Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Työ- ja sosiaalioikeus

19.9.2019 9.40 Työtuomioistuimen tuomio ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen ikälisiä koskevan määräyksen tulkinnasta

Kantaja vaati vahvistettavaksi, että ulkomaanliikenteen matkustaja-alussopimuksen ikälisiä koskevaa määräystä on tulkittava siten, että määräaikaisten työntekijöiden ikälisään oikeuttavaan aikaan lasketaan ulosmaksetut vapaapäivät samoin kuin päivät työsuhteiden välissä silloin, kun työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. TT katsoi vakiintuneen soveltamiskäytännön tukevan tulkintaa, jonka mukaan ikälisää ei kerry ulosmaksetuilta vapaapäiviltä tai määräaikaisten työsuhteiden väliin jääviltä jaksoilta. Kanne hylättiin. Kysymys myös asian hävinneen asianosaisen velvollisuudesta korvata vastapuolen oikeudenkäyntikulut arvonlisäveron osalta. Vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus arvonlisäveron osalta hylättiin.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.