa ja haastaa. Usein tuo tekemättä jäävä lisätutkinta  liittyisi juuri mahdollisen oikeushenkilön rangaistusvastuun edellytysten tarkempaan selvittämiseen. Silloin on useimmiten kyse epäilystä liittyen ns. organisaatiohuolimattomuuden (RL 9:2 in fine) mahdollisuuteen. Sen selvittäminen vaatii aina yhtiön työturvallisuusjohtamisen tilan selvittämistä ja arviointia pintaa syvemmältä.

Organisaatiohuolimattomuus eli rikosoikeudellinen isännänvastuu ovat samalla oivallisia esimerkkejä siitä, kuinka yhteisövastuun dogmatiikka elää, eikä sen sisäinen terminologiakaan ole vielä täysin vakiintunut Ilahduttavaa sinänsä on, että asiaan on ollut harrastusta tutkijayhteisössä. Kohde on otollinen, sillä kokonaisuus, jonka RL 9:1-3:n muodostavat, ei kaikkine nyansseineen ole niitä johdonmukaisimpia ja helpoimmin avautuvia dogmaattisia paketteja rikoslainsäädännössämme. Myös yhteisösakon mittaamiseen liittyvät kysymykset ovat olleet empiirisen tutkimuksen kohteina.

Organisaatiohuolimattomuutta koskevaan oikeuskäytäntöön tutustuminenkaan ei anna kovin kirkasta kuvaa siitä, mitä organisaatiohuolimattomuuteen milloinkin vaaditaan. Hovi- ja käräjäoikeustasolla perustelut ovat usein lakonisen toteavia. Toisaalta esimerkiksi Forumin louhintatöitä koskenut KKO:2014:20 on taas turhankin ”hyvä ja helppo” perusteltava, kun siinä jokseenkin kaikessa oltiin huolimattomia. 

Tämä yhteisövastuun teorian tietty kehittymättömyys ja sirpaleisuus yhdistettynä mainittuun dominoefektiin selittänevät osaltaan niitä tiedollisia ja prosessuaalisia haasteita, joita yhteisövastuun esitutkinnassa ja myöhemmissä vaiheissa väistämättä kohdataan. Jos syyttäjän yhteisövastuuvaatimus on hyvin pelkistetty ja käytännössä vain RL 9:2:n sisällön toistava, sitä vastaan on hankala tai ainakin työlästä puolustautua, kun kenties vasta pääkäsittelyssä selviää, mihin seikkaan tai seikkojen syyttäjä vetoaa organisaatiohuolimattomuutta koskevan näkemyksensä tueksi. Toisaalta KO:n on ihan samoista syistä vaikea perustella sellaista, minkä sisältö on jäänyt hyvin epäselväksi tai vähintäänkin kovin riitaiseksi.

Yhteisövastuuta ajatellen huolimattomuus työturvallisuusjutuissa on usein oikeastaan kolmitasoinen kokonaisuus. RL 9:2:n tarkoittaman organisaatiohuolimattomuuden lisäksi yhteisövastuu edellyttää yhteisön toiminnassa tehtyä (henkilö)rikosta, jossa pääsääntöisesti on kyse RL 3:7:ssä ja 47:1:ssä  tarkoitetusta huolimattomuudesta. Lisäksi yksi keskeinen työturvallisuusnormi, jonka laiminlyönnistä usein on väitetysti kysymys, on työturvallisuuslain 8 §. Siinä kuvataan työnantajan yleinen huolehtimisvelvoite tavalla, joka peilaa teon huolellisuutta. Lisäksi sen 2 momentissa mainitut ”epätavalliset ja ennalta arvaamattomat olosuhteet” voidaan nähdä luonnehdintana tekijän huolimattomuuden poistavista seikoista. On siinä esitutkinnalle haastetta, eikä myöhemmässä pääkäsittelyssäkään ei aina ole yksiselitteisen selvää, mistä huolimattomuudesta milloinkin argumentoidaan ja väitellään.

Yhteisövastuun vaihtoehtoisena edellytyksenä RL 9:2:ssä mainittu johdon osallisuus on organisaatiohuolimattomuutta jossain määrin selkeämpi vastuuperuste. Tai on ollut. Nyttemmin on siitä esitetty sellainen vahvasti sanamuotoon palautuva tulkinta, jonka mukaan säännöksen maininta ”osallinen rikokseen” johtaa siihen, että ainoastaan tahalliset teot kuuluvat tämän vastuuehdon piiriin. Tähän kantaan vetoamisesta huolimatta ainakin Itä-Suomen hovioikeus (R 17/1119) on niin ikään saman säännöksen sanamuotoon, esitöihin ja oikeuskäytäntöön viitaten (em. KKO 2014:20) tuominnut yhteisösakon myös tuottamuksellisesta teosta. Voitaneen kuitenkin katsoa, että oikeustila ei tältä osin ole yksiselitteisen selvä.

Käytännössä näkyy vielä olevan niinkin, että mitä isommasta yhtiöstä on kyse, sitä pulmallisemmaksi yhteisövastuun selvittäminen muuttuu. Takuuvarmasti niin käy, jos esitutkinnassa ei ole riittävästi selvitetty yhtiön organisaatiota ja sen tehtäviä sekä toimivalta- ja vastuusuhteita. Ainakin kaikkien rikoksesta epäiltyinä kuultujen osalta tämän pitäisi olla yksiselitteisen selvää, mutta käytännössä siinäkin on ollut puutteita. Esimerkiksi tuotannolliseen toimintaan liittyvät linja-esikuntaorganisaatiot ja niihin nivelletyt kunnossapito- ja muut erityistoiminnot omine tehtävineen johtavat jatkuvasti näkemyseroihin ja kiivaaseen argumentointiin siitä, mitä työtä tehtiin kenenkin alaisuudessa RL 47:1:n tarkoittamin tavoin. Isoilla yhtiöillä on luonnollisesti myös taloudelliset edellytykset ja tuntuva intressi puolustautua. Langettavan tuomion aineeton mainehaitta saattaa olla jopa euromääräistä yhteisösakkoa tuntuvampi seuraus.

