Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus, Julkisoikeus

17.9.2019 16.00 Hovioikeus: Asiaan osallista olisi tullut kuulla henkilökohtaisesti toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa - kutsun toimittaminen istuntoon ja prosessiedunvalvojan määrääminen eivät olleet riittäviä toimenpiteitä

Hovioikeus: Asiaan osallista olisi tullut kuulla henkilökohtaisesti toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa - kutsun toimittaminen istuntoon ja prosessiedunvalvojan määrääminen eivät olleet riittäviä toimenpiteitä

A:lla oli ollut viime aikoina kymmenen asiaa vireillä KO:ssa, mistä hänelle oli aiheutunut huomattavat kulut. Tämän ja hakemuksessa esitettyjen seikkojen perusteella KO oli katsonut, että A:n toimintakelpoisuutta oli ollut tarpeen rajoittaa lisävelkaantumisen estämiseksi. KO oli katsonut, että A:n taloudelliset edut olivat edellyttäneet toimintakelpoisuuden rajoittamista prosessioikeudellisten oikeustoimien ja vuokrasopimusten osalta. A ei ollut saapunut oikeuteen jatkamaan vastustustaan. Maistraatti tai prosessiedunvalvoja eivät olleet vastustaneet toimintakelpoisuuden rajoittamista. HO katsoi, ettei kutsun toimittaminen KO:n istuntoon ja prosessiedunvalvojan määrääminen olleet riittäviä toimenpiteitä, vaan KO:n olisi tullut kuulla A:ta henkilökohtaisesti. KO:n päätös kumottiin. (Vailla lainvoimaa 17.9.2019)

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.