Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

9.10.2019 8.23 Hovioikeus arvioi petoksen ja rahanpesun rajanvetoa sekä rangaistavuutta

Hovioikeus arvioi petoksen ja rahanpesun rajanvetoa sekä rangaistavuutta

Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että P olisi toiminut ensisijaisessa rangaistusvaatimuksessa väitetyin tavoin eli tekijänä erehdyttänyt L:ää maksamaan pankkitililleen 1.000 euroa. Syyte petoksesta oli näin ollen hylättävä. Nostamalla tililleen L:ltä tulleet tuntemattomiksi jääneiden henkilöiden ensisijaisessa rangaistusvaatimuksessa mainitulla petoksella saamat rahat ja antamalla ne tuntemattomiksi jääneille henkilöille P oli törkeästä huolimattomuudesta ottanut vastaan, luovuttanut ja välittänyt rikoksella hankittua omaisuutta tai rikoksen tuottamaa hyötyä hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä tai peittääkseen tai häivyttääkseen hyödyn tai omaisuuden laittoman alkuperän tai avustaakseen rikoksentekijöitä välttämään rikoksen oikeudelliset seuraamukset. Menettelyllään P oli syyllistynyt tuottamukselliseen rahanpesuun. 30 päiväsakkoa. (Vailla lainvoimaa 9.10.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.