Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

27.9.2019 9.29 KHO: Sello ja jouset oli katsottava koneiden ja kaluston kaltaisiksi hyödykkeiksi, joiden hankintamenoista voitiin tehdä tuloverotuksessa vähennyskelpoisia poistoja

KHO: Sello ja jouset oli katsottava koneiden ja kaluston kaltaisiksi hyödykkeiksi, joiden hankintamenoista voitiin tehdä tuloverotuksessa vähennyskelpoisia poistoja

A oli toiminut korkeakoulu B:n musiikin professorina ja esiintyvänä sellotaiteilijana. A oli vuonna 2013 myynyt vuonna 1989 hankkimansa C-merkkisen sellon 360 000 eurolla ja hankkinut yhteensä 227 000 euroa maksaneet D-merkkisen sellon ja jousen. A oli käyttänyt vuonna 2013 hankkimiaan selloa ja jousta työssään. A oli verovuodelta 2013 antamassaan veroilmoituksessa ilmoittanut verotettavien ansiotulojensa vähennyksenä sellon ja eri vuosina hankkimiensa jousien hankintamenoista tehtyinä poistoina yhteensä 60 638,22 euroa. KHO hyväksyi A:n valituksen. A:n verovuoden 2013 verotettavien tulojen vähennykseksi hyväksytyiin sellon ja jousien hankintamenoista tehtyjä poistoja yhteensä 60 638,22 euroa. HAO:n päätös kumottiin ja Verotuksen oikaisulautakunnan päätöksen lopputulos saatettiin voimaan. Verohallinto velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut KHO:ssa oikeudenkäyntikuluvaatimus enemmälti hyläten 1 000 eurolla.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.