Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Yritystoiminta, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

8.10.2019 15.09 Valvontalautakunnassa ei ollut ilmennyt menettelyvirhettä - asianajajalle voitiin antaa varoitus

Valvontalautakunnassa ei ollut ilmennyt menettelyvirhettä - asianajajalle voitiin antaa varoitus

Valvontalautakunta oli oli todennut ratkaisussaan mm., että kun AA oli voinut havaita, että vastausten määräaika oli kulumassa umpeen, AA ei voinut hyväksyttävästi perustella toimimattomuuttaan sillä, että hän oli sopinut päämiehen allekirjoittavan vastauksen ja että päämies oli ollut määräajan umpeutuessa tavoittamattomissa. AA oli toiminut vastoin hyvää asianajajatapaa. HO katsoi, että AA oli saanut tiedokseen kaikki ne B:n valvontalautakunnalle toimittamat AA:a koskevat kirjelmät, joihin lautakunta oli ratkaisunsa perustanut. Asiassa ei ollut ilmennyt menettelyvirhettä. Valvontalautakunnan ratkaisun osalta HO katsoi, että valvontalautakunta oli ratkaisustaan ilmenevillä perusteilla voinut harkintavaltansa puitteissa katsoa AAn menetelleen hyvän asianajajatavan vastaisesti ja antaa hänelle varoituksen. Valvontalautakunnan ratkaisua ei voitu pitää kohtuuttomana tai ilmeisen virheellisenä. Ihmis- ja perusoikeuksien asettamat vaatimukset olivat täyttyneet valvonta-asian käsittelyssä. Aihetta valvontalautakunnan ratkaisun muuttamiseen ei ollut. (Vailla lainvoimaa 8.10.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.