Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus, Julkisoikeus

19.9.2019 11.00 (päivitetty 11.37) KHO: Vakuutusoikeuden olisi tullut muodostaa oma käsityksensä työttömyysturvan takaisinperintäasiassa antamalla asianosaiselle tilaisuus suullisessa käsittelyssä selvittää tilannettaan

KHO: Vakuutusoikeuden olisi tullut muodostaa oma käsityksensä työttömyysturvan takaisinperintäasiassa antamalla asianosaiselle tilaisuus suullisessa käsittelyssä selvittää tilannettaan

Kun otettiin huomioon hovioikeuden tuomion ja vakuutusoikeuden päätöksen erilaiset lopputulokset arvioitaessa A:n toiminnan tahallisuutta ja se, että vakuutusoikeus oli nimenomaisesti todennut A:n menetelleen vilpillisesti, korkein hallinto-oikeus katsoi, että vakuutusoikeuden olisi ollut tarpeen ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti muodostaa oma käsityksensä antamalla A:lle tilaisuus suullisessa käsittelyssä selvittää tarkemmin henkilökohtaista tilannettaan esittämällä tarpeelliseksi katsomaansa todistelua sekä mahdollista muuta selvitystä. Kun otettiin huomioon asian laatu, vakuutusoikeuden päätöksen perustelut sekä asian objektiivisesti arvioituna tärkeä merkitys A:lle, vakuutusoikeuden olisi tullut viran puolesta toimittaa suullinen käsittely hallintolainkäyttölain 37 §:n nojalla. Korkein hallinto-oikeus purki vakuutusoikeuden päätöksen ja palautti asian vakuutusoikeudelle uudelleen käsiteltäväksi ja suullisen käsittelyn toimittamista varten. (Äänestys 4-1)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.