Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Verotus

25.9.2019 10.30 KHO:n erimielinen päätös ulkomaiselta yhtiöltä olleen saamisen hankinnasta aiheettomasti suoritetun varainsiirtoveron palauttamisesta - HAO:n ja Verohallinnon päätökset kumottiin

A Oyj oli valituksessaan vaatinut, että Verohallinnon päätös kumotaan ja Verohallinto määrätään palauttamaan aiheettomasti suoritettu varainsiirtovero 312 692,43 euroa laillisine korkoineen ja veronlisäys 7 100,72 euroa. Yhtiö oli lisäksi vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. HAO oli hylännyt valituksen ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen. KHO:ssa oli ratkaistavana, oliko myyjänä olleen C Oy:n osakkeenomistajan B Oyj:n D Inc:ltä olleen saatavan luovutuksesta suoritettava varainsiirtoveroa tilanteessa, jossa A Oyj oli ostanut mainitun saatavan samalla kauppakirjalla, jolla se oli samalta myyjältä ostanut myös D Inc:n emoyhtiön, C Oy:n, osakkeet. KHO hyväksyi valituksen. HAO:n ja Verohallinnon päätökset kumottiin. Asia palautettiin Verohallinnolle liikaa maksetun varainsiirtoveron ja veronlisäyksen korkoineen palauttamista varten. (Julkaisematon 25.9.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.