Ketjureaktio syntyy, jos ja – niin kuin usein tapahtuu  – kun vajavainen esitutkinta johtaa syytteeseen, jossa teonkuvaus on kovin pelkistetty sekä henkilövastaajien syyksi katsottujen laiminlyöntien että etenkin yhtiön organisaatiohuolimattomuutta ilmentävien seikkojen osalta. Edellytykset prosessiekonomiselle pääkäsittelylle on menetetty. Niitä ei kovin suuressa määrin pysty palauttamaan edes valmisteluistunnossa, vaikka sellainen muuten hyödyllinen olisikin erityisesti riidattoman ja riitaisen erottelemiseksi.

Näistä lähtökohdista rakentuu pääkäsittely, jossa tosiasiallisesti esitutkintaa jatketaan täyttä päätä. Sen aineisto muodostuu huomattavilta osin asianosaisten esitutkinnan jälkeen ja sen ulkopuolelta kokoamasta aineistosta. Sitä sitten käsitellään pitkään ja hartaasti kummallisessa ”asianosaisinkvisitorisessa” menettelyssä. Tämä on rikosprosessuaalinen anomalia; siihen tarkoitukseen pääkäsittelyinstrumenttia ei ole rakennettu. Selvää on mielestäni myös, että oikeusturvan näkökulmastakin tilanne on arveluttava. Voiko tällainen menettely tuottaa samanlaiset oikeusturvan takeet kuin oikeaoppinen, esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeinen pääkäsittely rikosasiassa, ja toteutuvat siinä oikeusturva ja rikosvastuu samanlaisessa tasapainossa? Sopii epäillä.

Olisi mielenkiintoista nähdä tilastotietoja viime vuosilta työturvallisuusrikoksissa tehtyjen syyttämättäjättämispäätösten sekä niitä koskevien hylättyjen syytteiden ja yhteisösakkovaatimusten osuudesta ja niiden kehityssuunnista. Kaikkia rikoksia koskeva, vakiintuneesti noin viiden prosentin hylkyosuus on käsitykseni mukaan kaukana näiden asioiden tilastollisesta totuudesta. Rikoslajeittain tuo osuus tunnetusti vaihtelee, mutta oikeuspoliittisesta näkökulmasta tuo keskimääräisprosentti ansaitsisi tulla puretuksi myös näkyviin, rikoslajikohtaisiin osiinsa.

Oikeushenkilön rangaistusvastuun viiden vuoden pituinen vanhentumisaika tarkoittaa samalla sellaista mahdollisuutta, joissa ajetaan vain yhteisösakkoa koskevaa vaatimusta, koska syyteoikeus henkilövastaajien osalta on jo vanhentunut. Muutamia tällaisia juttuja lienee jo ollutkin, mutta niiden määrä saattaa kasvaa, jos esitutkinta-ajat nykyisestään vielä venyvät. Pidän sitä huolestuttavana skenaariona. Erinäisten prosessuaalisten erityispulmien lisäksi se johtaa epätasapainoon yksilön ja yhteisön vastuun kesken. Työnantajien edustajien henkilökohtaisella rikosvastuulla työturvallisuusrikosjutuissa on edelleen omat tärkeät kriminaalipoliittiset taustasyynsä.

Korjattavaa olisi siis paljon, jotta oikeushenkilöiden rangaistusvastuun selvittäminen työturvallisuusrikoksia  koskevissa rikosepäilyissä muuttuisi sujuvammaksi osaksi muuten kohtuullisen modernia ja toimivaa rikosprosessiamme. Selvittämisen takapainoisuudesta olisi päästävä irti, mikä edellyttää parempaa esitutkintaa. Avin ilmoitusten on luotava sille joutuisasti selkeät lähtökohdat. Esitutkinnan osaaminen ja resurssit on varmistettava, ja sitä palvelevan viranomaisyhteistyön käytänteet on saatettava toimiviksi. Myös asianosaisten laadukkailla loppulausunnoilla voidaan osaltaan varmistaa, että asiat esitutkinnassa selvitetään riittävän objektiivisesti, kattavasti ja monipuolisesti. Esitutkinnan jälkeen viimeistään AVIn lausunnosta syyttäjälle on käytävä ilmi relevantit työturvallisuusnormit ja niiden arvioinnissa työsuojeluviranomaisen näkemyksen mukaan keskeiset näkökohdat. Syyttäjälle on jäätävä aikaa esitutkintayhteistyöhön ja riittävän yksilöidyn syyteharkintaratkaisun laatimiseen  – mukaan lukien yhteisövastuun edellytysten puntarointi ja kirjaaminen. Vasta kaiken tämän jälkeen voidaan nostetuissa jutuissa järjestää normaalimuotoinen pääkäsittely tavanomaisine roolituksineen ja ryyditettynä AVIn puhe- ja läsnäolo-oikeudella.

Matti Nissinen
OTL, VT
Lakimies
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Lue myös

Toimittaja: Jukka Savolainen, Edilex-toimitus (jukka.savolainen@edita.fi)

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.